VON HERTZEN BROTHERS

Pe 1.12.2017 klo 20:00

Liput alk. 37,50 € (sis. palvelumaksu)
Lisätietoa Erikseen veloitetaan toimitus- ja maksutapakohtaiset kulut valintasi mukaan
Alkaa 20:00
Ovet 18:00
Katsomotyyppi Istuma- ja seisomapaikat
Istumapaikat

Lataa Aalto-salin istumapaikkakartta tästä linkistä.

Järjestäjä Fullsteam Agency Oy
Ikäraja Seisova permanto K-18, yläkatsomo sallittu
Osta liput (Tiketti) Tilaa tarjoilu

Odotetun paluun yleisön eteen tekevä Von Hertzen Brothers nähdään Helsingin Kulttuuritalolla  perjantaina ja lauantaina 1.-2. joulukuuta kahden keikan voimin. Intensiivisillä ja hurmoksellisilla esiintymisillään myös kansainvälistä mainetta kerännyt Von Hertzen Brothers viimeistelee parhaillaan tulevaa seitsemättä pitkäsoittoaan ”VII: War Is Over”.

Von Hertzen Brothersin laulaja-kitaristi Mikko on innoissaan tulevista keikoista. ”Pienen hengähdystauon jälkeen tuntuu todella mahtavalta palata lavoille varsinkin kun on uudenkarheaa materiaalia mitä esittää. Elokuussa 2016 laskeutuneen esiripun takana on käynyt mieletön kuhina ja henkisen ”pöydän putsaamisen” jälkeen uudelle on annettu tilaa syntyä, kasvaa ja valmistua. Tuleva levy, VII: War Is Over, käsittelee ajatusta siitä miten emme voi antautua pessimismille ja todeta vallitsevan sekasorron tilan olevan ainoa mahdollinen. Harmonia ja rauha toteutuu vain, jos ajattelemme sen olevan tässä ja nyt. Tämän ajatuksen olemme pyrkineet pukemaan uuteen VHBn musaan ja tuomme sen lavoille. Kultsan kahdella keikalla esitämme tietenkin vanhaakin materiaalia. Meillä on jo pellepeloton-hatut päässä ja tässä vaiheessa on jo selvää, että illat tulevat poikkeamaan toisistaan melkolailla.”

  • Liput -

    Suosittelemme ostamaan liput ennakoon. Liput konserttiin myy Tiketti.

    Kulttuuritalon lippukassa on avoinna konserttien ja tapahtumien yhteydessä 1 tunti ennen esitystä (jos tilaisuus ei ole loppuunmyyty). Ovimyynnissä peritään voimassaoleva toimitusmaksu. Liput tarkastetaan sisäänkäynnin yhteydessä.

  • Eteispalvelu +

    Turvallisuussyistä konsertteihin ei saa mennä päällysvaatteissa, eikä saliin saa ottaa reppuja.

    Eteispalvelumaksu 2,50 € / takki tai reppu), maksu käteisellä.

    Eteispalvelun voi maksaa myös Mobiilinarikka -palvelun kautta soittamalla numeroon 0606-056 3009. Puhelun hinta 3,58 € + mpm. sis. alv 24%. Tekstiviestinä tullut kuitti esitetään naulakonhoitajalle. Maksu veloitetaan puhelinlaskulla. Mikäli käytätte Mobiilinarikka -palvelua, pyydämme ystävällisesti soittamaan ensin palvelun numeroon ja siirtymään naulakkoon vasta sen jälkeen ruuhkautumisen estämiseksi.

  • Väliaikatarjoilu +

    Osassa konserteista on väliaikatarjoilu. Väliaikatarjoilu järjestetään Aalto-aulassa. HUOM! Juomien ja ruoan vienti saliin on kiellettyä. Tilaa tarjoilut tästä >

  • Esteettömyys +

    Aalto-salin pyörätuolipaikat sijaitsevat permannon B-osiossa ensimmäisellä rivillä. Kulku näille paikoille on Aalto-aulan hissillä lippukassan vierestä.Kaikkia pyörätuolia tai esim. rollaattoria käyttäviä asiakkaita pyydetään saapumaan tapahtumiin hyvissä ajoin.

    Myös saattajilla ja avustajilla tulee olla lippu. Kunkin tilaisuuden järjestäjä määrittää sen, onko avustajalippu maksullinen vai maksuton. Kulttuuritalon aulassa on ”opaskoiraparkki”, johon opaskoiran voi jättää tarvittaessa odottamaan konsertin ajaksi.

  • Kuvaaminen ja taltiointi +

    Esitysten kuvaaminen ja taltiointi on kielletty. Haastattelukuvauksista ja muista kuvauksista on sovittava etukäteen henkilökunnan kanssa.

  • Matkapuhelimet +

    Tarkista, että matkapuhelin on suljettu konsertin tai tapahtuman aikana.