Rival Sons – The DARKFIGHTER Tour

Ma 20.11.2023 klo 19:00

Alkaa 19:00
Ovet 17:30
Katsomotyyppi Istuma- ja seisomapaikat
Istumapaikat

Lataa Aalto-salin istumapaikkakartta tästä linkistä.

Järjestäjä Visual Media & Joe Lunnas Oy
Ikäraja S
Osta liput (Lippu.fi) Tilaa tarjoilu

Rival Sons konsertoimaan Kulttuuritaloon marraskuussa!

Yhdysvaltalainen rock-suuruus Rival Sons saapuu konsertoimaan Suomeen marraskuussa. Yhtye nähdään Kulttuuritalossa maanantaina marraskuuta. Liput maksavat alkaen 49,90 euroa, ja ne ovat jo myynnissä Lippupisteessä. Vuonna 2009 Kaliforniassa perustettu Rival Sons on nähty viimeksi Suomessa kolme vuotta sitten loppuunmyydyllä Helsingin-keikallaan ja saapuu nyt yleisön pyynnöstä jälleen maahamme.

Rival Sons syntyi kitaristi Scott Holidayn aiemman kokoonpanon, Black Summer Crushin, raunioille. Michael Miley jatkoi rummuissa, ja Jay Buchanan saatiin suostuteltua debyyttialbumin, Before the Fire, solistiksi. Lisäksi yhtyeessä soittaa nykyisin basisti Dave Beste. Yhtye alkoi kerätä nopeasti mainetta päästyään lämmittelemään AC/DC:n, Alice Cooperin ja Kid Rockin kaltaisia supertähtiä. Vuonna 2010 näki päivänvalon Rival Sons -EP ja vuotta myöhemmin Pressure & Time -albumi.

Rival Sons on ollut ahkera konsertoija. Suomessa yhtye esiintyi ensimmäisen kerran lokakuussa 2011 Turussa, Helsingissä ja Tampereella. Sittemmin yhtyeen menestys on kasvanut kasvamistaan, ja se on saanut lukuisia huomionosoituksia, kuten 2012 Isossa-Britanniassa ”Suurimman läpimurron tehnyt yhtye” -palkinnon Classic Rock -gaalassa. Vuonna 2019 Rival Sons nimettiin Grammy-ehdokkaaksi parhaan rock-esityksen ja -albumin kategorioissa. Yhtyettä on verrattu usein 1970-lukujen blues/rock-kokoonpanoihin, kuten Led Zeppeliniin ja The Animalsiin. Kaikkiaan Rival Sons on julkaissut kuusi studioalbumia, joista viimeisimmän, Feral Roots, tammikuussa 2019. Kuluvan vuoden kesäkuussa on luvassa uusin albumi, Darkfighter, jota juhlistaakseen yhtye myös saapuu Suomeen.

Konserttien tuotanto: Visual Media & Joe Lunnas Oy.
Rival Sons netissä: www.rivalsons.com

  • Liput -

    Suosittelemme ostamaan liput ennakoon. Liput Kulttuuritalon konsertteihin ja tapahtumiin myy Lippu.fi.

    Kulttuuritalon lippukassa on avoinna konserttien ja tapahtumien yhteydessä 1 tunti ennen esitystä (jos tilaisuus ei ole loppuunmyyty). Ovimyynnissä peritään voimassaoleva toimitusmaksu. Liput tarkastetaan sisäänkäynnin yhteydessä.

  • Eteispalvelu +

    Turvallisuussyistä konsertteihin ei saa mennä päällysvaatteissa, eikä saliin saa viedä isoja laukkuja.

    Eteispalvelumaksun 3 € voi maksaa käteisellä, yleisimmillä maksukorteilla, tai ennakkoon Lippu.fi-nettikaupassa. Ennakkomaksulippu esitetään naulakossa.

  • Esteettömyys +

    Kulttuuritalo toivottaa lämpimästi kaikki asiakkaat tervetulleiksi nauttimaan konserteista ja tapahtumista. Tiloja ja palveluja on kehitetty niin, että palvelut ovat myös liikunta- ja toimintaesteisten saavutettavissa. Pyydämme ystävällisesti, että esim. pyörätuolilla, rollaattorilla tai opaskoiran kanssa liikkuvat asiakkaat saapuvat paikalle hyvissä ajoin ennen konserttia tai tapahtumaa. Näin henkilökuntamme ehtii tarvittaessa auttamaan paikan löytämisessä ja siirtymisissä.

    Aalto-sali
    Aalto-salin sisäänkäynnin yhteydessä oikealla puolella on automaattiovi liikuntaesteisiä varten. Ovi avautuu painikkeesta.
    Esteetön WC sijaitsee Aalto-aulassa lippukassan ja naulakon välittömässä läheisyydessä.
    Hissi Aalto-saliin sijaitsee lippukassan vieressä. Henkilökuntamme saattaa asiakkaat saliin ja auttaa paikan löytämisessä.

    Muut tilat
    Kokoustiloihin pääsee etupihalta luiskaa pitkin. Ovi aulaan avautuu kokoussisäänkäynnin oikeasta ovesta automaattioven kautta. Painike löytyy kokoussisäänkäynnin oikealta puolelta.
    Kokousaulassa on kaksi esteetöntä WC-tilaa.
    Kokousaulasta pääsee hissillä toisen kerroksen kokoustiloihin.
    Kaikkiin kokoustiloihin toisessa kerroksessa pääsee esteettömästi. Alvar-auditorion etuosassa on paikkoja pyörätuoleja varten.
    Ravintola Kitcheniin ensimmäisessä kerroksessa pääsee esteettömästi kokoussisäänkäynnin kautta.

    Pyörätuolipaikat Aalto-salissa
    Aalto-salissa on kolme pyörätuoleille varattua paikkaa. Paikat sijaitset inva-hissin lähellä permannolla.
    Avustajalippuja saa moniin konsertteihin ilmaiseksi (käsittely- tai toimitusmaksu veloitetaan). Tapahtumien järjestäjät vastaavat kunkin konsertin avustajalippukäytännöstä itse ja asia kannattaa varmistaa lipunoston yhteydessä.

    Pysäköinti
    Kulttuuritalon vieressä olevalla parkkipaikalla on yksi liikuntaesteisille varattu pysäköintipaikka. Paikka on merkitty invaliditunnuksin. Talon edessä on muusta liikenteestä erotettu pysähtymiskaista, jossa esim. invataksit voivat pysähtyä.

    Opaskoirakäytäntö
    Opas- ja avustajakoirat ovat tervetulleita konsertteihin ja tapahtumiin. Tarvittaessa koiran voi jättää aulaan niille varatulle rauhalliselle paikalle. Opas- ja avustajakoiran kanssa liikkuvia pyydetään saapumaan tapahtumiin hyvissä ajoin ruuhkan välttämiseksi. Henkilökuntamme auttaa ja opastaa tarvittaessa koirien kanssa liikkuvia asiakkaita.

  • Kuvaaminen ja taltiointi +

    Esitysten kuvaaminen ja taltiointi on kielletty. Haastattelukuvauksista ja muista kuvauksista on sovittava etukäteen henkilökunnan kanssa.

  • Matkapuhelimet +

    Tarkista, että matkapuhelin on suljettu konsertin tai tapahtuman aikana.