Maailman parhaaksi David Bowie -tribuuttiesiintyjäksi nimetty brittiläinen David Brighton tuo huikean Bowie-kiertueensa Suomeen marraskuussa. Space Oddity – The Ultimate David Bowie Experience -niminen konsertti nähdään Helsingin Kulttuuritalossa tiistaina 8.11. 2016 klo 19.00
Space Oddity – The Ultimate David Bowie Experience on monimediallinen spektaakkeli, joka vie katsojansa matkalle David Bowien musiikin maailmaan tämän legendaarisen taiteilijan viimeisiin vuosiin ja vuosikymmenten taakse. Kyse ei ole pelkästä konsertista vaan kokonaisvaltaisesta teatteriesityksestä, jossa rock-musiikin historia soi upeasti tulkittuna Bowieta kunnioittaen.
Helsinkiin saapuva konsertti esittelee David Bowien matkan avaruusajan rock-idolista hienostuneeksi mediatähdeksi. Esityksessä kuullaan Bowien ajattomia klassikoita, jotka jättivät lähtemättömän jälkensä aikamme popkulttuuriin.
David Brighton on ääneltään, liikkeiltään ja eleiltään kuin David Bowie. Hän esiintyi aikanaan myös yhdessä David Bowien kanssa muun muassa TV-mainoksissa ja Bowien albumilla. Brighton on saanut tunnustusta Euroopan lisäksi myös Yhdysvalloista, jossa hän on ollut pitkään mukana Las Vegasin Legends In Concert -show’ssa.
– David Brightonin karisma pitää yleisön otteessaan. Hänen lauluäänensä on huikea ja yhdennäköisyytensä David Bowien kanssa häkellyttävä. Voisi jopa luulla, että lavalla on Bowie itse, kirjoitti LA Review -julkaisu arviossaan.
Lisätietoja tapahtumasta:
Esitys netissä: www.spaceodditylive.com