Maailman tunnetuin saamelaisartisti Mari Boine Suomeen marraskuussa
Saamelaismusiikin mestarina pidetty norjalainen Mari Boine konsertoi Helsingin Kulttuuritalolla 1.11.2019. Suomessa edellisen kerran loppuunmyydylle Savoy-teatterille esiintyneen Boinen konsertin liput ovat jo myynnissä.
Monipuolisena laulutaiturina tunnettu Mari Boine syntyi Karasjoen Gámehisnjárgassa vuonna 1956. Usealla Spellmanssprisenillä (vastine Norjan Emma-palkinnolle) palkittu Boine julkaisi esikoisalbuminsa vuonna 1985 ja nousi maailmanmaineeseen jo toisen, vuonna 1989 julkaistun Gula Gula –leyvn myötä. Kaiken kaikkiaan reilut kymmenen albumia julkaissut Boine yhdistelee musiikissaan saamelaista musiikkiperintöä muun muassa norjalaiseen kansanmusiikkiin, jazziin rockiin ja poppiin. Viime vuonna Spellemannprisen -elämäntyöpalkinnolla kotimaassaan palkittu Boine on uransa aikana tehnyt yhteistyötä niin maineikkaiden jazz-muuusikoiden kuin remiksaajienkin kanssa. Boinen edellinen, ensimmäistä kertaa kokonaan englanninkielinen See The Woman -albumi julkaistiin vuonna 2017.
” EI OLE ihan jokapäiväistä, että maailmanmusiikin konsertti myydään Suomessa viimeistä paikkaa myöten loppuun. Mutta Savoy-teatteriin tiistai-iltana tulleet ihmiset tiesivät varsin hyvin, mitä tuleman pitää. He tiesivät, että maailman tunnetuimman saamelaisartistin Mari Boinen konsertin lipuista kannattaa vaikka vähän taistella.
Niin kannattikin. Konsertti riipaisi syvältä, ja juuri niin lujaa kuin musiikki parhaimmillaan voi.” HS 28.2.2018
MARI BOINE 1.11 2019 Helsinki, Kulttuuritalo
Liput alkaen 48,50 €