Hard Rock -yhtye Uriah Heep nähdään tammikuussa Kulttuuritalolla. Konsertti on osa bändin mittavaa The Magician’s Farewell -jäähyväiskiertuetta.
Jo 1970-luvulla progressiivisen hard rockin kivijalkaan paikkansa vakaasti muurannut Uriah Heep on onnistunut määrittelemään genreään ja luomaan omaa, leimallista tyyliään unohtamatta oman soundinsa jatkuvaa kehittämistä. Yhtye on läpi vuosien säilyttänyt sijansa järkälemäisten kollegabändien, kuten Deep Purplen, Black Sabbathin ja Queenin, seurassa. Mittavan diskografian omaava Uriah Heep julkaisi tuoreimman studioalbuminsa Chaos & Color vuonna 2023 ja myytyjen albumien määrä bändin uran aikana on noussut kunnioitettavasti yli 40 miljoonan.
Uriah Heepia pidetään yhtenä rockmusiikin kultaisen aikakauden suurimmista bändeistä, ja vaikka hengästyttävän ja ainutlaatuisen, yli 55-vuotisen taipaleen aikana sen riveissä on nähty yli kaksikymmentä jäsentä, on yhtye onnistunut muutoksista huolimatta pitämään kiinni tyylistään, jossa yhdistysvät genrelle ominaiset syvät kitarasoundit, orgaanisuus sekä innovatiivinen leikkisyys.
The Magician’s Farewell -jäähyväiskiertue käynnistyi helmikuussa 2025 ja sen on määrä jatkua vähintään parin vuoden ajan. Konserttien avausaktina nähdään skottilainen kasarirock-yhtye Heavy Pettin.
URIAH HEEP (UK)
The Magician’s Farewell Tour
+ Heavy Pettin
Helsinki, Kulttuuritalo
Su 25.1.2026
17.00 Bistro & Baari Sopu
18.00 Ovet
18:45 Heavy Pettin
20:00 Uriah Heep
Liput alk. 69,90 EUR + tilausmaksu (alk. 1,50 € + 0,65 % tilauksesta)
Aitio 650 € + alv. Kaikilla aition käyttäjillä tulee olla lisäksi erillinen aitiopääsylippu ostettuna.