“Rokaten tieni meen” – Jussi Raittinen 80v & The Boys 60v -juhlakonsertti

Pe 15.9.2023 klo 18:00

Liput Alk. 33,50 €
Alkaa 18:00
Ovet 16:30
Katsomotyyppi Istumapaikat
Ikäraja S
Osta liput (Lippu.fi) Tilaa tarjoilu

Jussi Raittisen mittava ura kattaa yli kuusi vuosikymmentä. Ura alkoi yhdessä Eero-veljen kanssa vuonna 1960 ensilevyn ja -esiintymisten merkeissä. 1962 perustettiin ensimmäinen yhtye, rautalankabändi The Esquires, jota seurasi seuraavana vuonna The Sounds. Keväällä 1964 Eero ja Jussi perustivat legendaarisen The Boys -yhtyeen, joka on perustamisestaan lähtien toiminut yhtäjaksoisesti 60 vuoden ajan.

The Boys -yhtyeessä on vuosien mittaan vaikuttanut yhteensä 37 jäsentä, mm. Kaj Westerlund, Seppo Paakkunainen, Antero Jakoila, Aikka Hakala, Matti Oiling, Eero Koivistoinen, Pekka Pohjola, Pekka ja Antti Tammilehto, Eero Lupari, Hillel Tokazier ja Olli Haavisto.

Jussi Raittinen täyttää perjantaina 15.9.2023 80 vuotta, ja tätä juhlistetaan konsertilla Helsingin Kulttuuritalolla. Konsertin pääesiintyjä on nykyinen Jussi & The Boys, eli kitaristit Jari ja Tuomas Metsberg, basisti Lasse Sirkko sekä rumpali Rydy Ryynänen. Lavalla vierailee myös yhtyeen jäseniä vuosien varrelta, minkä lisäksi tiedossa on yllätysesiintyjiä. Konsertin juontaa yhtyeen pitkäaikainen ystävä Seppo Bruun.

Konsertti taltioidaan ja sen pohjalta tehdään Jussi & The Boys -yhtyeen historiaa luotaava dokumentti. Dokumentin käsikirjoittajana ja ohjaajana toimii Antti Kuivalainen ja tuottajana Jouko Aaltonen. Sama kaksikko vastasi myös Tavastia -klubin 50-vuotisdokumentista “Sitten ajat muuttuivat”.

Jussi & The Boys vieraili tammikuussa 2023 Finnvox Studioilla äänittämässä tuoreen juhla-albumin “Rokaten tieni meen”. Albumin tuottajana/kapellimestarina toimi Tuomas Metsberg. Äänittäjänä toimi Risto Hemmi ja miksauksesta vastasi Janne Haavisto. Juhla-albumin julkaisee Topi Salmen ja kumppanien luotsaama Emsalö Music.

Juhla-albumi “Rokaten tieni meen” julkaistaan Jussi Raittisen 80v -syntymäpäivien tienoilla, ja sitä on saatavilla levykaupoista kautta maan – sekä tietenkin myös suoraan konserttipaikalta!

  • Liput -

    Suosittelemme ostamaan liput ennakoon. Liput Kulttuuritalon konsertteihin ja tapahtumiin myy Lippu.fi.

    Kulttuuritalon lippukassa on avoinna konserttien ja tapahtumien yhteydessä 1 tunti ennen esitystä (jos tilaisuus ei ole loppuunmyyty). Ovimyynnissä peritään voimassaoleva toimitusmaksu. Liput tarkastetaan sisäänkäynnin yhteydessä.

  • Eteispalvelu +

    Turvallisuussyistä konsertteihin ei saa mennä päällysvaatteissa, eikä saliin saa viedä isoja laukkuja.

    Eteispalvelumaksun 3 € voi maksaa käteisellä, yleisimmillä maksukorteilla, tai ennakkoon Lippu.fi-nettikaupassa. Ennakkomaksulippu esitetään naulakossa.

  • Esteettömyys +

    Kulttuuritalo toivottaa lämpimästi kaikki asiakkaat tervetulleiksi nauttimaan konserteista ja tapahtumista. Tiloja ja palveluja on kehitetty niin, että palvelut ovat myös liikunta- ja toimintaesteisten saavutettavissa. Pyydämme ystävällisesti, että esim. pyörätuolilla, rollaattorilla tai opaskoiran kanssa liikkuvat asiakkaat saapuvat paikalle hyvissä ajoin ennen konserttia tai tapahtumaa. Näin henkilökuntamme ehtii tarvittaessa auttamaan paikan löytämisessä ja siirtymisissä.

    Aalto-sali
    Aalto-salin sisäänkäynnin yhteydessä oikealla puolella on automaattiovi liikuntaesteisiä varten. Ovi avautuu painikkeesta.
    Esteetön WC sijaitsee Aalto-aulassa lippukassan ja naulakon välittömässä läheisyydessä.
    Hissi Aalto-saliin sijaitsee lippukassan vieressä. Henkilökuntamme saattaa asiakkaat saliin ja auttaa paikan löytämisessä.

    Muut tilat
    Kokoustiloihin pääsee etupihalta luiskaa pitkin. Ovi aulaan avautuu kokoussisäänkäynnin oikeasta ovesta automaattioven kautta. Painike löytyy kokoussisäänkäynnin oikealta puolelta.
    Kokousaulassa on kaksi esteetöntä WC-tilaa.
    Kokousaulasta pääsee hissillä toisen kerroksen kokoustiloihin.
    Kaikkiin kokoustiloihin toisessa kerroksessa pääsee esteettömästi. Alvar-auditorion etuosassa on paikkoja pyörätuoleja varten.
    Ravintola Kitcheniin ensimmäisessä kerroksessa pääsee esteettömästi kokoussisäänkäynnin kautta.

    Pyörätuolipaikat Aalto-salissa
    Aalto-salissa on kolme pyörätuoleille varattua paikkaa. Paikat sijaitset inva-hissin lähellä permannolla.
    Avustajalippuja saa moniin konsertteihin ilmaiseksi (käsittely- tai toimitusmaksu veloitetaan). Tapahtumien järjestäjät vastaavat kunkin konsertin avustajalippukäytännöstä itse ja asia kannattaa varmistaa lipunoston yhteydessä.

    Pysäköinti
    Kulttuuritalon vieressä olevalla parkkipaikalla on yksi liikuntaesteisille varattu pysäköintipaikka. Paikka on merkitty invaliditunnuksin. Talon edessä on muusta liikenteestä erotettu pysähtymiskaista, jossa esim. invataksit voivat pysähtyä.

    Opaskoirakäytäntö
    Opas- ja avustajakoirat ovat tervetulleita konsertteihin ja tapahtumiin. Tarvittaessa koiran voi jättää aulaan niille varatulle rauhalliselle paikalle. Opas- ja avustajakoiran kanssa liikkuvia pyydetään saapumaan tapahtumiin hyvissä ajoin ruuhkan välttämiseksi. Henkilökuntamme auttaa ja opastaa tarvittaessa koirien kanssa liikkuvia asiakkaita.

  • Kuvaaminen ja taltiointi +

    Esitysten kuvaaminen ja taltiointi on kielletty. Haastattelukuvauksista ja muista kuvauksista on sovittava etukäteen henkilökunnan kanssa.

  • Matkapuhelimet +

    Tarkista, että matkapuhelin on suljettu konsertin tai tapahtuman aikana.