Lumitilanne hidastaa liikennettä. Saavuthan ajoissa paikalle!
Kulttuuritalon valtaa 13. joulukuuta Sibelius-lukion Joulushow
Sibelius-lukion JouluShow on joulumusiikista koostuva, hengästyttävän energinen ja voimakkaita tunteita pursuava kokonaisuus. Yli 50 lahjakasta Suomen tulevaisuuden musiikin- ja tanssintekijää esiintyvät suoraan yleisön sydämiin. Tämä ei jätä ketään kylmäksi!
JouluShow on ollut koulun perinteenä jo yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Lähes kaksi vuosikymmentä noin viikon mittainen kiertue on vuosittain suuntautunut eri puolille Suomea. Konsertit ovat olleet äärimmäisen suosittuja, ja useammin vierailuilla paikkakunnilla fanikulttuurilla on vankka pohja.