ProgFeast -tapahtuma 15.3.2022 Kulttuuritalolla on päätetty siirtää loppuvuodelle koronavirustilanteen takia. Konsertin uusi päivämäärä on 2.11.2022. Konserttipaikkana on Helsingin Kulttuuritalo. Esiintymässä Colosseum, Soft Machine sekä Man.
Jo-ostetut-liput käyvät sellaisenaan uudelle päivälle.
(Koskee myös Helsingin Jäähallille ostettuja lippuja päivämäärällä 19.9.2021. Helsingin Jäähallille lipun ostaneille on varattu valmiiksi hyvät paikat Helsingin Kulttuuritalolta).
Liput voi myös halutessaan palauttaa 4.3.2022 mennessä. Palautus onnistuu tämän linkin kautta: https://web.lippu.fi/palautus/
Kulttuuritalo täyttyy progressiivisen rockin kulmakivistä, kun Colosseum, Soft Machine ja Man saapuvat konsertoimaan Suomeen 15.3.2022.
ProgFeast-tapahtuma on kuin progressiivisen rockin maittava pitopöytä, jonka ensimmäiset esiintyjät ovat toimineet innoittajina lukemattomille yhtyeille jo usean vuosikymmenen ajan. Loud n’ Live Promotionsin järjestämän illan aikana seikkaillaan monimuotoisen musiikin laineilla aina psykedeliasta, jazzista, rockista ja klassisesta musiikista bluesiin:
Nyt jo edesmenneen kaksikon, rumpali Jon Hisemanin ja tenorisaksofonisti Dick Heckstall-Smithin vuonna 1968 perustaman Colosseumin esiintymiset ovat sisältäneet aina massiivisia järkäleitä, jotka on maustettu virtuoosinomaisin sooloin, ja myös nykykokoonpano vaalii tätä perinnettä. Tienraivaajat olivat vuoden 1969 Valentyne Suite albumillaan maineikkaan Vertigo Recordsin ensimmäinen julkaisu. Sittemmin samalla merkillä ovat loistaneet esimerkiksi Black Sabbath, Status Quo ja Dire Straits.
Bändi lopetti aktiivitoimintansa ensimmäisen kerran vuonna 1971 ja piti 23 vuoden tauon palatakseen samalla kokoonpanolla jälleen vuonna 1994. Toisen kerran yhtye piti jäähyväiskeikkansa vuonna 2015, joten pian kuultava Suomen-vierailu on osa yhtyeen kolmatta tulemista.
Niin ikään 1960-luvun lopulla perustettu Soft Machine molemmat luokitellaan Englannin kotiseutujensa Canterburyn perusteella Canterbury-skeneen, joka yhdisteli musiikkiinsa sävyjä psykedeliasta, jazzista, rockista ja klassisesta musiikista.
Vakuuttavan katalogin eritoten 1970-luvulla julkaissut Soft Machine on liikkunut musiikissaan psykedeelisen rockin ja jopa fuusiojazzin saralla, ja yhtyeen aikaisempia liveäänitteitä on saatu fanien iloksi julkaistua myös 2000-luvulla ennenkuulemattomina äänitteinä. Edelleen huomattavia kuulijamääriä esimerkiksi Spotifyssä keräävän yhtyeen viimeisin studioalbumi on vuonna 2018 julkaistu Hidden Details.
Man-yhtyeen ja Suomen yhteinen tarina juontaa juurensa jo vuoteen 1976, jolloin bändi teki uransa alkumetreillä 12 keikan kiertueen Suomessa. Nyt Helsinkiin saapuvassa kokoonpanossa on mukana Man-väkeä jo kahdessa sukupolvessa; Martin Acen poika Josh Ace littyi bändiin vuonna 2005.
Yhtyeiden matkassa lavalla kuullaan kattavaa joukkoa Englannin huippumuusikoita kitaristeista David ”Clem” Clempsonista ja John Etheridgestä, basisteista Mark Clarkesta ja Roy Babbingtonista aina rumpali John Marshalliin ja multi-instrumentalisti Peter Geoffrey Richardsoniin.
Colosseum-vokalisti Chris Farlowe muistetaan myös nuoruusvuosien soolouran helmiin lukeutuvasta 60-luvun brittilistojen ykköshitistä Out Of Time, joka soi edelleen radioissa.
ProgFeast
15.3.2022, Kulttuuritalo, Helsinki
ESIINTYMÄSSÄ:
Colosseum
Soft Machine
Man
Liput myy Lippu.fi / Liput 49-59€
Lipunmyynti alkaa 27.8.2021 klo 9:00
ProgFeast -tapahtuma 19.9.2021 Helsingin Jäähallissa siirtyy vuodelle 2022.
Maahantulorajoitusten epävarman tilanteen takia ja tapahtuman ohjelman koostuttua ulkomaalaisista artisteista, ProgFeast on päätetty siirtää vuodelle 2022.
Tapahtuman uusi päivämäärä on 15.3.2022. Huom! Konserttipaikaksi vaihtuu Helsingin Kulttuuritalo. Myös ohjelmistoon tulee muutoksia: Kulttuuritalolla nähdään esiintymässä Colosseum, Soft Machine sekä Man.
Helsingin Jäähallille ostetut liput käyvät sellaisenaan Helsingin Kulttuuritalolle siirtyneeseen konserttiin. Helsingin Jäähallille lipun ostaneille on varattu valmiiksi hyvät paikat Kulttuuritalolta.