Laulaja-lauluntekijä Tom Odell palaa Suomeen ensi kesänä. Pakahduttavan tunteikkaasta tulkinnastaan ja sielukkaasta musiikistaan tunnettu brittiartisti konsertoi Helsingin Kulttuuritalolla tiistaina 21. kesäkuuta.
Muun muassa Jeff Buckleyyn, Elton Johniin ja Coldplayhin vertauksia kerännyt Tom Odell kohosi suuren yleisön tietoisuuteen vuoden 2013 debyyttialbumi ”Long Way Down”in menestyksen saattelemana. Jättihitiksi noussutta pitkäsoittoa seuranneet ”Wrong Crowd” (2016) ja ”Jubilee Road” (2018) vakiinnuttivat artistin paikan eturivin musiikintekijänä sekä live-esiintyjänä hurmoksellisten keikkojensa myötä. Tuoreimmalla, viime vuonna julkaistulla ”Monsters”-albumilla liikutaan rohkean omakohtaisesti mielenterveyteen liittyvien teemojen äärellä. Sanoituksiin Odell on hakenut inspiraatiota rap-kentältä ja vienyt soundiaan kohti tummasävyisempiä elektropoppia.
Tom Odell on aiemmin esiintynyt Suomessa vuoden 2015 Ilosaarirockissa sekä loppuunmyydyllä Circus-klubilla alkuvuodesta 2019.
TOM ODELL (UK)
Ti 21.6.2022
Helsinki, Kulttuuritalo
LIPUT
alk. 38,50 EUR (+mahd. toimituskulut alk. 1 EUR)
www.tomodell.com
www.instagram.com/tompeterodell
www.facebook.com/TomOdellmusic
www.fullsteam.fi