Ismo Leikola – Sanomista K-18

Naurunyörit ratkeavat tulevana syksynä, kun Ismo vyöryy Suomeen uuden settinsä kera! Tuttuun tapaan Ismo pistää yleisön nauramaan, ajattelemaan, oivaltamaan, yllyttämään ja välillä hiukan punastumaankin…

”Sanomista” on uusi koko illan stand -up show, jossa ei sanoja säästellä. Maailmaa ja ihmiseloa tarkastellaan haukansilmällä ja ydinfyysikon analyyttisyydellä – Ismon uuden elämäntilanteen kautta.

Ismo Leikola – Sanomista
Liput: 39,50€ peruslippu, 36€ eläk,opisk,työtön
Ikäraja: K18
3.11. klo 20.00 (ovet klo 18.30)
4.11. klo 19.00 (ovet klo 17.30)
10.11. klo 20.00 (ovet klo 18.30)
11.11. klo 19.00 (ovet klo 17.30)


Olavi Uusivirta: 40lavi-juhlakonsertti

Maamme rakastetuimpiin live-esiintyjiin lukeutuva Olavi Uusivirta on julkaissut uransa aikana yhdeksän studioalbumia ja paahtanut niiden myötä pitkillä kiertueilla ympäri Suomea. Häneltä on totuttu näkemään vuosien varrella myös lukuisia luovia erikoistempauksia, mutta harvemmin varsinaisia juhlakonsertteja. Syksyllä tähän tarjoutuu luonteva tilaisuus.

– Olen ollut tasan puolet elämästäni levyttävä artisti ja lauluntekijä. Se tuntuu hullulta – enkö vasta hetki sen lähetellyt ensimmäistä kahden biisin demoani levy-yhtiöille siinä toivossa, että se ihmeen kaupalla löydettäisiin valtavan levylaarin pohjalta? Tänä vuonna on syytä juhlia ankarasti, Uusivirta pohjustaa.

Esiintymislavojen lisäksi teatterien näyttämöiltä, valkokankaalta ja TV-sarjojen roolituksista tuttu kameleonttimainen moniosaaja on jo käynnistänyt juhlavuotensa tohinalla. Uusivirta esiintyi keväällä täysille klubeille ”Pieni kuolema” -albumin julkaisukiertueella, duetoi toukokuussa BEHMin kanssa Viimeinen tanssi -kappaleella ja julkaisi viime viikolla Ennen kuin tää maailma loppuu -singlen, joka on artistin itsensä kynäilemä käännösversio Hanoi Rocksin Don’t You Ever Leave Me -hitistä.

Lisää käännösbiisejä on todistettu viime viikkojen ajan Nelosen raikkaassa Suomi Soi -ohjelmassa, jonka house bandina on toiminut Uusivirran timanttinen yhtye (Timo Kämäräinen, Olli Krogerus, Jaakko Kämäräinen) höystettynä Joakim Berghällilla. Juhlavuoteen kuuluu myös useita vinyylipainoksia Uusivirran mittavasta diskografiasta sekä pitkä festarikesä, jonka spesialiteettina 40/20-erikoiskeikka viimeistä kertaa Helsingin Suvilahdessa järjestettävän Flow Festivalin ohjelmistossa.

40lavi-nimiset juhlakonsertit huipentavat vuoden täyspitkiin, yllätysten täyttämiin bändikeikkoihin Tampere-talon Isossa salissa ja Kulttuuritalon estradilla. Ei festareiden aikataulurajoituksia, vaan pelkkää juhlaa.

Tapahtuman ikäraja on 18 vuotta.

www.olaviuusivirta.com

 


Kiovan Grand Ballet (UA) – Joutsenlampi

Ukrainan johtaviin balettitaloihin lukeutuva Kiovan Grand Ballet tuo Suomeen rakastetuimpiin baletteihinsa lukeutuvan Joutsenlammen. Pjotr Tšaikovskin säveltämän klassikkobaletin Odette-Odilen roolin tanssii maailman arvostetuimpiin lukeutuvasta Vaganovan balettiakatemiasta valmistunut Mie Nagasava. Prinssi Siegfridinä nähdään lukuisia kansainvälisiä palkintoja voittanut, maineikkaasta Kiovan State Choreographic -koulusta valmistunut Viktor Tomashek. Kumpikin Kiovan Grand Balletin päätanssijoista on kerännyt maailmalla jo seisovia aplodeja rooleistaan. Katso pätkä Kiovan Grand Balletin Joutsenlammesta täältä.

