YOUNGHEARTEDIN KEIKKA SIIRTYY PERJANTAILLE 29.1.2021 – SAMALLA JULKISTETAAN LÄMPPÄRIKSI EETU”
Etelä-Suomen AVI:n päätöksellä Helsingissä astuu voimaan tapahtumarajoitus 23.11.-13.12., jolloin yli 20 hengen yleisötilaisuudet ovat kiellettyjä. Tämän myötä pe 4.12. Youngheartedin Kulttuuritalon keikkaa ei ole mahdollista järjestää alkuperäisessä ajankohdassa. Keikka on saatu onneksi siirrettyä tammikuulle perjantaille 29.1.2021. Samassa julkistetaan illan toiseksi esiintyjäksi kokeellista pop-musiikkia esittävä eetu. Jo ostetut liput käyvät keikalle sellaisenaan. Jos uusi päivä ei sovi, voi liput palauttaa Ticketmasteriin 4.12.2020 mennessä bit.ly/lipunpalautus
Loppuunmyydyistä Helsingin keikoista tunnettu pop-yhtye Younghearted esiintyy spesiaalilla bändikokoonpanolla Kulttuuritalolla perjantaina 4.12.2020. Kyseessä on yhtyeen ensimmäinen keikka legendaarisella venuella, jonka lavalla on aikojen saatossa nähty artisteja Queenista Lady Gagaan. Koronatilanteesta johtuen konsertissa on rajoitettu n. 700 hengen turvavälikatsomo. Lipunmyynti on nyt käynnistynyt Ticketmasterissa.
Youngheartedin muodostavat laulaja Reeta Huotarinen sekä kitaristit Atte Ranta ja Emil Korkiakoski. Kolmikko perusti Youngheartedin vuonna 2015. Vuotta myöhemmin ilmestyi yhtyeen platinarajan ylittänyt debyyttialbumi Nuorisydän. Levyltä muistetaan muun muassa hitti Hetkeksi, jota on striimattu yli tuplaplatinaan oikeuttava määrä, yli 10 miljoonaa kertaa. Bändi julkaisi kesäkuussa 2019 odotetun toisen albuminsa Vapaa, jota seurasi myös ehdokkuus Vuoden yhtye -kategoriassa vuoden 2020 Emma Gaalassa. Albumilta löytyvät muun muassa kultaa striimannut Vaikeeta, vuonna 2018 ilmestyneet Beijos ja Hullaannun sekä yhtyeen tuoreimmat singlet Sun syliin ja Enkeli. Lisäksi Reeta laulaa Roope Salminen & Koirat -yhtyeen hittisinglellä Pidä pää ylhääl, joka on on striimannut platinaa yli 5 miljoonalla striimillä.
PE 4.12. YOUNGHEARTED + support
Kulttuuritalo, Helsinki
Ovet klo 18.00, showtime klo 19.00
Show & Dinner VIP -paketin ovet klo 17.00
Permanto – 29,00e numeroimaton K-18 anniskelukatsomo
Yläkatsomo – 29,00e numeroitu ikärajaton turvavälikatsomo
Show & Dinner VIP -paketti 89,00e (sis. paikat eturivistä)
Konsertissa on väliaika
HUOM! Kulttuuritalon kapasiteettia on rajoitettu huomattavasti, jotta asiakkailla on riittävät turvavälit. Älä saavu kipeänä ja muista turvavälit.
Show & Dinner VIP -paketti sisältää:
•3 ruokalajin A la carte-ruokailu Kulttuuritalon Sture4-ravintolassa ennen keikkaa (liha tai kasvismenu) klo 18.00 alkaen
•Eturivin paikat anniskelukatsomosta
•Narikka & Ticketmasterin palvelumaksu
LIHAMENU:
Halstrattua siikaa (L,G)
mätimoussea ja tilliä
***
Ylikypsää häränrintaa (L,G)
Perunakakkua ja bearnaisekastiketta
***
Puolukkaleivos (L,G)
Kuusenkerkkä-vaniljacremé
VEGEMENU:
Grillattua sydänsalaattia (M,V,G)
Chimichurri-kastiketta ja siemennäkkileipää
***
Heinä savustettua selleriä (M,V,G)
Luomukauraa ja herkkutattia
***
Tummasuklaa brownie (M,V,G)
marjamysliä ja vadelma fluidia

TURVALLISESTI TAPAHTUMAAN
Yleissuositus
- Ethän vieraile ravintoloissamme ja tapahtumataloissamme sairaana.
- Pidäthän huolta hyvästä käsihygieniasta ja noudatat yskimisetikettiä.
- Muista turvaväli muita asiakkaita ja henkilökuntaa kohdatessasi.
- Mikäli oleskelu aikana epäilet oireiden tai altistumisen perusteella saaneesi koronavirustartunnan, keskeytäthän oleskelusi ja otat yhteyttä terveyskeskukseen tai koronavirusneuvontaan.
- Noudatathan voimassa olevia karanteenimääräyksiä, jos olet matkustanut ulkomailla ennen saapumistasi.
- Suosittelemme Koronavilkun käyttöä.
- Tilaisuudessa tulee käyttää kasvomaskia.
SAAPUMINEN TAPAHTUMAAN
- Toivomme yleisön saapuvan paikalle riittävän ajoissa poikkeusoloista johtuen.
- Muista pitää 1-2m turvaväli muihin ihmisiin.
- Desinfioi kätesi tarjolla olevilla automaateilla.
ISTUMAPAIKAT
- Salin ovet avataan normaalia aikaisemmin ja saliin kannattaa siirtyä hyvissä ajoin.
- Henkilökunta opastaa yleisön paikoilleen. Odota vuoroasi ja anna myös tilaa.
- Olemme joutuneet rajoittamaan salin kapasiteettia. Käytössä olevat istumapaikat ovat numeroimattomat. Lipussasi oleva numerointi ei siis ole voimassa.
- Samaan seurueeseen kuuluvat henkilöt saavat istua vierekkäin.
WC-PALVELUT
- Aalto-aulan WC-tilat sijaitsevat portaikoiden alapuolella. Lisää WC-tiloja löytyy kokoustilojen puolelta.
MASKIEN KÄYTTÖ
- Suosittelemme käyttämään tilaisuuksissa aina kasvomaskeja.
- Henkilökuntamme käyttää kasvomaskeja ja/tai visiireitä. Huolehdimme hyvästä käsihygieniasta ja tulemme töihin vain terveinä.
- Suosittelemme oman kasvomaskin mukaan ottamista. Kasvomaskeja myydään anniskelupisteessä.
POISTUMINEN TAPAHTUMASTA
- Konsertin päättyessä malta ja odota omaa vuoroasi. Poistuminen aloitetaan lähimpänä ovia olevilta paikoilta.
- Vältä ruuhkan syntymistä ja muista turvaväli.
Toivotamme teille miellyttävää tapahtumaelämystä Kulttuuritalossa.