Eva Dahlgren

To 13.10.2016 klo 19:30

Liput 74,50 € / 64,50 €
Lisätietoa Buffet & show extra -paketti 129,50 €. Hinnat sis. 3,50 € kuluja.
Alkaa 19:30
Ovet 18:30
Katsomotyyppi Istuma
Istumapaikat

Lataa Aalto-salin istumapaikkakartta tästä linkistä.

Järjestäjä LIve Nation Finland
Lipunmyynti

Ticketmaster Suomi lippukaupat ja nettikauppa.

Osta liput Tilaa tarjoilu

Suomessakin valtavaa suosiota nauttiva ruotsalaistähti Eva Dahlgren saapuu esiintymään Suomen konserttisaleihin syksyllä. Vastikään uuden albuminsa ”Jag sjunger ljuset” julkaissut ja loppuunmyydyllä klubikiertueella Helsingissäkin toukokuun alussa piipahtanut Dahlgren konsertoi Helsingin Kulttuuritalolla torstaina 13. lokakuuta ja lauantaina 15. lokakuuta. Helsingin konserteista ensimmäinen toteutetaan perinteisenä konserttisali-iltana istumakatsomoin ja toinen klubi-iltana, jossa permannolla on seisomapaikat ja baari.

Eva Dahlgren teki tänä keväänä yhtyeensä kanssa neljän keikan minikiertueen Pohjoismaissa. Klubiyleisöille Dahlgren ei ollut esiintynyt lähes 30 vuoteen ja kiertueen keikoista muodostuikin valtavan lämpimiä tilaisuuksia. Syksyllä on vuorossa isompi kiertue, joka yltää Ruotsiin, Norjaan ja Suomeen. Dahlgrenin yhtyeessä soittavat Johannes Berglund, Matilda Johansson, Mikael Häggström, Samule Starck ja Anders Stenberg.

”Kyllä, myönnetään. Kevään kiertue oli lyhyt haha. Mutta toisaalta se ylitti odotukseni, ja musiikin esittäminen klubeilla tuntui pitkästä aikaa mahtavalta. Odotan kuitenkin jo syksyä”, kertoo Eva Dahlgren.

Eva Dahlgrenin keikoista sanottua:

”Inramningen på trånga, ljusskygga Pustervik kan knappast bli bättre. Precis som på sitt första album på nära ett decennium låter liveartisten Eva Dahlgren pånyttfödd.” -Aftonbladet, 4/5

”Under en kort skandinavisk turné visar Eva Dahlgren hur hennes återkommande känsla av att inte vara hemmastadd någonstans blir en öppning mot en högre sorts hemkänsla.” -DN, 4/5

 

BUFFET & SHOW EXTRA -paketti
Hinta palvelumaksuineen 129,50€

Paketin sisältö:
– Konserttilippu parhaille istumapaikoille
– Herkullinen buffet (katettuna klo 18-19.30)

Salta bordet
sis. tervetulojuoman

sieni-purjo briossia
porkkanavoita
paahtopaistia ja piparjuuri-kurkkusalaattia
sokerisuolattua lohta ja pikkelssivihanneksia
sinappitillikastike
maa-artisokka piiras, rucolaa ja kirsikkatomaattihilloketta
speltti-juures salaattia pestolla

aprikoosikakkua
suklaa-mustaherukka moussea, mantelimüsliä
omenamuffinseja
macarons

kahvi/tee

  • Liput -

    Suosittelemme ostamaan liput ennakoon. Liput Kulttuuritalon konsertteihin ja tapahtumiin myy Ticketmaster Suomi.

    Kulttuuritalon lippukassa on avoinna konserttien ja tapahtumien yhteydessä 1 tunti ennen esitystä (jos tilaisuus ei ole loppuunmyyty). Ovimyynnissä peritään voimassaoleva toimitusmaksu. Liput tarkastetaan sisäänkäynnin yhteydessä.

  • Eteispalvelu +

    Turvallisuussyistä konsertteihin ei saa mennä päällysvaatteissa, eikä saliin saa ottaa reppuja.

    Eteispalvelumaksu 2,50 € / takki tai reppu), maksu käteisellä.

    Eteispalvelun voi maksaa myös Mobiilinarikka -palvelun kautta soittamalla numeroon 0606-056 3009. Puhelun hinta 3,58 € + mpm. sis. alv 24%. Tekstiviestinä tullut kuitti esitetään naulakonhoitajalle. Maksu veloitetaan puhelinlaskulla. Mikäli käytätte Mobiilinarikka -palvelua, pyydämme ystävällisesti soittamaan ensin palvelun numeroon ja siirtymään naulakkoon vasta sen jälkeen ruuhkautumisen estämiseksi.

  • Väliaikatarjoilu +

    Osassa konserteista on väliaikatarjoilu. Väliaikatarjoilu järjestetään Aalto-aulassa. HUOM! Juomien ja ruoan vienti saliin on kiellettyä. Tilaa tarjoilut tästä >

  • Esteettömyys +

    Aalto-salin pyörätuolipaikat sijaitsevat permannon B-osiossa ensimmäisellä rivillä. Kulku näille paikoille on Aalto-aulan hissillä lippukassan vierestä.Kaikkia pyörätuolia tai esim. rollaattoria käyttäviä asiakkaita pyydetään saapumaan tapahtumiin hyvissä ajoin.

    Myös saattajilla ja avustajilla tulee olla lippu. Kunkin tilaisuuden järjestäjä määrittää sen, onko avustajalippu maksullinen vai maksuton. Kulttuuritalon aulassa on ”opaskoiraparkki”, johon opaskoiran voi jättää tarvittaessa odottamaan konsertin ajaksi.

  • Kuvaaminen ja taltiointi +

    Esitysten kuvaaminen ja taltiointi on kielletty. Haastattelukuvauksista ja muista kuvauksista on sovittava etukäteen henkilökunnan kanssa.

  • Matkapuhelimet +

    Tarkista, että matkapuhelin on suljettu konsertin tai tapahtuman aikana.