Alessandra (NOR): The Queen is Back -Tour 2025
torstai 27.02.2025
Vuoden 2023 Euroviisuissa yleisön ja Euroopan sinkkulistat valloittanut poplaulaja ja lauluntekijä Alessandra esiintyy Helsingissä Kulttuuritalolla 27. helmikuuta 2025.
Norjalais-italialainen Alessandra Watle Mele, tai lyhyesti vain Alessandra nousi suuren yleisön tietoisuuteen debyyttisinglensä ”Queen of Kings” ansiosta. Kappale voitti Norjan Melodi Grand Prix -kilpailun finaalin ja edusti Norjaa vuoden 2023 Euroviisuissa Liverpoolissa, sijoittuen viidenneksi. ”Queen of Kings” on kerännyt yli 125 miljoonaa suoratoistokertaa, kiivennyt Norjassa ja Puolassa platinamyynteihin sekä Belgiassa ja Italiassa kultaan.
Myös TikTokissa supersuositun Alessandran kappaleet käsittelevät usein itsensä rakastamisen ja voimaantumisen teemoja. Hän pyrkii inspiroimaan kaikenikäisiä ja -sukupuolisia kuulijoita ilmentämään sisäistä kuninkaallisuuttaan.
Alessandra on julkaissut ”Queen of Kingsin” lisäksi tämänvuotisella Best Year of My Life EP:llään kuusi muuta kappaletta, joista ”Pretty Devil”, ”Bad Bitch” ja ”Narcissist” ovat kiivenneet Norjan singlelistalle.
Alessandran rakkaus musiikkiin ilmeni jo nuorena, kun hän lauloi ja tanssi äitinsä kokkaillessa Frank Sinatran tahtiin. Hän voitti ensimmäisen laulukilpailunsa jo kuusivuotiaana esittämällä ABBA:n ikivihreän ”Dancing Queenin”. Vuonna 2022 Alessandra osallistui The Voice – Norges beste stemme -kilpailun seitsemännelle kaudelle ja sai kiitosta ainutlaatuisesta lauluäänestään. 2024 Alessandra ehti myös esiintymään Maskorama-ohjelman (Norjan Masked Singerin) neljännellä kaudella Ghost-hahmon duettoparina.
Alessandra esiintyi viimeksi Suomessa Helsingin Tavastia-klubilla tammikuussa 2024.
Alessandra (NOR): The Queen is Back-Tour 2025
To 27.2.2025
Ovet klo 18.00
S/K-18
Liput alk. 24,50 € myynnissä ke 26.6. klo 11 alkaen Lippu.fi
Järjestäjä LiveNation