Lapinlahden Linnut – Piuhat irti

lauantai 08.11.2025

Ainutlaatuisen uran suomalaisessa musiikkielämässä tehnyt Lapinlahden Linnut valmistautuu
hyvästelemään liveyleisönsä. Pari vuotta sitten Lapinlahden Linnut teki loppuunmyydyn 40-vuotisjuhlakiertueen. Nyt Helsingin Kulttuuritalolla lauantaina 8. marraskuuta Lapinlahden Linnut vetävät Piuhat irti. Läpileikkauksen koko rakastetun yhtyeen uraan tarjoavan konsertin liput tulevat myyntiin perjantaina 21.3.2025 klo 10.00. Ennakkomyynnit käynnistyvät 18.3.2025.

Vuonna 1983 perustettu Lapinlahden Linnut on ehtinyt ainutlaatuisella urallaan moneen. Linnut on viihdyttänyt suomalaisia viidellä vuosikymmenellä niin esiintymislavoilla, televisiossa, radiossa kuin äänilevyilläkin.

Yhtyeen ensimmäinen albumi ilmestyi alkuvuodesta 1985. Lapinlahden Linnut oli vuosia yksi Suomen
suosituimmista ja ahkerimmin esiintyvistä bändeistä. Keikkoja Linnuilla on takana 3000. Yhtye on tehnyt 14 studioalbumia, joita on myyty yhteensä noin puoli miljoonaa kappaletta.

Lapinlahden Lintujen tv-sarjat Seitsemän kuolemansyntiä (1988) ja Maailman kahdeksan ihmettä
(1990) valittiin Suomen edustajiksi Montreux’n Kultainen ruusu -kilpailuun. Maailman kahdeksan ihmettä voitti parhaan dramatisoidun viihdeohjelman Venla-palkinnon. Parhaimmillaan sarjan yhdellä jaksolla oli katsojia noin 1,5 miljoonaa.

Piuhat irti -konsertissa on luvassa kaikenlaista kaidan polkumme varrelta. Varmasti myös yllätyksiä, Lapinlahden Linnut kertovat. Kulttuuritalon lavalla piuhoja irrottelevat Matti Jaaranen, Mikko Kivinen, Hannu Lemola, Tapio Liinoja, Jussi Liski, Jan Noponen, Puka Oinonen ja Markku Toikka. Konsertissa nähdään myös useita vierailijoita.

Lapinlahden Linnut – Piuhat irti
La 8.11.2025
(Lisäkonsertti Pe 7.11.2025)
Ovet 18:30
Showtime klo 20.00

Liput alk. 59,50€ + tilausmaksu (alk. 1,50 + 0,65% tilauksesta)
Myyntiin pe 21.3. klo 10 osoitteessa Lippu.fi

Mastercardin kortinhaltijoilla on pääsy ennakkolipunmyyntiin Suomessa. Mastercardin
ennakkomyynti alkaa ke 19.3. klo 9 ja loppuu pe 21.3. klo 9. Lippuja on saatavilla rajoitetusti. Katso
lisätiedot priceless.com/music.

Ennakkomyynti My Live Nation -jäsenille on käynnissä to 20.3. klo 9 – pe 21.3. klo 9. Lippuja on
saatavilla rajoitetusti. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään: livenation.fi/register

Järjestäjä: Live Nation Finland