The Cavern Beatles
03.02.2026
Maailmankuulu The Beatles-tribuuttibändi Suomeen!
Liverpoolin legendaarisen Cavern Clubin virallisesti hyväksymä The Cavern Beatles nähdään helmikuussa Helsingin Kulttuuritalolla. Taitavista muusikoista koostuva yhtye on niittänyt mainetta autenttisuudellaan. Ryhmän uusi esitys vie yleisön aikamatkalle Beatlesin uran huippuhetkiin Caveren Clubilta viimeiseen julkiseen esiintymiseen Apple Corps-rakennuksen katolle.
Kaikkien aikojen menestyneimpiin ja rakastetuimpiin yhtyeisiin lukeutuva The Beatles esiintyi uransa aikana kaikkiaan 292 kertaa Liverpoolin legendaarisella Cavern Clubilla. Edelleen toiminnassa olevan klubin mukaan nimensä saanutta The Cavern Beatlesiä pidetään yhtenä maailman uskottavimpana Beatles-tribuuttibändinä. Yhä toiminnassa olevan klubin nimikkolähettiläät herättävät The Beatlesin kappaleet eloon lavalla. Suomessa päästään nauttimaan tästä herkusta helmikuussa, kun Britannian pitkäikäisimpiin tribuuttibändeihin lukeutuva The Cavern Beatles esiintyy esimerkiksi Kulttuuritalolla.
The Cavern Beatles esittää koko kaksituntisen The Beatlesin hiteistä koostuvan shownsa livenä, ilman taustanauhoja. The Cavern Beatles-yhtyeen jäsenet ovat paitsi lahjakkaita muusikoita, myös erittäin omistautuneita Beatles-faneja, jotka ovat hioneet esitysten yksityiskohdat pienintä vivahdetta myöten. Kaikki lavalla näkyvät laitteet ovat mahdollisuuksien mukaan samoja kuin The Beatlesien käyttämät. Lisäksi The Cavern Beatles -kokoonpanon jäsenet ovat alkuperäisten The Beatles -muusikoiden tapaan varttuneet Liverpoolissa, mikä selittää osaltaan yhtyeiden äänellistä samankaltaisuutta.
The Cavern Beatlesista sanottua:
”Samankaltaisuudet ovat hämmästyttäviä – mutta se soundi, se soundi… tämä voisi todellakin olla The Beatles.” IRISH TIMES
”He ovat omaksuneet idoliensa eleet, ilmeet ja maneerit. He ovat taitavia laulajia ja soittajia, jotka onnistuvat vangitsemaan alkuperäisen Fab Fourin musiikillisen tunnelman.” TONY BARROW, THE BEATLESIN ENTINEN TIEDOTTAJA
The Cavern Beatles
Ti 3.2. Helsinki, Kulttuuritalo
Bistro & Baari Sopu 17.00
Ovet 17.30
Showtime 19.00
S / K-18
Konserttien kesto: 2 X 60 minuuttia, lisäksi 30 minuutin väliaika
Liput alk. 45 € + tilausmaksut (alk. 1,50 € + 0.65 % tilauksesta) | Lippupiste
HUOM! 9.-31.1.2026 kaikki liput 35 € + tilausmaksut (alk. 1,50 € + 0.65 % tilauksesta)
PREMIUM EXPERIENCE:
Haluatko nostaa tapahtumaelämyksesi uudelle tasolle? Kulttuuritalon Premium Experience tarjoaa pientä luksusta arkeen, ja tekee keikkakäynnistäsi vaivattoman ja entistä viihdyttävämmän.
Lue lisää Kulttuuritalon Premium Experience -palvelusta
Järjestäjä: Gramopop Oy