The Count Basie Orchestra joulukonsertti

tiistai 26.11.2024

The Count Basie Orchestraa pidetään yhtenä maailman merkittävimmistä jazzorkestereista. Pianisti ja orkesterinjohtaja William James ”Count” Basie (1904–1984) perusti nimeään kantavan kokoonpanon vuonna 1935. Vuodesta 2013 alkaen The Count Basie Orchestraa on johtanut trumpetisti Scotty Barnhart.

The Count Basie Orchestra on yksi harvoista, jos ei jopa ainoa, jazzin ja swingin orkestereista, jotka kiertävät yhä maailmaa 30 vuotta alkuperäisen kapellimestarinsa kuoleman jälkeen. Samaan aikaan orkesteri erää yhä mittavia huomionosoituksia ympäri maailman.

Vuonna 2018 esimerkiksi Downbeat-lehden lukijat nimesivät orkesterin maailman parhaaksi jazzorkesteriksi koko maailmassa. Samana vuonna The Count Basie Orchestra sai myös Grammy-ehdokkuuden All About That Basie -albumistaan, jossa vierailivat muiden muassa Stevie Wonder, Jon Faddis, Take 6 ja Kurt Elling.

Vuoden 2015 albumi, A Very Swingin’ Basie Christmas, nousi jazzlistojen ykköseksi eri puolilla maailman, ja vuonna 2020 orkesteri vietti 85-vuotisjuhlaansa.

Marraskuussa tämä huippuorkesteri saapuu jälleen Suomeen kaikkien suuren maailman musiikin ystävien iloksi kaikkien tuntemien kansainvälisten joululaulujen myötä.

Liput 89,90€ / 79,90€ / 69,90€
30.6. mennessä ostetut liput -5€ edullisemmin

The Count Basie Orchestra: www.thecountbasieorchestra.com/

Järjestäjä: Visual Media Finland