Tiedote: Rakkaudella Rauli -näyttämöteos tammikuussa Kulttuuritalolla
12.10.2026
Raulin arkistojen digitointi ja niihin perustuva näyttämöteos ovat valmistuneet. Toteutuksessa mukana tunnettuja esiintyjiä.
Ensi vuonna tulee kuluneeksi Rauli Somerjoen syntymästä 80 vuotta, ja hänen liian aikaisesta kuolemastaan 40 vuotta. Rauli muistetaan herkistä ja kauniista tulkinnoistaan niin sanoittajana kuin laulajanakin. Hänestä on muodostunut eräänlainen suomalainen myytti, jonka maanpäällinen matka päättyi aivan liian nuorena.
Mutta mitä Rauli oli julkisuuskuvan takana?
Mistä äärimmäisen herkän ja ujon runopojan tie tähtiin sai alkunsa?
Millainen oli Rauli, jonka vain päiväkirjansa sekä harvat läheiset ja ystävät oppivat tuntemaan.
Kahdeksan laatikollista Raulin arkistoja
Somerjoen perikunnalla on hallussaan kahdeksan pahvilaatikollista vintiltä ja Raulin Aleksis Kiven kadun asunnosta löytyneitä, Raulin henkilökohtaisia arkistoja. Kouluvuosista aina kuolemaan saakka kertynyt materiaali sisältää hänen koulutöitään, valokuvia, kirjoituksia, kirjeitä, päiväkirjoja, runoja ja äänitteitä.
Raulin veljen tyttären, Katri Somerjoen, aktiivisuuden ansiosta Raulin arkistot ovat pelastuneet ja jo osittain hataraan kuntoon päässeiden kirjoitusten digitointi aloitettiin jo vuosia sitten. Nyt laatikoiden aarteita on tallennettuna liki 1 500 kappaletta.
Rakkaudella Rauli – tähtiin kirjoitettu tarina
Käsikirjoittaja-ohjaaja Sanna Paula Mäkelä on laajasta arkistosta toteuttanut näyttämöteoksen, Rakkaudella Rauli – tähtiin kirjoitettu tarina.
Teoksessa yhdistyvät Raulin oma henkilökohtainen tarina, tunnettujen solistien tulkinnat sekä tarinaa tukeva videototeutus.
”Materiaalin kaunis, herkkä ja hyvin henkilökohtainen sisältö tulee piirtämään Raulista uudenlaisen, ennen näkemättömän henkilökuvan. Mitkä asiat ajoivat ujon maalaispojan Somerolta suureen kaupunkiin? Miksi kaupungin valot houkuttelivat, vaikka siellä tuntui pahalta loistaa? Miksi palo yleisön eteen oli polttava, vaikka lavalle nouseminen sai voimaan pahoin. Jopa niin pahoin, että päihteet saivat suuremman roolin, mitä Rauli itse ikinä olisi halunnut.
Raulille ainoa tapa purkaa tuntemuksiaan oli musiikki. Rakkaudella Rauli -teos tuo näyttämölle aivan uuden henkilökuvan Rauli Somerjoesta. Näytös tuo yleisölle koettavaksi rakastetun taiteilijan puolen, mistä ei julkisesti ole kerrottu, eikä tiedetty. Runollinen tarina tulee loihtimaan näyttämölle kiehtovan vyyhdin mystisen laulajalegendan alitajuntaan matkaten. Dramaturgian päiväkirjamainen kerronnan muoto kuljettaa katsojan unenomaiseen aikuisten satuun nimeltä Rauli, jonka punaisena lankana kulkee musiikki”, käsikirjoittaja-ohjaaja Sanna Paula Mäkelä kertoo.
Helsingin Kulttuuritalolla ensinäytöksessä tunnetut esiintyjät
Rakkaudella Rauli -näytöksen ensiesitykset koetaan Helsingin Kulttuuritalolla 29.–30. tammikuuta. Noin kaksi tuntia kestävän näytöksen näyttelijänä/tarinankertojana toimii näyttelijä Antti Reini.
Solisteina Raulin kappaleita tulkitsevat Raulin veljentytär Katri Somerjoki, hänen poikansa, US-yhtyeen Max Somerjoki, mm. Emma Salokoski Ensemblesta tuttu Emma Salokoski, Happoradion Aki Tykki sekä paluuta tekevän Tehosekoittimen Otto Grundström.
Illan orkesterissa soittavat Saimaa -yhtyeen Juha Kuoppala, Matti Mikkola, Thomas Rönnholm ja Matias Ärrälä.
”Sanna Paula Mäkelän kirjoittama teos yhdistettynä Raulin musiikkiin on erittäin tunteikas kokonaisuus, joka tulee koskettamaan yleisöä. Tuotannon kannalta oli onnekasta, että haluamamme näyttelijä, solistit ja orkesterin jäsenet ilmoittivat heti halunsa olla mukana toteutuksessa. Karismaattisen Antti Reinin näyttelemänä Raulin oma maailma avautuu koskettavana yleisölle, upeiden solistien ja orkesterin tukemana.
Ensiesitysten estradina toimiva Helsingin Kulttuuritalon Aalto-sali tarjoaa tähtiin kirjoitetulle tarinalle puitteet, jossa tarinan ja kappaleiden tunnelma välittyy intiimisti katsojille. Lisäksi Raulilla ja Kulttuuritalolla on myös yhteistä historiaa esiintymisten ja äänitysten puitteissa”, kertoo tuottaja Taina Sirola.
”Meillä on kunnia saada toimia näyttämönä tälle ainutlaatuiselle ja merkitykselliselle tarinalle. Kulttuuritalo on ollut Raulille merkityksellinen paikka ja on upeaa kunnioittaa hänen musiikkiaan ja elämäntyötään tätä kautta”, sanoo Kulttuuritalon toimitusjohtaja Emilia Mikkola ja jatkaa:
”Ohjaaja Sanna Paula Mäkelä otti meihin yhteyttä jo muutamia vuosia sitten. Ensimmäisestä puhelusta lähtien jaoimme saman innostuksen ja ilon siitä, että Raulin henkilökohtaiset arkistot saadaan tuoda päivänvaloon ja hänen tarinastaan voidaan kertoa jotain uutta ja ainutlaatuista.”
Katri Somerjoki taustoittaa teoksen syntyä Helsingin Sanomissa
Katri Somerjoki, Raulin veljentytär, taustoitti lisää näyttömöteoksen syntyä ja löytyneitä muistoja Helsingin Sanomissa maanantaina 12. lokakuuta. Artikkelin voi lukea Helsingin Sanomista.
Rakkaudella Rauli – tähtiin kirjoitettu tarina
Kulttuuritalo Helsinki (Sturenkatu 4)
Näytökset pe-la 29.–30.1.2027 klo 19.00
Näytösten ikäraja K-18
Liput alkaen 45,50 € + tilausmaksut
Lipunmyynti näytöksiin alkaa torstaina 15.10. www.lippu.fi
Lisätietoja ja materiaalipyynnöt:
Taina Sirola
tuottaja
taina.sirola@wave-events.fi
046 689 6082
Perjantain 29.1.2027 näytöksen tapahtumasivu
Lauantain 30.1.2027 näytöksen tapahtumasivu
RAULI SOMERJOEN PERIKUNTA TIEDOTTAA 12.10.2026. JULKAISUVAPAA