Lisäkonsertti: Brad Paisley – Truck Still Works World Tour

08.06.2026

Liput alkaen 69,90€

Yhdysvaltalainen country-musiikin supertähti ensivisiitille Suomeen!

Maailman menestyneimpiin country-artisteihin lukeutuva Brad Paisley saapuu konsertoimaan Helsingin Kulttuuritalolle maanantaina 8. kesäkuuta sekä tiistaina 9. kesäkuuta 2026. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun tämä palkittu countrytähti nähdään Suomessa. Lisäkonsertin liput ovat nyt myynnissä!

Esikoisalbuminsa vuonna 1999 julkaissut yhdysvaltalainen Brad Paisley on musiikkiuransa aikana noussut yhdeksi countrymusiikin historian arvostetuimmista sooloartisteista. Hänen lauluntekijäntaitonsa ja lumoava lavaesiintymisensä ovat tuoneet hänelle muun muassakolme GRAMMY-palkintoa, kaksi American Music Awardia, 15 Academy of Country Music Awardia sekä 14 Country Music Association -palkintoa, joiden joukossa on arvostettu Entertainer of the Year -tunnustus.

Paiselyllä on kaikkiaan 25 listan kärkeen mennyttä hittiä, joista 21 hän on kirjoittanut itse. Vuonna 2008 hänestä tuli ensimmäinen artisti, jolla oli 10 peräkkäistä Billboard Country Airplay -ykköstä. Paisleyn tuotanto on kerännyt lähes 5 miljardia striimiä suoratoistopalveluissa.

Hauskana yksityiskohtana Paisleyn uralta voidaan mainita, että Taylor Swift toimi hänen lämmittelijänään vuonna 2007. Paisley oli ihastunut nuoren Swiftin esikoisalbumiin ja kutsui tämän mukaan kiertueelleen – pian sen jälkeen Swiftin oma ura ampaisi kansainväliseen menestykseen.

Yhydsvaltojen lisäksi Paisley on kovassa nousussa myös Euroopassa. Hänen vuoden 2024 Euroopan-kiertueensa vieraili mm. Lontoon 20 000 hengen 02 Arenalla, Oslon 10 000 hengen Spektrumissa ja Rotterdamin noin 16 0 000 henkeä vetävässä Ahoy Arenassa.

Parhaillaan Brad Paisley kiertää Pohjois-Amerikassa The Truck Still Works -maailmankiertueellaan. Hänen viimeisin Song Still Sings -albuminsa julkaistiin viime vuonna.  Kesällä 2026 on hieno mahdollisuus kokea kehutun country-tähden esiintyminen intiimissä konserttisalissa Helsingin Kulttuuritalolla.


KONSERTTI:
Brad Paisley (US) – Truck Still Works World Tour
Ma 8.6.2026
Kulttuuritalo, Helsinki

Ovet klo 18.30

S/K18

LIPUT:
Lipun hinta palvelumaksuineen alk. 69,90 € + tilausmaksu (alk. 1,50 + 0,65% tilauksesta)

BRAD PAISLEY
WEBSITE | FACEBOOK | INSTAGRAM | X | SPOTIFY  | YOUTUBE