Pirkko Mannola & Eino Grön 85 vuotta -juhlakonsertti

To 23.11.2023 klo 19:00

Liput Alk. 47,50€
Alkaa 19:00
Ovet 18:00
Katsomotyyppi Istumapaikat
Istumapaikat

Lataa Aalto-salin istumapaikkakartta tästä linkistä.

Järjestäjä J. Jalkanen Oy & Sunborn Live
Ikäraja S
Osta liput (Lippu.fi) Tilaa tarjoilu

Pirkko Mannola ja Eino Grön yhteiselle juhlakiertueelle syksyllä!

Suomalaisen viihdetaivaan legendat Pirkko Mannola ja Eino Grön lähtevät yhdessä ainutkertaiselle juhlakiertueelle syksyllä. Mannola ja Grön juhlistavat kiertueensa merkeissä 85-vuotissyntymäpäiviään ja esittävät yleisölle eri vuosikymmenten suosikkikappaleita juhlaorkesterin kera. Konserttien juontajana toimii Markku Veijalainen.

Mannola ja Grön aloittivat uransa jo 1950-luvun lopulla. Mannola nousi koko Suomen tietouteen Miss Suomi -kisan voittajana 1958. Eino Grönin läpimurtolevytys oli puolestaan samaisena vuonna julkaistu Liian paljon rahaa -kappale.

Pirkko Mannolan elokuvaura alkoi kesällä 1959 Ville Salmisen ohjaamassa musiikkikomediassa Yks’ tavallinen Virtanen. 1960-luvun alussa hän teki näyttävän uran Saksassa ja on ollut sen jälkeen vuosikymmenten ajan vakiokasvo niin teatterien lavoilla, konserteissa kuin televisiossa. Eino Grön muistetaan erityisesti monista legendaarisiksi muodostuneista tangolevytyksistä. Hän on ollut koko uransa ajan ahkera levyttäjä, ja hän esiintyy yhä säännöllisesti niin tanssipaikoilla kuin konserttisaleissa. Hänestä on tehty myös musikaali ja hänen elämästään on kirjoitettu kirjoja.

Syksyn sävelen Eino Grön voitti vuonna 1997 kappaleella Vähemmän kiirettä, enemmän aikaa. Iskelmä-Finlandia -palkinnon hän saavutti 2007. Lisäksi hän on saanut Pro Finlandia -mitalin 2001.

Mannola ja Grön ovat tehneet vuosien aikana paljon yhteistyötä keskenään. Jo 1960-luvun alussa he muun muassa esiintyivät samassa elokuvassa ja levyttivät kaksi yhteistä laulua. Mannola ja Grön ovat ikuisia osia suomalaista viihteen ja kevyen musiikin historiaa. Heidän karismantäyteiset esiintymisensä ovat lumonneet suomalaisia jo vuosikymmenten ajan.

Kiertueen järjestäjä: J. Jalkanen Oy & Sunborn Live

  • Liput -

    Suosittelemme ostamaan liput ennakoon. Liput Kulttuuritalon konsertteihin ja tapahtumiin myy Lippu.fi.

    Kulttuuritalon lippukassa on avoinna konserttien ja tapahtumien yhteydessä 1 tunti ennen esitystä (jos tilaisuus ei ole loppuunmyyty). Ovimyynnissä peritään voimassaoleva toimitusmaksu. Liput tarkastetaan sisäänkäynnin yhteydessä.

  • Eteispalvelu +

    Turvallisuussyistä konsertteihin ei saa mennä päällysvaatteissa, eikä saliin saa viedä isoja laukkuja.

    Eteispalvelumaksun 3 € voi maksaa käteisellä, yleisimmillä maksukorteilla, tai ennakkoon Lippu.fi-nettikaupassa. Ennakkomaksulippu esitetään naulakossa.

  • Esteettömyys +

    Kulttuuritalo toivottaa lämpimästi kaikki asiakkaat tervetulleiksi nauttimaan konserteista ja tapahtumista. Tiloja ja palveluja on kehitetty niin, että palvelut ovat myös liikunta- ja toimintaesteisten saavutettavissa. Pyydämme ystävällisesti, että esim. pyörätuolilla, rollaattorilla tai opaskoiran kanssa liikkuvat asiakkaat saapuvat paikalle hyvissä ajoin ennen konserttia tai tapahtumaa. Näin henkilökuntamme ehtii tarvittaessa auttamaan paikan löytämisessä ja siirtymisissä.

    Aalto-sali
    Aalto-salin sisäänkäynnin yhteydessä oikealla puolella on automaattiovi liikuntaesteisiä varten. Ovi avautuu painikkeesta.
    Esteetön WC sijaitsee Aalto-aulassa lippukassan ja naulakon välittömässä läheisyydessä.
    Hissi Aalto-saliin sijaitsee lippukassan vieressä. Henkilökuntamme saattaa asiakkaat saliin ja auttaa paikan löytämisessä.

    Muut tilat
    Kokoustiloihin pääsee etupihalta luiskaa pitkin. Ovi aulaan avautuu kokoussisäänkäynnin oikeasta ovesta automaattioven kautta. Painike löytyy kokoussisäänkäynnin oikealta puolelta.
    Kokousaulassa on kaksi esteetöntä WC-tilaa.
    Kokousaulasta pääsee hissillä toisen kerroksen kokoustiloihin.
    Kaikkiin kokoustiloihin toisessa kerroksessa pääsee esteettömästi. Alvar-auditorion etuosassa on paikkoja pyörätuoleja varten.
    Ravintola Kitcheniin ensimmäisessä kerroksessa pääsee esteettömästi kokoussisäänkäynnin kautta.

    Pyörätuolipaikat Aalto-salissa
    Aalto-salissa on kolme pyörätuoleille varattua paikkaa. Paikat sijaitset inva-hissin lähellä permannolla.
    Avustajalippuja saa moniin konsertteihin ilmaiseksi (käsittely- tai toimitusmaksu veloitetaan). Tapahtumien järjestäjät vastaavat kunkin konsertin avustajalippukäytännöstä itse ja asia kannattaa varmistaa lipunoston yhteydessä.

    Pysäköinti
    Kulttuuritalon vieressä olevalla parkkipaikalla on yksi liikuntaesteisille varattu pysäköintipaikka. Paikka on merkitty invaliditunnuksin. Talon edessä on muusta liikenteestä erotettu pysähtymiskaista, jossa esim. invataksit voivat pysähtyä.

    Opaskoirakäytäntö
    Opas- ja avustajakoirat ovat tervetulleita konsertteihin ja tapahtumiin. Tarvittaessa koiran voi jättää aulaan niille varatulle rauhalliselle paikalle. Opas- ja avustajakoiran kanssa liikkuvia pyydetään saapumaan tapahtumiin hyvissä ajoin ruuhkan välttämiseksi. Henkilökuntamme auttaa ja opastaa tarvittaessa koirien kanssa liikkuvia asiakkaita.

  • Kuvaaminen ja taltiointi +

    Esitysten kuvaaminen ja taltiointi on kielletty. Haastattelukuvauksista ja muista kuvauksista on sovittava etukäteen henkilökunnan kanssa.

  • Matkapuhelimet +

    Tarkista, että matkapuhelin on suljettu konsertin tai tapahtuman aikana.