ZUCCHERO “SUGAR” FORNACIARI

To 11.4.2024 klo

Liput Alk. 36,50 €
Ovet 18:30
Katsomotyyppi Istuma- ja seisomapaikat
Istumapaikat

Lataa Aalto-salin istumapaikkakartta tästä linkistä.

Järjestäjä Live Nation
Osta liput (Lippu.fi) Tilaa tarjoilu

ZUCCHERO HELSINGIN KULTTUURITALOLLE

Italialainen maailmantähti, Zucchero “Sugar” Fornaciari, tuo Overdose D’Amore World Tour 2024 -kiertueensa Helsingin Kulttuuritalolle 11. huhtikuuta 2024.

Pehmeä-ääninen Zucchero (oi. Adelmo Fornaciari) on myynyt urallaan yli 60 miljoonaa levyä, joista kahdeksan miljoonaa pelkästään albumia Oro, incenso & birra (1989).
Paitsi että Zucchero oli Berliinin muurin kaatumisen jälkeen ensimmäinen Kremlissä esiintynyt länsimainen artisti, hän oli myös ainoa vuoden 1994 Woodstockissa esiintynyt italialainen. Hän on Nelson Mandelan kunniaksi järjestettyjen 46664-AIDS-hyväntekeväisyystapahtumien suurlähettiläs ja osallistui myös Freddie Mercuryn muistokonserttiin vuonna 1992. Vielä samana vuonna Zucchero loi Luciano Pavarottin kanssa idean hyväntekeväisyysgaalasta Pavarotti & Friends. Näistä maailmanlaajuisesti suorana tv-lähetyksenä nähty debyyttikonsertti tasoitti tietä aina vuoteen 2003 asti jatkuneiden jokavuotisten hyväntekeväisyyskonserttien sarjalle. Vuonna 1999 Zucchero osallistui IMST-festivaaleille Itävallassa, jossa hän esiintyi 200 000 katsojan edessä Bryan Adamsin jälkeen ja juuri ennen pääesiintyjä Rolling Stonesia. Samana vuonna U2: n Bono kutsui Zuccheron esiintymään Net Aid -hyväntekeväisyyskonserttiin New Yorkissa. Sekin nähtiin ympäri maailmaa. Vuosina 1997 ja 2019 Zucchero osallistui Stingin ja hänen vaimonsa Trudie Stylerin Rainforest Fundin järjestämään varainkeruutapahtumaan maailman sademetsien suojelemiseksi ja niissä asuvien alkuperäiskansojen ihmisoikeuksien puolustamiseksi.

Zucchero on esiintynyt urallaan viidellä mantereella, 69 valtiossa ja 650 kaupungissa, mukaan lukien niinkin eksoottisissa kohteissa kuin Oman, Mauritius, Haiti, Uusi-Kaledonia, Armenia ja Uusi-Seelanti. Vuonna 2004 hän sai kunnian jakaa legendaarisen Royal Albert Hallin lavan maailmankuulujen erikoisvieraiden, kuten Luciano Pavarottin, Eric Claptonin, Brian Mayn, Solomon Burken ja Dolores O’Riordanin kanssa. Megakonsertti julkaistiin sittemmin DVD:llä Live At The Royal Albert Hall. 2007 hän oli ehdolla Grammy-palkintoon yhdessä Billy Prestonin ja Eric Claptonin kanssa parhaasta kappaleesta kategoriassa ”R&B Traditional Vocal Collaboration”. Hänen shown’sa joulukuussa 2012 Superior Institute of Artissa Kuuban Havannassa yli 80 000 ihmisen edessä puolestaan on suurin ulkomaisen laulajan järjestämänä livetapahtuma Kuubassa sen kauppasaarron (1962–2016) aikana.

Heinäkuussa 2018 Zucchero soitti yli 65 000 ihmiselle Lontoon Hyde Parkissa British Summer Time -festivaalilla Eric Claptonin, Santanan ja Steve Winwoodin kaltaisten kansainvälisten tähtien rinnalla. Vuonna 2020 Zucchero osallistui yhdessä muiden maailmantähtien kanssa globaaliin virtuaalikonserttiin One world: Together at Home (tukeakseen Maailman terveysjärjestö WHO:ta Covid-19:n vastaisessa taistelussa), ja hänestä tuli yleismaailmallinen viestintuoja World Earth Dayn 50-vuotispäivänä, kun hän esitti upouuden italialaisen version Bonon kappaleesta Let Your Love Be Known autioituneella Colosseumin edustalla. Zucchero sanoitti Canta la vitan itse, ja myös Bono esiintyi äänitteellä. Samanlaisen yleismaailmallisen toivon viestin hän lähetti myös Pyhän Markuksen aukiolta Venetsiassa esittämällä kappaleen nimeltä Amore Adesso!

