Lisäkonsertti: Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana 9.5.2026 (päiväkonsertti + brunssi)

09.05.2026

Liput alkaen 38,00€

Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana tekee lisäkonsertin Kulttuuritalolla 9.5. klo 14. Päiväkonsertin yhteydessä järjestetään brunssi.

Uudistunut Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana valloittaa Kulttuuritalon! Tallella on Valtteri Laurell Pöyhösen johtaman big bandin täysin uniikki ja vastustamaton soundi sekä luovasti eri genrejä yhdistelevät, tajuntaan iskevät ja jalan alle menevät biisit. Tallella ovat myös konkariräppärit Paleface ja Tommy Lindgren. Uutta on F, eli taitavana räppärinä ja laulajana tunnettu Fanni Sjöholm. Karismaattinen esiintyjä uudistaa persoonallisella tyylillään yhtyeen olemusta.

Maailmanlaajuisestikin ainutlaatuinen 20-henkinen kokoonpano pyyhkäisi 2010-luvulla myrskyn lailla yli Suomen vakuuttaen niin musadiggarit kuin kriitikot. Yhtyeen keikat ovat niittäneet mainetta hurmoksellisina tapauksina ja olleet lähes poikkeuksetta loppuunmyytyjä.

Ricky-Tick Big Band perustettiin vuonna 2010 ja se julkaisi ensimmäisen albuminsa Julkinen Sana -kolmikon kanssa vuonna 2013. Kolme albumia julkaissut Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana päätti vuonna 2019 toimintansa. Nyt on taas toimintaa. Isoa toimintaa.

Tämä on spektaakkeli, jota ei kannata jättää väliin!

Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana

Helsingin Kulttuuritalo
La 9.5.2026
Brunssi kello 12.00-13.30

Ovet brunssille osallistujille: 12.00
Ovet muille asiakkaille: 12.30
Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana: 14.00

Liput alk. 38,00 € | Brunssiliput alk. 73,00 € (sis. pääsylipun) + tilausmaksut (alk 1,50 € + 0,65 % tilauksesta). | Lippu.fi
Brunssilippuja on rajoitettu määrä. Huom! Bistro Sopussa ei ole päiväkonsertissa tarjolla a’la carte -menua.
 

Brunssi-menu

Hapanjuurileipää

Saaristolaisleipää

Voita, punajuurihummusta, avokadoa

Korpela palvikinkkua, Port salut -juustoa

Kylmäsavulohta

***

Marjasmoothie, chiasiemeniä

Vaniljajogurttia, granolaa, hedelmäsalaattia

Riisipiirakoita, munavoita

Croissantteja, kauden hilloa

***

Halloumi-pinaattimunakas

Vesimeloni-feta -salaattia

Caesarsalaattia

Green Goddes -perunasalaattia

***

Pannukakkua, hilloa, kermavaahtoa

Suklaamoussea

***

Appelsiini- ja omenamehua

Reilun kaupan kahvia ja teetä
Brunssilla tarjolla myös vegaanisia tuotteita.