Steve ‘n’ Seagulls juhlistaa perjantaina 20.11. uuden albuminsa levyjulkkareita Helsingin Kulttuuritalossa! Tapahtuman järjestelyissä on otettu huomioon turvavälit, kapasiteettia on rajoitettu huomattavasti sekä kaikilla asiakkailla on istumapaikat. Lipunmyynti on nyt käynnistynyt Ticketmasterissa.
Steve ‘n’ Seagulls -yhtyeen Another Miracle -albumi julkaistaan 20. marraskuuta vinyylinä, CD:nä, kasettina ja digitaalisesti Playground Musicin kautta.
Levyltä on jo julkaistu ennakkosinglenä bändin oma versio Kansasin Carry On Wayward Son -kappaleesta.
-Neljäs levymme Another Miracle aloitti muotoutumisensa oikeastaan hieman varkain jo reilusti vuoden 2019 puolella. Yhtyeen kokoonpanossa tapahtui muutoksia ja koko ajan meistä tuntui, että olemme jonkinlaisen uuden ja jännittävän kynnyksellä. Halusimme toki pitää kiinni yhtyeemme juurista, mutta samalla halusimme löytää uusia ja tutkimattomia puolia. Uudistunut kokoonpano tuntui tuoreelta ja energiseltä. Tämä tallentui mielestämme onnistuneesti myös levylle. Kuultavissa on yhtyeellemme ominaista energistä reuhtomista, mutta myös entistä enemmän sävyjä ja kauneutta.
-Esituotantovaihe oli tällä kertaa hieman pidempi ja levyn tuottaja Timo Kämäräinen oli vahvasti mukana jo varhaisesta vaiheesta alkaen. Materiaalia oli paljon, uudelleensovituksia ja myös omaa tuotantoa. Lopulta levystä hioutui erittäin onnistunut kokonaisuus, jossa kuuluvat vahvasti bändin oma sointi ja omat sävellykset. Tuottaja Kämäräinen ja äänittäjä Abdissa ”Mamba” Assefa ohjasivat meitä hellän jämäkällä otteella kohti uusia musiikillisia seikkailuja. Another Miracle on levy, joka kumartaa syvään perinteelle ja on samalla raikkaan moderni, yhtye kommentoi.
Steve ‘n’ Seagulls -yhtye on saanut alkunsa vuonna 2010, esittämällä ladon seinästä revittyjä versioita metalli- ja rockbiiseistä. Soitinarsenaali on alusta asti ollut vähintään riittävän laaja; banjo, mandoliini, rummut, kontrabasso, haitari, kitara, huilu ja muuta mukavaa. Ajan myötä yhtyeestä on hioutunut timantinkova kokonaisuus, joka kiertää ympäri maailmaa tuomassa yleisölle musiikin ilosanomaa suoraan kylmästä pohjolasta. Nykyisin bändin ohjelmistossa on lainaklassikkoja ja omaa tuotantoa.
Kesällä 2014 yhtye kuvasi muutamia videoita ja latasi ne YouTubeen. Näistä videoista kolmas, banjovetoinen versio AC/DC:n Thunderstruck -biisistä sai aikaan maailmanlaajuista ihmetystä ja on tähän päivään mennessä saavuttanut yli 105 miljoonaa katsontakertaa YouTubessa. Videot alkoivat raivata tietään musiikkijulkaisuihin, kuten Guitar World, Revolver, Loudwire, Blabbermouth, Metal injection ja Metal Sucks. Tästä tie vei bändin keikkailemaan yli 30 maahan, neljälle mantereelle ja myös levytysstudioon.
Steve’n’Seagulls on julkaissut kolme kokopitkää levyä. Ensimmäinen levy Farm Machine (2015) ja sitä seurannut Brothers in Farms (2016) kiihdyttivät menoa entisestään. Yhtye keikkaili yli 140 keikan vuositahtia, myös festivaaleilla ympäri Euroopan. Molemmat levyt löysivät tiensä fanien ulottuville ja nousivat albumilistalle Suomessa ja myös Billboardin Bluegrass -listalle. Toinen levy nousi ensimmäisenä suomalaisena levynä Billboardin Bluegrass -listan sijalle yksi. Kolmas levy Grainsville (2018) sisälsi jo hieman enemmän bändin omaa tuotantoa ja nousi myös edeltäjiensä tapaan albumilistalle suomessa ja Billboardin Bluegrass -listalle. Kolmannen levyn julkaisun jälkeen yhtye soitti lähes 200 esiintymistä käsittäneen kiertueen, joka loppui Suomeen joulukuussa 2019. Kiertue sisälsi kattavasti keikkoja Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.