Suomessa viimeksi joulukuussa 2022 vieraillut Kiovan Grand Ballet on yksi maailman menestyneimmistä kiertävistä balettiryhmistä. Sen perusti Ukrainan kansallisoopperan päätanssijanakin toiminut Alexander Stoyanov vuonna 2014. Kiovan Grand Balletin tanssijat hurmaavat hienovaraisella tekniikallaan, musikaalisuudellaan ja tanssin keveydellä. Siitä onkin tullut yksi Euroopan kysytyimmistä balettiryhmistä.

– Minulta on kysytty, että onko tänä päivänä sopivaa tanssia Venäjän kuuluisimpia baletteja. Olen sitä mieltä, että kuten Shakespeare, myös Tšaikovski kuuluu koko ihmiskunnalle. Baletti on universaali kieli. Se ei tunne rajoja, sanoo Kiovan Grand Balletin perustaja ja taiteellinen johtaja Alexander Stoyanov.

Kiovan Grand Balletin taiteellinen johtaja on Ukrainan kansallisoopperan entinen prima ballerina Tetiana Holiakova. Kiovan Grand Balletin esitysten upeat lavasteet ja puvut ovat Ukrainan kansallisoopperan suunnittelijoiden käsialaa.

Viime vuonna Kiovan Grand Ballet kiersi laajalti esiintymässä. Ryhmä hurmasi yleisöjä Suomen lisäksi Ranskassa, Saksassa, Sveitsissä, Hollannissa, Belgiassa, Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa, Islannissa, Chilessä, ja Argentiinassa. Tällä esiintymiskaudella baletin ystävät pääsevät nauttimaan Kiovan Grand Balletin esityksistä monissa Euroopan maissa sekä Australiassa ja Uudessa-Seelannissa.

KIOVAN GRAND BALLET (UA)
Su 31.12.2023 Helsinki, Kulttuuritalo klo 18.00
Ma 1.1.2024 Helsinki, Kulttuuritalo klo 15.00

Lippujen myynti alkaa tiistaina 13.6. klo 10.

www.grandkyivballet.com.ua

JOUTSENLAMPI
Musiikki: Pjotr Tchaikovsky
Koreografia: Marius Petipa ja Valery Kovtun
Libretto: W. Begitchev ja W. Geltzer
Lavastus ja puvustus: Malba Verbitskaya
Valosuunnittelu: Aivis Tuch
Kesto: 2 näytöstä (60 min and 50 min), väliaika 20 min

Roolit:
Odette / Odile- Mie Nagasawa
Prinssi Siegfried – Victor Tomashek
Von Rothbart – Kostiantyn Tsapryka
Pas de trois – Taras Kovshun, Ilona Voloshko, Ide Yumeko
Kuningatar – Yana Sourkis


Kiovan Grand Ballet (UA) – Joutsenlampi

Ukrainan johtaviin balettitaloihin lukeutuva Kiovan Grand Ballet tuo Suomeen rakastetuimpiin baletteihinsa lukeutuvan Joutsenlammen. Pjotr Tšaikovskin säveltämän klassikkobaletin Odette-Odilen roolin tanssii maailman arvostetuimpiin lukeutuvasta Vaganovan balettiakatemiasta valmistunut Mie Nagasava. Prinssi Siegfridinä nähdään lukuisia kansainvälisiä palkintoja voittanut, maineikkaasta Kiovan State Choreographic -koulusta valmistunut Viktor Tomashek. Kumpikin Kiovan Grand Balletin päätanssijoista on kerännyt maailmalla jo seisovia aplodeja rooleistaan. Katso pätkä Kiovan Grand Balletin Joutsenlammesta täältä.

Suomessa viimeksi joulukuussa 2022 vieraillut Kiovan Grand Ballet on yksi maailman menestyneimmistä kiertävistä balettiryhmistä. Sen perusti Ukrainan kansallisoopperan päätanssijanakin toiminut Alexander Stoyanov vuonna 2014. Kiovan Grand Balletin tanssijat hurmaavat hienovaraisella tekniikallaan, musikaalisuudellaan ja tanssin keveydellä. Siitä onkin tullut yksi Euroopan kysytyimmistä balettiryhmistä.

