Pentti Hietanen, Angelika Klas ja Maria Lund sekä Jukka Nykäsen johtama orkesteri lupaavat unohtumattoman illan monipuolisen ohjelmiston parissa.
Näinä kovin tummasävyisinä aikoina, ihmiset tarvitsevat uutisoinnin ja hektisen elämänmenon vastapainoksi arjestairtautumis-vaihtoehtoja, jolloin jo pelkästään ajatus tulevasta konsertti-illasta piristää kummasti mieltä ja antaa siivet, jotka kantavat pitkälle.
Ohjelmistossa on 60-luvun suosikkilauluja, Sinun omasi, Oli kuu oli ilta, Cherbourgin sateenvarjot, Suklaasydän, Valkoakaasiat, Unohtumaton ilta, tangoja, operettisävelmiä Mustalaisruhtinattaresta, Kreivitär Marizasta sekä musikaalisävelmiä ja ikivihreitä klassikkoja joita solistit tulkitsevat yhdessä ja erikseen.
PENTTI HIETANEN on taiteilija, jolta luonnistuu yhtä vakuuttavasti niin vaativat ooppera-, operetti-, ja musikaaliroolit kuin viihde- tai rockmusiikki. Pentti on kuulunut jo pitkään rakastettujen suomalaisartistien joukkoon, mistä kertoo valtava suosio konsertti- ja keikkarintamalla sekä menestyksekkäät kymmenen albumia, joista kaksi on tavoittanut kultalevyrajan ja yksi yltänyt platinalevyn velvoittamaan myyntimäärään.
ANGELIKA KLAS on poikkeuksellisen monipuolinen laulaja ja hänen ohjelmistonsa käsittää niin oopperaa, operettia, kansanmusiikkia kuin musikaaliakin, kuten esim. Habanera, Saarenmaan valssi, Cherbourgin sateenvarjot jne. Angelika tunnetaan erityisesti argentiinalaisen tangon taiturillisena tulkkina, mutta myöskin suomalainen tango taipuu taidokkaasti hänen tulkitsemanaan. Angelika on pääosassa syksyllä ensi-iltansa Turun kaupunginteatterissa saaneessa musiikkinäytelmässä Tamara.
MARIA LUND on superlahjakas laulaja-näyttelijä, joka hallitsee musiikin eri tyylilajit ja on esiintynyt uransa aikana useammissa päärooleissa, kuten Tampere-talon The Sound of Musicissa sekä Liz-musikaalissa ja West Side Storyssa Tampereen teatterissa. Maria Lund esiintyy usein jazzmuusikoiden seurassa ja hänelle myönnettiin Kullervo Linna -palkinto vuonna 2010. Hän on julkaissut neljä albumia, joista kaksi viimeisintä olivat soolotuotantoa.
Lisätietoja tapahtumasta:
liljaproduction.fi