Big Country – Return to Steeltown 40th Anniversary Tour

tiistai 29.10.2024

Legendaarinen skottiyhtye Big Country saapuu konsertoimaan Suomeen lokakuussa! Tämä jo vuonna 1981 toimintansa aloittanut kokoonpano nähdään Kulttuuritalossa lokakuussa. Lipunmyynti alkaa ma 29.4. klo 10.

Kahden kitaristin, Stuart Adamsonin ja Bruce Watsonin perustama Big Country on tullut tunnetuksi monipuolisesta soitostaan ja lukuisista hiteistään, kuten Look AwayFields of Fire ja In a Big Country.

Big Country murtautui musiikkimaailman tietoisuuteen vuonna 1983 julkaistun The Crossing -albuminsa myötä. Levyä myytiin yli kaksi miljoonaa kappaletta, ja se sai kolme Grammy-ehdokkuutta Yhdysvalloissa. Suomessakin yhtye on nähty useasti, jopa Provinssirockin päälavalla 1986.

Stuart Adamsonin menehtyminen joulukuussa 2001 vei yhtyeen tauolle aina vuoteen 2007 asti, kunnes Bruce Watson, Tony Butler ja Mark Brzezicki nousivat lavoilla juhlistamaan yhtyeen 25-vuotista taivalta.

Nykyisin yhtyeessä soittavat Watsonin ja Brzezickin lisäksi Jamie Watson, Simon Hough ja Gil Allan. Parhaillaan yhtye viettää Steeltown-albuminsa 40-vuotisjuhlavuotta ja saapuu sen myötä myös Suomeen Return to Steeltown -kiertueellaan.

Big Country – Return to Steeltown 40th Anniversary Tour
Ti 29.10.2024
Ulko-ovet: 17.30
Aloitusaika: 19.00
Liput alk. 59 € Lippu.fi
Kesto: n. 1h 15min
K18

Järjestäjä: Loud’n Live Promotions