– Minulta on kysytty, että onko tänä päivänä sopivaa tanssia Venäjän kuuluisimpia baletteja. Olen sitä mieltä, että kuten Shakespeare, myös Tšaikovski kuuluu koko ihmiskunnalle. Baletti on universaali kieli. Se ei tunne rajoja, sanoo Kiovan Grand Balletin perustaja ja taiteellinen johtaja Alexander Stoyanov.

Kiovan Grand Balletin taiteellinen johtaja on Ukrainan kansallisoopperan entinen prima ballerina Tetiana Holiakova. Kiovan Grand Balletin esitysten upeat lavasteet ja puvut ovat Ukrainan kansallisoopperan suunnittelijoiden käsialaa.

Viime vuonna Kiovan Grand Ballet kiersi laajalti esiintymässä. Ryhmä hurmasi yleisöjä Suomen lisäksi Ranskassa, Saksassa, Sveitsissä, Hollannissa, Belgiassa, Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa, Islannissa, Chilessä, ja Argentiinassa. Tällä esiintymiskaudella baletin ystävät pääsevät nauttimaan Kiovan Grand Balletin esityksistä monissa Euroopan maissa sekä Australiassa ja Uudessa-Seelannissa.

KIOVAN GRAND BALLET (UA)
Su 31.12.2023 Helsinki, Kulttuuritalo klo 18.00
Ma 1.1.2024 Helsinki, Kulttuuritalo klo 15.00

Lippujen myynti alkaa tiistaina 13.6. klo 10.

www.grandkyivballet.com.ua

JOUTSENLAMPI
Musiikki: Pjotr Tchaikovsky
Koreografia: Marius Petipa ja Valery Kovtun
Libretto: W. Begitchev ja W. Geltzer
Lavastus ja puvustus: Malba Verbitskaya
Valosuunnittelu: Aivis Tuch
Kesto: 2 näytöstä (60 min and 50 min), väliaika 20 min

Roolit:
Odette / Odile- Mie Nagasawa
Prinssi Siegfried – Victor Tomashek
Von Rothbart – Kostiantyn Tsapryka
Pas de trois – Taras Kovshun, Ilona Voloshko, Ide Yumeko
Kuningatar – Yana Sourkis


Original Enigma Voices

Muistatko 1990-luvulla huippusuosioon nousseen salaperäisen Enigman? Vuosi sitten Suomessa esiintyneen Enigman alkuperäiset jäsenet palaavat lokakuussa Helsinkiin. Liput kannattaa napata heti – viimeksi ne vietiin käsistä.

Jäikö Enigman lumo viime vuonna kokematta? Nyt ei kannata jäädä miettimään!

Kolme Grammy-ehdokkuutta saanut, yli 100 kulta- ja platinalevyä myynyt sekä yhteensä 70 miljoonan levymyynnin takonut Enigma ei jättimenestyksestään huolimatta koskaan lähtenyt kiertueelle. Hyvää kannatti odottaa!

Lokakuussa Enigman alkuperäiset jäsenet konsertoivat toista kertaa Suomessa osana kiihkeästi odotettua Euroopan-kiertuetta. Viime vuonna keikka myytiin nopeasti loppuun, eli liput kannattaa napata itselle välittömästi.

Enigman hittikappaleista tutut äänet Andru Donalds, Angel X ja Fox Lima antavat vihdoin Enigmalle kasvot esiintyessään yhdessä Original Enigma Voices -shown kanssa. Jousiorkesterin ja livebändin säestämässä konsertissa kuullaan reilu parikymmentä kappaletta eri albumeilta, mukaan lukien Enigman tunnetuimmat hitit, kuten Sadeness, Return to Innocence ja Gravity of Love. Ikonisista kappaleista kuullaan myös uusia yllättäviä versioita.

Saksalaisen tuottajan Michael Cretun 1980-luvulla perustama Enigma on lumonnut miljoonia ihmisiä soundeilla, joita ei voi verrata mihinkään muuhun musiikkiin. Ainutlaatuinen tapa yhdistellä klassista ja modernia musiikkia on inspiroinut vuosien varrella myös monia muita artisteja.
Musiikkigenrejen yhteispeli, gregoriaaniset laulut, etniset melodiat, kirkonkellot ja urut luovat omanlaisensa tunnelman, joka vie muutamaksi tunniksi toiseen todellisuuteen.

Nyt jos koskaan, tämä on koettava!

