POSTMODERN JUKEBOX HELSINKIIN TOUKOKUUSSA
Pop-klassikoita vintage-sovituksina esittävä pop-jazz-sensaatio Scott Bradlee’s Postmodern Jukebox palaa Suomeen. Yli miljardi katselukertaa YouTubessa kerännyt ja valtavaksi viraali-ilmiöksi kasvanut yhdysvaltalaiskollektiivi nähdään Helsingin Kulttuuritalolla 23. toukokuuta. Liput tulevat myyntiin virallisissa lipunmyyntikanavissa maanantaina 6.3. klo 10.
Huhtikuussa alkava Life In The Past Lane -konserttikiertue juhlistaa 1900-luvun suosituimpia musiikkivirtauksia, joiden ajattomalla patinalla Postmodern Jukebox kuorruttaa viime vuosien suurimpia pop-hittejä. Konsertit tarjoavat kyydin aikakoneessa ja uskomattoman matkan eilispäivän musiikkiin!
Hyväntuulisen ja taidokkaan Postmodern Jukeboxin ohjelmistossa kuullaan tulevalla kiertueella muun muassa Beyoncén, Radioheadin, Soundgardenin, Billie Eilishin ja NSYNCin hittejä – mutta esitettynä nostalgiseen tyyliin, joka olisi sopinut New Yorkin salakapakoihin kieltolain aikaan. Showryhmään kuuluu ydinryhmä laulajia, instrumentalisteja ja steppaajia, minkä lisäksi keikoilla nähdään usein yllättäviä erikoisvieraita. Tämän ansiosta Postmodern Jukeboxin jokainen konsertti on ainutlaatuinen, sähköinen ja ajaton.
”Ajat muuttuvat ja trendejä tulee ja menee, mutta menneisyyden klassiset soundit vain paranevat iän myötä, kuten vuoden 1961 Jaguar XK-E! Olitpa sitten vinyylilevyjen keräilijä tai TikTokin viimeisimpien muotivirtausten seuraaja, hyppää kyytiimme ja koe vuosisadan edestä ajatonta musiikkia. Tätä matkaa et unohda”, yhtyeen perustaja Scott Bradlee lupaa.
Postmodern Jukeboxin ensimmäinen, miljoonia katsojamääriä tavoittanut viraalihitti oli versio Macklemore & Ryan Lewis -duon tunnetuksi tekemästä Thrift Shop -kappaleesta vuonna 2012. Samaan kategoriaan kuuluvat myös retrohenkeen toteutetut versiot Miley Cyrusin We Can’t Stop ja Meghan Trainorin All About That Bass -biiseistä. Postmodern Jukeboxin esityksiä on YouTubessa katsottu pitkästi toista miljardia kertaa. Suomessa yhtye on tehnyt lukuisia konsertteja ja esiintynyt useille tuhansille tyytyväisille kuulijoille.