Floor Jansen
07.02.2027
FLOOR JANSEN TUO HYTRESS-SOOLOKIERTUEENSA HELSINGIN KULTTUURITALOLLE HELMIKUUSSA 2027
Nightwishin entisenä laulajana tunnettu hollantilainen Floor Jansen saapuu oman yhtyeensä kanssa Helsinkiin alkuvuodesta 2027. Jansen esiintyy Helsingin Kulttuuritalolla sunnuntaina 7. helmikuuta osana uutta HYTRESS World Tour 2027 -kiertuettaan. Konsertin lipunmyynti käynnistyy perjantaina 28.8. klo 11 lippu.fi:ssä.
Kiertue rakentuu 15. tammikuuta 2027 ilmestyvän Hytress-albumin ympärille. Levy avaa Jansenin mukaan hänen soolourallaan aiempaa raskaamman ja suoraviivaisemman luvun, jossa laulajan metallitausta nousee jälleen entistä selvemmin esiin.
Uutta materiaalia on saatu kuultavaksi jo 21. elokuuta julkaistulla Bring Me Silence -singlellä. Matalalle viritettyihin kitaroihin, kerrostettuihin lauluraitoihin ja Jansenin voimakkaaseen lauluun nojaavassa kappaleessa yhdistyvät artistin mukaan metallin voima ja intensiteetti sekä hänen soolotuotannossaan korostuneet avoimuus ja haavoittuvuus. Uutta soolovaihetta pohjusti myös kesäkuussa julkaistu RUN-single. Jansen julkaisi ensimmäisen varsinaisen sooloalbuminsa, Paragonin, vuonna 2023. Hytress vie hänen omaa tuotantoaan selvästi metallisempaan suuntaan.
Uuden kiertueen konserteissa artistia säestää täysi live-yhtye. Kiertue tulee yhdistämään hänen viimeaikaisten festivaaliesiintymistensä energian ja loppuunmyytyjen teatterikiertueiden intiimimmän tunnelman.
Floor Jansen kuului Nightwishiin vakituisena laulajana vuonna 2013–2026. Ennen Nightwishiä hänet tunnettiin etenkin hollantilaisista After Forever– ja ReVamp-yhtyeistä.
Sooloesiintyjänä hänet on nähty Suomessa viimeksi viime kesän John Smith Rock Festivalilla.
Floor Jansen (NL) – HYTRESS WORLD TOUR 2027
Su 7.2.2027
Kulttuuritalo, Helsinki
17.00 Bistro & Baari Sopu
Tee pöytävaraus: poytavaraukset@kulttuuritalo.fi
17.30 Ovet
S/K-18
LIPUT:
Liput myyntiin pe 28.8. klo 11.00 lippu.fi:ssä.
Lippujen hinnat palvelumaksuineen alk. 31,00 € + tilauskulut alk. 1,50 € + 0,65 % tilauksen arvosta.
Mastercardin kortinhaltijoilla on pääsy tapahtuman ennakkomyyntiin Suomessa ke 26.8. klo 11.00 – pe 28.8. klo 10.00 välisenä aikana. Lue lisää osoitteessa www.priceless.com/music
Huomioittehan, että lipussa lukee ovien aukeamisaika. Ilmoitamme illan aikataulut verkkosivuillamme heti, kun saamme ne järjestäjältä. Lisätietoja tapahtuma-aikatauluista Live Nationin verkkosivuilla. Tarvittaessa ole yhteyksissä tapahtuman järjestäjään Live Nationiin heidän kanavissaan.
FLOOR JANSEN