Kappale oli italialainen sovitus Michael Stipen ja Aaron Dessnerin kappaleesta No Time For Love Like Now, johon Zucchero kirjoitti jälleen italiankieliset sanat. Lisäksi hän julkaisi Stingin kanssa tunteellisen dueton nimeltä September (albumilta Zucchero D.O.C. Deluxe). Kappale on myös Stingin Duets-albumilla.
Toukokuussa 2021 ilmestyi Inacustico D.O.C. & More, Zuccheron uran ensimmäinen täysin akustinen projekti, ja kesällä 2021 hänellä oli sarja akustisia keikkoja sekä Italiassa että ulkomailla Covid-19-yleisörajoituksin. Marraskuussa 2021 ilmestyi Discover, Zuccheron ensimmäinen cover-albumi, jolta löytyi muun muassa yhteistyöt Bonon, Elisan ja Mahmoodin kanssa sekä virtuaalinen duetto Fabrizio De Andrén kanssa. Joulukuussa julkaistiin elokuva SING 2, jossa Zucchero ääninäytteli Clay Callowayn hahmon italialaisäänen. Huhtikuusta lokakuuhun 2022 Zucchero esiintyi lavoille 80 esityksen voimin ympäri maailmaa World Wild Tour -kiertueellaan, jonka aikana hän soitti 14 yhtäjaksoista keikkaa Verona Arenalla. Zuccheron musiikki tunnetaan kaikkialla maailmassa, eikä vähiten hänen lukuisten kollaboraatioidensa vuoksi, joissa hänen yhteistyökumppaneinaan ovat olleet Bryan Adams, Al Green, The Blues Brothers, Solomon Burke, Dolores O’Riordan, Rufus Thomas, Johnny Hallyday, Tony Childs, Sheryl Crow, Tom Jones, Scorpions, Bono, Sting, Jeff Beck, Ray Charles, Billy Preston, Eric Clapton, Joe Cocker, Elvis Costello, Miles Davis, Peter Gabriel, Paul Young, John Lee Hooker, B.B. King, Mark Knopfler, Brian May, Luciano Pavarotti, Ennio Morricone, Andrea Bocelli, Iggy Pop, Queen, Manà, Alejandro Sanz ja monet, monet muut.

  • Liput -

    Suosittelemme ostamaan liput ennakoon. Liput Kulttuuritalon konsertteihin ja tapahtumiin myy Lippu.fi.

    Kulttuuritalon lippukassa on avoinna konserttien ja tapahtumien yhteydessä 1 tunti ennen esitystä (jos tilaisuus ei ole loppuunmyyty). Ovimyynnissä peritään voimassaoleva toimitusmaksu. Liput tarkastetaan sisäänkäynnin yhteydessä.

  • Eteispalvelu +

    Turvallisuussyistä konsertteihin ei saa mennä päällysvaatteissa, eikä saliin saa viedä isoja laukkuja.

    Eteispalvelumaksun 3 € voi maksaa käteisellä, yleisimmillä maksukorteilla, tai ennakkoon Lippu.fi-nettikaupassa. Ennakkomaksulippu esitetään naulakossa.

  • Esteettömyys +

    Kulttuuritalo toivottaa lämpimästi kaikki asiakkaat tervetulleiksi nauttimaan konserteista ja tapahtumista. Tiloja ja palveluja on kehitetty niin, että palvelut ovat myös liikunta- ja toimintaesteisten saavutettavissa. Pyydämme ystävällisesti, että esim. pyörätuolilla, rollaattorilla tai opaskoiran kanssa liikkuvat asiakkaat saapuvat paikalle hyvissä ajoin ennen konserttia tai tapahtumaa. Näin henkilökuntamme ehtii tarvittaessa auttamaan paikan löytämisessä ja siirtymisissä.

    Aalto-sali
    Aalto-salin sisäänkäynnin yhteydessä oikealla puolella on automaattiovi liikuntaesteisiä varten. Ovi avautuu painikkeesta.
    Esteetön WC sijaitsee Aalto-aulassa lippukassan ja naulakon välittömässä läheisyydessä.
    Hissi Aalto-saliin sijaitsee lippukassan vieressä. Henkilökuntamme saattaa asiakkaat saliin ja auttaa paikan löytämisessä.

    Muut tilat
    Kokoustiloihin pääsee etupihalta luiskaa pitkin. Ovi aulaan avautuu kokoussisäänkäynnin oikeasta ovesta automaattioven kautta. Painike löytyy kokoussisäänkäynnin oikealta puolelta.
    Kokousaulassa on kaksi esteetöntä WC-tilaa.
    Kokousaulasta pääsee hissillä toisen kerroksen kokoustiloihin.
    Kaikkiin kokoustiloihin toisessa kerroksessa pääsee esteettömästi. Alvar-auditorion etuosassa on paikkoja pyörätuoleja varten.
    Ravintola Kitcheniin ensimmäisessä kerroksessa pääsee esteettömästi kokoussisäänkäynnin kautta.

    Pyörätuolipaikat Aalto-salissa
    Aalto-salissa on kolme pyörätuoleille varattua paikkaa. Paikat sijaitset inva-hissin lähellä permannolla.
    Avustajalippuja saa moniin konsertteihin ilmaiseksi (käsittely- tai toimitusmaksu veloitetaan). Tapahtumien järjestäjät vastaavat kunkin konsertin avustajalippukäytännöstä itse ja asia kannattaa varmistaa lipunoston yhteydessä.

    Pysäköinti
    Kulttuuritalon vieressä olevalla parkkipaikalla on yksi liikuntaesteisille varattu pysäköintipaikka. Paikka on merkitty invaliditunnuksin. Talon edessä on muusta liikenteestä erotettu pysähtymiskaista, jossa esim. invataksit voivat pysähtyä.

    Opaskoirakäytäntö
    Opas- ja avustajakoirat ovat tervetulleita konsertteihin ja tapahtumiin. Tarvittaessa koiran voi jättää aulaan niille varatulle rauhalliselle paikalle. Opas- ja avustajakoiran kanssa liikkuvia pyydetään saapumaan tapahtumiin hyvissä ajoin ruuhkan välttämiseksi. Henkilökuntamme auttaa ja opastaa tarvittaessa koirien kanssa liikkuvia asiakkaita.

  • Kuvaaminen ja taltiointi +

    Esitysten kuvaaminen ja taltiointi on kielletty. Haastattelukuvauksista ja muista kuvauksista on sovittava etukäteen henkilökunnan kanssa.

  • Matkapuhelimet +

    Tarkista, että matkapuhelin on suljettu konsertin tai tapahtuman aikana.