Lipunmyynti alkaa Lippupisteessä tiistaina 6.6.2023 klo 10.00

Original Enigma Voices Helsingin Kulttuuritalolla
Ke 25.10.2023 klo 19.00
Esityksen kesto noin 120 minuuttia, ei väliaikaa


Jarkko Ahola – Klassikko

Loppuvuodesta Nokia Arenan yhdessä Waltteri Torikan kanssa valtaava rocktenori Jarkko Ahola lähtee syyskuussa yhdeksän konserttia sisältävälle Klassikko-konserttisalikiertueelle. Perjantaina 10.lokakuuta kiertue vierailee Kulttuuritalossa.

Klassikko. Sana, joka herättää kunnioitusta. Unohdettu klassikko. Ehkä vielä enemmän. Luottobändini kanssa palaamme syksyllä konserttisaleihin ja teemme kunniaa valikoiduille kappaleille. Kuten aina, lisäämme mukaan ripauksen itsestämme ja tartumme hetkeen, mikä tekee jokaisesta illasta erityisen, Jarkko Ahola kertoo.

Jarkko Ahola tuli tunnetuksi Teräsbetonin laulaja-basistina ja biisinkirjoittajana. Hänen ensimmäinen sooloalbuminsa Ave Maria – Joulun klassikot (2012) on myynyt tuplaplatinaa. Sitä seuranneet levyt Suojelusenkeli – Joulun klassikot 2 (2014) ja Romanssi (2016) ovat ylittäneet platina- ja kultarajan. Rocktenorin omia biisejä sisältävä albumi Mä tuun suo luo (2018) ja pääosin cover-kappaleita sisältänyt Metallisydän menivät molemmat virallisen albumilistan kärkipäähän, sijoille 2 ja 6.

Jarkko Ahola – Klassikko-konserttisalikiertue
Pe 20.10. klo 19.00 Kulttuuritalo, Helsinki
Kesto n. 2h sisältäen väliajan

Seuraa Jarkko Aholaa somessa:
Facebook
Instagram
YouTube
www.jahola.com
www.warnermusic.fi/jarkkoahola


Yhdessä – Lea Laven, Kai Hyttinen, Marion Rung ja Markku Aro

Lukuisten toiveiden täyttymys – Legendaariset Lea Laven, Kai Hyttinen, Marion Rung ja Markku Aro lähdössä YHDESSÄ-kiertueelle!

Lea Laven, Kai Hyttinen, Marion Rung ja Markku Aro kuuluvat ehdottomasti suomalaisen iskelmämusiikin kärkeen. Omalla ainutlaatuisella tavallaan jokainen taiteilija on tehnyt suuren vaikutuksen yleisöön. He ovat saavuttaneet aseman, johon vain harva pystyy. Tuttuja hittejä lähtee helposti tapailemaan mukana ja monet hyvät ainekset monistuvat näin aina uudelleen ja uudelleen. Heidän tuotantonsa valtteina on ajattomuus ja musiikin kestäminen sukupolvelta toiselle. Joulukuussa on vihdoin mahdollisuus hypätä näiden ikonisten tähtien matkaan ja uppoutua muistoja herättävien hittien maailmaan Yhdessä-kiertueella. Tiimi lupaa uutuutena mielenkiintoisia duettoja, yllätyksiä ja ”once in a lifetime” -kokemuksia. Ohjelmistoa kokoaa yhteen kapellimestari Esa Nieminen ja kiertuetta säestää Niemisen johtama Juhlaorkesteri.

Katsomossa K18-anniskelupaikat sekä ikärajattomat paikat. Anniskelukatsomoon voit ottaa juomat aularavintolasta mukaan nautittavaksi konsertin aikana. Kaikki paikat ovat istumapaikkoja. Tee alueen valinta pääsylippua ostaessa.

Kulttuuritalon ravintolan palvelevat ennen konserttia ja väliajalla.


Rumours of Fleetwood Mac

Poikkeuksellisen tasokkaista konserteistaan tunnettu ja pitkään maailmaa kiertänyt Rumours of Fleetwood Mac -tribuutti nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa syyskuussa 2023!

Rumours of Fleetwood Mac -tribuuttishow sai alkunsa jo vuonna 1999, ja kokoonpano on sen jälkeen esittänyt legendaarisen yhtyeen kuolemattomia kappaleita yhteensä lähes miljoonalle kuulijalle ympäri maailmaa.

