Pikku Papun Orkesteri & UMO Helsinki Jazz Orchestra & livepiirtäjä Liisa Kallio

maanantai 16.09.2024

Kun yhdistetään Pikku Papun Orkesteri ja UMO Helsinki Jazz Orchestra, saadaan syksyn iiiiiiisoin koko perheen lastenmusiikkikonsertti Kultsalla! Pikku Papun supersuositut hitit kuullaan tuttuina mutta uudenlaisina versioina, sovitettuna isolle orkesterille. Yli 20-henkisessä kokoonpanossa riittää kuunneltavaa ja katseltavaa, kun orkesterissa soivat trumpetit, pasuunat ja saksofonit, ja rytmiä ryhdittävät piano, basso, kitara ja rummut. Sovituksista vastaa mm. Värttinästä tuttu Mikko Hassinen, joka toimii myös konsertin kapellimestarina. Pikku Papun sanoittaja ja kuvittaja Liisa Kallio on konsertissa muusikoiden mukana lavalla. Hän kuvittaa konsertin ja herättää eloon laulujen tarinat ja hahmot piirtämällä, maalaamalla ja askartelemalla livenä valloittavia kuvia valkokankaalle. Sävel-, sana-ja kuvataide sulautuvat konsertissa kokonaisuudeksi, jossa yleisö pääsee laulun ja leikin ohella myös näkemään reaaliajassa, miten laulu siirtyy kuvaksi. Konsertissa perheen pienimmätkin pääsevät mukaan lauluihin ja leikkeihin. Myös riemun kiljahtelu ja tanssiminen on sallittua–jopa toivottavaa!

Huom! Puhallinorkesterimme sointi on välillä äänekäs. Etenkin pienimpien konserttikävijöiden kanssa suosittelemme varautumaan koviin äänen voimakkuuksiin.

Konsertin kesto n. 40 min.

Pikku Papun Orkesteri
Heli Kajo, laulu
Maiju Kopra, laulu, ksylofoni
Juho Puronaho, kitara, viulu, mandola
Tarmo Anttila, kontrabasso

UMO Helsinki Jazz Orchestra
Mikko Hassinen, kapellimestari ja sovitukset
Liisa Kallio, sanoitukset, kuvitukset, livepiirtäminen

Pikku Papun orkesteri & UMO Helsinki Jazz Orchestra & livepiirtäjä Liisa Kallio

Ma 16.9.2024
Showtime 18.00
Bistro & Baari Sopu on avoinna alkaen kello 16.30 Tarjolla pientä suolaista ja makeaa purtavaa lapsille ja lapsenmielisille!

Katso Pikku Papun menu

Liput: Lapset 15€, aikuiset 20€, ryhmät yli 10 hlö 15€/hlö + toimitusmaksut alk. 1€ | Lippu.fi