Leprous

12.3.2024 klo

Liput Alk. 39,60 €
Katsomotyyppi Seisoma- ja istumapaikat
Istumapaikat

Lataa Aalto-salin istumapaikkakartta tästä linkistä.

Ikäraja K-18
Osta liput (Lippu.fi) Tilaa tarjoilu

Leprous Kulttuuritalolla maaliskuussa

Vuonna 2001 perustettu Norjan lahja progressiivisen metallin ystäville, Leprous, esiintyy 12. maaliskuuta Helsingin Kulttuuritalolla. Leprous julkaisi viimeisimmän Aphelion-albuminsa vuonna 2021, ja yhtye on kiertänyt ahkerasti heti livekeikkojen jälleen alettua pandemian jälkeen. Viimeksi yhtye on nähty Suomessa kesällä 2023 ensimmäistä kertaa järjestetyssä Hellsinki Metal Festivalissa.

Laulaja-kosketinsoittaja Einar Solbergin ja kitaristi Tor Oddmund Suhrken jo teinivuosinaan perustama Leprous on kertonut poimivansa vaikutteita raskaaseen poljentoonsa aina Massive Attackista The Prodigyn kautta Behemothiin. Yhtye itse luonnehtii soundinsa olevan kuin valo tunnelin päässä, ja tuo valo on tavoittanut kuulijat ympäri maailman jo yli kahden vuosikymmenen ajan. Yhtye juhlii ensi vuonna myös levytysuransa 20-vuotisjuhlia; julkaistiinhan bändin ensimmäinen demo Silent Waters vuonna 2004. Matkaa on kuljettu tuosta Solbergille hyvin henkilökohtaiseen, mielenterveysasioihin paneutuvaan Aphelion-albumiin.

”Olen kamppaillut itse noiden asioiden kanssa viimeisimpien vuosien aikana, ja edellinen Pitfalls-albumi oli ensimmäinen herättely tähän aiheseen. Tällä levyllä päästään syvemmälle ja siihen miten asian kanssa pystyy elämään ja miten siitä pääsee eroon – ainakin niissä määrin, että se ei enää dominoi elämääsi”, Einar sanoo.

”Tunnen, että se on meidän monipuolisin albumimme mitä olemme tehneet pitkään aikaan. Se on ehkä paras tapa luonnehtia sitä. Tuntuu siltä, että jokainen kappale on oma juttunsa. Olen kamppaillut löytääkseni jonkun yhtenäisen soundin levylle, sillä kaikki kappaleet on nauhoitettu eri aikaan, eri studioissa ja täysin eri tavoin. Oli mielenkiintoista nähdä miten homma toimi, kun kaikki laitettiin yhteen”, Solberg jatkaa.

Leprous on:
Einar Solberg – laulu / koskettimet
Tor Oddmund Suhrke – kitara
Robin Ognedal – kitara
Simen Børven – basso
Baard Kolstad – rummut

Leprous
Ti 12.3.2024
Kulttuuritalo, Helsinki
Liput alk. 39,60 Lippu.fi

  • Liput -

    Suosittelemme ostamaan liput ennakoon. Liput Kulttuuritalon konsertteihin ja tapahtumiin myy Lippu.fi.

    Kulttuuritalon lippukassa on avoinna konserttien ja tapahtumien yhteydessä 1,5 tuntia ennen esitystä (jos tilaisuus ei ole loppuunmyyty). Ovimyynnissä peritään voimassaoleva toimitusmaksu. Liput tarkastetaan sisäänkäynnin yhteydessä.

  • Eteispalvelu +

    Turvallisuussyistä konsertteihin ei saa mennä päällysvaatteissa, eikä saliin saa viedä isoja laukkuja.

    Teemme ovilla turvatarkastuksia.

    Eteispalvelumaksun 3,50 € voi maksaa yleisimmillä maksukorteilla.

  • Esteettömyys +

    Kulttuuritalo toivottaa lämpimästi kaikki asiakkaat tervetulleiksi nauttimaan konserteista ja tapahtumista. Tiloja ja palveluja on kehitetty niin, että palvelut ovat myös liikunta- ja toimintaesteisten saavutettavissa. Pyydämme ystävällisesti, että esim. pyörätuolilla, rollaattorilla tai opaskoiran kanssa liikkuvat asiakkaat saapuvat paikalle hyvissä ajoin ennen konserttia tai tapahtumaa. Näin henkilökuntamme ehtii tarvittaessa auttamaan paikan löytämisessä ja siirtymisissä.

    Aalto-sali
    Aalto-salin sisäänkäynnin yhteydessä oikealla puolella on automaattiovi liikuntaesteisiä varten. Ovi avautuu painikkeesta.
    Esteetön WC sijaitsee Aalto-aulassa lippukassan ja naulakon välittömässä läheisyydessä.
    Hissi Aalto-saliin sijaitsee lippukassan vieressä. Henkilökuntamme saattaa asiakkaat saliin ja auttaa paikan löytämisessä.

    Muut tilat
    Kokoustiloihin pääsee etupihalta luiskaa pitkin. Ovi aulaan avautuu kokoussisäänkäynnin oikeasta ovesta automaattioven kautta. Painike löytyy kokoussisäänkäynnin oikealta puolelta.
    Kokousaulassa on kaksi esteetöntä WC-tilaa.
    Kokousaulasta pääsee hissillä toisen kerroksen kokoustiloihin.
    Kaikkiin kokoustiloihin toisessa kerroksessa pääsee esteettömästi. Alvar-auditorion etuosassa on paikkoja pyörätuoleja varten.
    Ravintola Kitcheniin ensimmäisessä kerroksessa pääsee esteettömästi kokoussisäänkäynnin kautta.

    Pyörätuolipaikat Aalto-salissa
    Aalto-salissa on kolme pyörätuoleille varattua paikkaa. Paikat sijaitset inva-hissin lähellä permannolla.
    Avustajalippuja saa moniin konsertteihin ilmaiseksi (käsittely- tai toimitusmaksu veloitetaan). Tapahtumien järjestäjät vastaavat kunkin konsertin avustajalippukäytännöstä itse ja asia kannattaa varmistaa lipunoston yhteydessä.

    Pysäköinti
    Kulttuuritalon vieressä olevalla parkkipaikalla on yksi liikuntaesteisille varattu pysäköintipaikka. Paikka on merkitty invaliditunnuksin. Talon edessä on muusta liikenteestä erotettu pysähtymiskaista, jossa esim. invataksit voivat pysähtyä.

    Opaskoirakäytäntö
    Opas- ja avustajakoirat ovat tervetulleita konsertteihin ja tapahtumiin. Tarvittaessa koiran voi jättää aulaan niille varatulle rauhalliselle paikalle. Opas- ja avustajakoiran kanssa liikkuvia pyydetään saapumaan tapahtumiin hyvissä ajoin ruuhkan välttämiseksi. Henkilökuntamme auttaa ja opastaa tarvittaessa koirien kanssa liikkuvia asiakkaita.

  • Kuvaaminen ja taltiointi +

    Esitysten kuvaaminen ja taltiointi on kielletty. Haastattelukuvauksista ja muista kuvauksista on sovittava etukäteen henkilökunnan kanssa.

  • Matkapuhelimet +

    Tarkista, että matkapuhelin on suljettu konsertin tai tapahtuman aikana.