Pe 20.11. STEVE ’N’ SEAGULLS
Kulttuuritalo, Helsinki
Ovet klo 19.00, showtime klo 20.00
Show & Dinner VIP -paketin ovet klo 18.00
Permanto – 35,00e numeroimaton K-18 anniskelukatsomo
Yläkatsomo – 35,00e numeroitu ikärajaton turvavälikatsomo
Show & Dinner VIP -paketti 99,00e (sis. paikat eturivistä)
Konsertissa on väliaika
Show & Dinner VIP -paketti sisältää:
•3 ruokalajin A la carte-ruokailu Kulttuuritalon Sture4-ravintolassa ennen keikkaa (liha tai kasvismenu) klo 18.00 alkaen
•Eturivin paikat anniskelukatsomosta
•Narikka & Ticketmasterin palvelumaksu
Menut:
LIHAMENU:
Halstrattua siikaa (L,G)
mätimoussea ja tilliä
***
Ylikypsää häränrintaa (L,G)
Perunakakkua ja bearnaisekastiketta
***
Puolukkaleivos (L,G)
Kuusenkerkkä-vaniljacremé
Tai
VEGEMENU:
Grillattua sydänsalaattia (M,V,G)
Chimichurri-kastiketta ja siemennäkkileipää
***
Heinä savustettua selleriä (M,V,G)
Luomukauraa ja herkkutattia
***
Tummasuklaa brownie (M,V,G)
marjamysliä ja vadelma fluidia
stevenseagulls.com
www.sunbornlive.fi

TURVALLISESTI TAPAHTUMAAN
Yleissuositus
- Ethän vieraile ravintoloissamme ja tapahtumataloissamme sairaana.
- Pidäthän huolta hyvästä käsihygieniasta ja noudatat yskimisetikettiä.
- Muista turvaväli muita asiakkaita ja henkilökuntaa kohdatessasi.
- Mikäli oleskelu aikana epäilet oireiden tai altistumisen perusteella saaneesi koronavirustartunnan, keskeytäthän oleskelusi ja otat yhteyttä terveyskeskukseen tai koronavirusneuvontaan.
- Noudatathan voimassa olevia karanteenimääräyksiä, jos olet matkustanut ulkomailla ennen saapumistasi.
- Suosittelemme Koronavilkun käyttöä.
- Tilaisuudessa tulee käyttää kasvomaskia.
SAAPUMINEN TAPAHTUMAAN
- Toivomme yleisön saapuvan paikalle riittävän ajoissa poikkeusoloista johtuen.
- Muista pitää 1-2m turvaväli muihin ihmisiin.
- Desinfioi kätesi tarjolla olevilla automaateilla.
ISTUMAPAIKAT
- Salin ovet avataan normaalia aikaisemmin ja saliin kannattaa siirtyä hyvissä ajoin.
- Henkilökunta opastaa yleisön paikoilleen. Odota vuoroasi ja anna myös tilaa.
- Olemme joutuneet rajoittamaan salin kapasiteettia. Käytössä olevat istumapaikat ovat numeroimattomat. Lipussasi oleva numerointi ei siis ole voimassa.
- Samaan seurueeseen kuuluvat henkilöt saavat istua vierekkäin.
WC-PALVELUT
- Aalto-aulan WC-tilat sijaitsevat portaikoiden alapuolella. Lisää WC-tiloja löytyy kokoustilojen puolelta.
MASKIEN KÄYTTÖ
- Suosittelemme käyttämään tilaisuuksissa aina kasvomaskeja.
- Henkilökuntamme käyttää kasvomaskeja ja/tai visiireitä. Huolehdimme hyvästä käsihygieniasta ja tulemme töihin vain terveinä.
- Suosittelemme oman kasvomaskin mukaan ottamista. Kasvomaskeja myydään anniskelupisteessä.
POISTUMINEN TAPAHTUMASTA
- Konsertin päättyessä malta ja odota omaa vuoroasi. Poistuminen aloitetaan lähimpänä ovia olevilta paikoilta.
- Vältä ruuhkan syntymistä ja muista turvaväli.
Toivotamme teille miellyttävää tapahtumaelämystä Kulttuuritalossa.