Fleetwood Macin perustajajäsen Mick Fleetwood on antanut henkilökohtaisen hyväksyntänsä tribuuttishow’lle, jota kuunnellessaan voi helposti kuvitella olevansa aidon ja alkuperäisen Fleetwood Macin konsertissa. Kokoonpanon videot YouTubessa ovat keränneet lähes sata miljoonaa katselukertaa, ja myös ne todistavat tribuuttiyhtyeen olevan hätkähdyttävän lähellä esikuviaan niin laulusolistien kuin muidenkin muusikoiden osalta.

Rumours of Fleetwood Mac on kerännyt esiintymisistään viiden tähden arvioita, ja se tarjoaakin niin vanhoille kuin uusillekin Fleetwood Macin faneille mahdollisuuden palata ikonisen yhtyeen ikivihreän tuotannon pariin.

“An extraordinary emotive performance of Fleetwood Mac” –MICK FLEETWOOD

”A stunning and incredibly accurate snapshot of the World’s first Super Group” SUNDAY TIMES

“They do Fleetwood Mac better than Fleetwood Mac.” –MAIL ON SUNDAY


International Festival Ballet – Joutsenlampi

Arvostettu International Festival Ballet tuo rakastetut Joutsenlampi- ja Pähkinänsärkijä-balettinsa kahdeksaan suomalaiskaupunkiin marraskuussa. Joutsenlampi nähdään Turussa, Hämeenlinnassa, Porvoossa, Kuopiossa, Kuhmossa ja Helsingissä, joista osassa kaupungeista Baltic Festival Orchestran säestämänä. Pähkinänsärkijä tanssitaan Oulussa ja Jyväskylässä. Esitysten tähtiballerinoina tanssivat tänä vuonna Suomessakin jo aiemmin ihastuttaneet Elizaveta Bogutskaya ja Nikita Moskalets sekä nuoret lupaukset Anastasia Miliachenko ja Lorenzo Lodi. Esitysten lipunmyynti alkaa tiistaina 30.5. klo 10 – lapsille, opiskelijoille ja eläkeläisille on tarjolla alennushintainen lippu.

Suomessa marraskuussa nähtävä International Festival Ballet tunnettiin aiemmin nimellä St Petersburg Festival Ballet. Suomessakin suursuosioon noussut baletti vaihtoi nimensä International Festival Balletiksi Ukrainan jouduttua hyökkäyksen kohteeksi ja sodan alettua Euroopassa. Korkeasta laadustaan tunnettu International Festival Ballet tuo tänä vuonna Suomeen rakastetuimmat balettinsa Joutsenlammen ja Pähkinänsärkijän. Kumpikin klassikkobaletti on Pjotr Tšaikovskin 1800-luvulla säveltämä.

Saksassa päämajaansa pitävä International Festival Ballet on kansainvälinen baletti, joka toimii yli kansallisten rajojen ja haluaa edistää yhteisymmärrystä ja rinnakkaiseloa taiteen, musiikin ja tanssin keinoin. International Festival Balletin tanssijoista suurin osa on ukrainalaisia mutta joukossa on myös Venäjältä paenneita tanssijoita sekä tanssijoita Italiasta, Espanjasta, Japanista ja Puolasta. Tanssijat ovat sodan alusta lähtien ilmaisseet kantansa Venäjän hyökkäystä vastaan lukuisilla protestitoimilla ennen jokaista esiintymistään.

Joutsenlampi kertoo tutun tarinan kaukaisen maan prinsessa Odettesta, jonka pelätty velho Rothbart on kaapannut ja noitunut joutseneksi. Ensi-iltansa loppuvuodesta 1892 Imperial Mariinsky -teatterissa Pietarissa saaneen Pähkinänsärkijä-baletin juoni perustuu E.T.A. Hoffmanin 1800-luvun alkupuolella kirjoittamaan satuun Pähkinänsärkijä ja hiirikuningas.

Suomessa esitysten päärooleissa nähdään International Festival Balletin tähtitanssijat. Joutsenlammen Odette-Odilen ja Pähkinänsärkijän Marian rooleissa vuorottelevat vuonna 2007 Moskovan balettiakatemiasta valmistunut Elizaveta Bogutskaya ja Ukrainan parhaana pidetystä balettikoulusta, Kiev State Ballet Schoolista, vuonna 2019 valmistunut Anastasia Miliachenko. Joutsenlammen Siegfridin ja Pähkinänsärkijän prinssin rooleissa vuorottelevat lukuisia kansainvälisiä kilpailuja voittanut Nikita Moskalets sekä maailman arvostetuimpiin balettikouluihin lukeutuvasta Vaganocan balettiakatemiasta vuonna 2020 valmistunut Lorenzo Lodi.

