Portugalilaisen fado-musiikin kirkkain tähti Mariza saapuu lokakuussa Suomeen viiden vuoden tauon jälkeen. Sielukkaasta äänestään ja ainutlaatuisesta lavakarismastaan tunnettu portugalilaislaulajatar konsertoi Helsingin Kulttuuritalolla perjantaina 11. lokakuuta.
Kukaan portugalilaisartisti sitten jo edesmenneen Amália Rodriguesin ei ole saavuttanut yhtä voitokasta kansainvälistä uraa kuin Mariza. Vuonna 2001 julkasemansa debyyttilevyn ”Fado em Mim” jälkeen Mariza on kasvanut paikallisesta lissabonilaisilmiöstä yhdeksi maailmanmusiikin arvostetuimmista tähdistä. Hän on esiintynyt maailman tärkeimmillä konserttilavoilla, saanut huikeita arvioita maailman vaativimmilta musiikkikriitikoilta sekä voittanut lukuisia kansainvälisiä palkintoja ja tunnustuksia.
Mosambikilaissyntyinen Mariza on julkaissut uransa aikana seitsemän studiolevyä, joista viimeisin, ”Mariza”, julkaistiin viime vuonna. Mariza esiintyi Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 2003 ja on sen jälkeen täyttänyt salit kerta toisensa jälkeen. Viimeksi Mariza konsertoi Suomessa vuonna 2014.
Katso Marizan viime vuoden albumilta löytyvään Quem Me Dera –kappaleeseen kuvattu video täältä.
Mariza pe 11.10.2019 Kulttuuritalo, Helsinki
LIPUT:
Helsinki: Palvelumaksuineen alkaen 89,00/ 74,00 / 59,00 euroa
SAATAVILLA MYÖS SHOW & DINNER – LAUTASTARJOILTU 3:n RUOKALAJIN MENU
Punajuurigraavattua siikaa, jokiraputerriiniä ja kukkakaalipyrettä ( L,G )
****
Kokonaisena paistettua sorsaa, haudutettua punakaalia ja kermakastiketta ( L,G )
****
Päärynäkakkua vaniljakastikkeella ( L )
Hinta 49€/hlö
Kasvisvaihtoehto saatavilla pyydettäessä (ota yhteys ravintolaan etukäteen!)
Pääsylippu ja juomat eivät sisälly hintaan. Ryhmille suositellaan juomatilausten tekemistä etukäteen.
Illallinen katetaan Kulttuuritalon ravintola Sture4:ään.