Ursus Factory – Iso ilta Kultsalla

14.11.2026

Liput alkaen 38,50€

Ursus Factory saapuu marraskuussa Helsingin Kulttuuritalolle kuluneen vuoden isoimmalle keikalleen. Viime keväänä täysille rock-klubeille esiintynyt yhtye tuo Kultsan lavalle poikkeuksellisen live-energiansa, isot biisit ja suuren rock’n’roll-juhlan tunnelman.

Uuden Itua-albuminsa myötä Ursus Factory on kasvanut entistäkin suurempiin mittoihin, eikä tämä ilta tule olemaan poikkeus. Luvassa on voimalla, tunteella ja pitelemättömällä rock-energialla ladattu konsertti. Samalla tulee kuluneeksi kymmenen vuotta vuonna 2016 julkaistusta Juhlat EP:stä, jota juhlistetaan myös tällä keikalla. Näistä aineksista syntyy Iso ilta Kultsalla.

Ursus Factory on poikkeuksellinen helmi suomalaisella musiikkikentällä. Yleisön ja kriitikoiden pitkäaikainen suosikkibändi tunnetaan riehakkaista keikoistaan, ja yhtyettä onkin kehuttu usein yhdeksi Suomen parhaista livebändeistä. Yli 10 vuotta kotimaisella musiikkikentällä operoineen kaksikon rouhea räimintä, pettämätön melodiantaju ja omaleimaiset sanoitukset ovat nostaneet Ursus Factoryn sukupolvensa merkittävimpien bändien kirkkaimpaan kärkeen.

Ursus Factory – Iso ilta Kultsalla

La 14.11.2026

Helsinki, Kulttuuritalo

Bistro & Baari Sopu klo 17.00

Tee pöytävaraus: poytavaraukset@kulttuuritalo.fi

Ovet 18.00

K-18

Liput:

Liput 38,50 € + tilausmaksu (alk. 1,50 € + 0,65 % tilauksesta)

Liput tulevat myyntiin pe 5.6. klo 10.00.

PREMIUM EXPERIENCE:

Haluatko nostaa tapahtumaelämyksesi uudelle tasolle? Kulttuuritalon Premium Experience tarjoaa pientä luksusta arkeen, ja tekee keikkakäynnistäsi vaivattoman ja entistä viihdyttävämmän.

Lue lisää Kulttuuritalon Premium Experience -palvelusta