Ison ryhmän tiiviin kiertueen mahdollistaa mukana kulkeva kevyt tuotantotekniikka. Turussa, Hämeenlinnassa ja Kuopiossa musiikista vastaa Baltian festivaaliorkesteri kapellimestarinaan Normunds Vaicis. Muissa esityksissä musiikki tulee tilanpuutteen vuoksi nauhalta.

International Festival Ballet
Taiteellisesti International Festival Ballet edustaa venäläistä klassisen baletin koulukuntaa puhtaimmassa muodossaan. Kurinalaista eleganssia, sulokkuutta ja keveyttä yhdistettynä moderneihin vaikutteisiin. Kaikki tämä yhdistettynä kauniiseen puvustukseen ja näyttäviin lavasteisiin.

Klassisella baletilla on pitkät perinteet Venäjällä, ja sitä arvostetaan edelleen. Maa on tuottanut monia tunnettuja prima balleriinoja, tanssijoita ja koreografeja. Maineikkaat venäläiset balettikoulut ovat tunnettuja korkeista vaatimuksistaan ja ankaruudestaan, ja opiskelijat esiintymishalusta, kunnianhimosta ja valtavasta lahjakkuudestaan. International Festival Balletin 42 tanssijaa ovat myös läpäisseet tämän kovan koulun, oli se sitten Pietarin Vaganova-akatemia, Moskovan balettiakatemia, Kiev State Ballet School, Ufa-balettikoulu tai Permin balettiakatemia. Heistä jokainen on työskennellyt Venäjän, Ukrainan ja Moldovan tärkeimmissä baleteissa ja he ovat voittaneet lukuisia palkintoja kansainvälisillä balettifestivaaleilla ja -kilpailuissa.

National Festival Balletin esitysten tuotto ohjautuu baletin kotimaahan Saksaan.

INTERNATIONAL FESTIVAL BALLET (GER)
JOUTSENLAMPI
Esityksen kesto n. 2,5 tuntia sisältäen väliajan
Musiikki: Pjotr Tšaikovski
Koreografia: M. Petipa ja L. Iwanov
Libretto W.Begitchev ja W. Geltzer

Baltic Festival Orchestra ei ole mukana tässä esityksessä, vaan musiikki tulee tilanpuutteen vuoksi nauhalta.

Ke 22.11.2023 Kulttuuritalo, Helsinki klo 19.30
Liput alk 69,50 €, lapset ja opiskelijat alk. 44,50 €, eläkeläiset alk. 64,50 €.


PERUTTU: Diane Schuur & Riku Niemi Orchestra

Tapahtuma on peruttu. Liput voi palauttaa osoitteessa https://web.lippu.fi/palautus 10.12.2023 mennessä. Pahoittelemme aiheutunutta vaivaa.

 


 

Yhdysvaltalainen jazzlegenda Diane Schuur saapuu konsertoimaan Suomeen joulukuussa. Schuur esiintyy yhdessä Riku Niemi Orchestran kanssa Kulttuuritalossa sunnuntaina 10.12.

Diane Schuurin Suomen-kiertueeseen liittyy erityinen sävy: Schuur täyttää 70 vuotta 10. joulukuuta. Helsingin Kulttuuritalon esiintyminen on siis samalla hänen juhlakonserttinsa.

Tacomassa, Washingtonin osavaltiossa Yhdysvalloissa vuonna 1953 syntynyt Diane Schuur oppi pianonsoiton lapsena korvakuulolta ja opiskeli sittemmin soittamista Washingtonin näkövammaisten koulussa 11-vuotiaaksi saakka. Schuur eli lapsuutensa ja nuoruutensa jazzvaikutteiden ympäröimänä. Hänen isänsä oli amatööripianisti, ja äiti kuunteli kotona usein Duke Ellingtonin ja Dinah Washingtonin musiikkia. Schuurin esikuvia ovat olleet Dinah Washingtonin lisäksi Miles Davis, Carole King ja Paul Simon.

Schuur on voittanut kaksi Grammy-palkintoa ja ollut niiden lisäksi kolmesti Grammy-ehdokkaana. Hän on tehnyt yhteistyötä useiden legendaaristen esiintyjien kanssa, joihin lukeutuvat muiden muassa Count Basie Orchestra, B.B. King, Ray Charles ja Jose Feliciano.