Suomalaisen ammattinyrkkeilyn kaikkien aikojen kovin kohtaaminen nähdään 6.4.2018 Helsingin Kulttuuritalolla. WBC-liiton ylemmän höyhensarjan puolustavalla maailmanmestarilla Eva Wahlströmillä on edessään uransa kovin haaste. Wahlström kohtaa Espoossa WBC-liiton ykköshaastajan ja WBC Silver Champion -vyön haltijan Melissa St. Vilin (Haiti/USA).
Wahlström suhtautuu tulevaan kohtaamiseen odottavin mielin:
”Olen aina halunnut kohdata ne kaikkein kovimmat vastustajat ja olen todella innoissani siitä, että minulla on mahdollisuus kohdata ykköshaastajani Melissa St. Vil. Juuri tällaiset ottelut tarjoavat nyrkkelijälle sen haasteen, jonka takia jokapäiväistä työtä tehdään. ”Little Miss Tyson” on muutenkin vastustaja, jota vastaan olen halunnut otella jo pitkään. Suunnitteilla olleen viimekeväisen kohtaamisemme peruuntuminen oli kova pettymys, mutta onneksi tämä mahdollisuus avautui uudelleen”.
Iltaan sisältyy myös toinen todellinen herkkupala, kun Niklas Räsänen ja kuubalais-tamperelainen Dayron Lester iskevät yhteen 10-eräiseksi suunnitellussa kamppailussa. Räsäsen ja Lesterin välinen ottelu on ollut spekuloinnin kohteena siitä saakka, kun vahvan kuubalaisen amatööritaustan omaava Lester aloitti paidattomana vuonna 2015. Ottelua voidaan hyvästä syystä pitää merkittävimpänä suomalaisten välisenä otteluna pitkään aikaan.
Illan muissa kamppailuissa kehässä nähdään Henri ”Kemin Kivinyrkki” Kekäläinen, jonka vastustaja ilmoitetaan myöhemmin Pavel Semjonovin peruttua osallistumisensa. Tomi Silvennoinen saa puolestaan vastaansa ylemmän välisarjan ottelussa voitosta voittoon kulkeneen ruotsalaisen Johannes Vinascon. Isojen poikien kohtaamisessa Samuli Kärkkäistä vastaan astelee ukrainalainen Ivan Lysytsia. Turkulainen kamppailulajien monitoimimies Timo-Juhani Hirvikangas saa seuraa Norjasta kohdatessaan Ken-Tore Hallandin. Kovia ja tasaisia taistoja on siis luvassa koko illaksi.
TIEDOTE 22.2.2018
ESPOO METRO AREENA 9.3.2018 AMMATTINYRKKEILYILTA SIIRTYY – NO EXCUSES FIGHT NIGHT JÄRJESTETÄÄN 6.4.2018 HELSINGIN KULTTUURITALOLLA
9.3.2018 järjestettäväksi ilmoitettu No Excuses Fight Night -ammattinyrkkeilyilta siirretään järjestettäväksi 6.4.2018 Helsingin Kulttuuritalolle.
Metro Areenalle lipun ostaneita pyydetään hakemaan lippurahojen palautusta osoitteesta https://web.lippu.fi/palautus.
Täyden palvelun myyntipisteistä ostetut liput voi myös palauttaa samaan myyntipisteeseen.
Team F4L pahoittelee jo lipun ostaneille siirrosta aiheutuvaa haittaa. Tiedotamme aiemmin lipun ostaneita heti, kun 6.4. -otteluilta on myynnissä.
Team F4L:n ensisijaisena tavoitteena on uudistetut, laadukkaat ja kiinnostavat ammattinyrkkeilyillat. Kaikille ammattinyrkkeilyn ystäville, uusille ja vanhoille halutaan tulevaisuudessa tarjota intensiivistä tunnelmaa ja ikimuistoisia tapahtumia. Lähivuosien tavoitteena on tavoittaa laajasti uusia lajista kiinnostuneita asiakkaita ja palvella entistä paremmin nykyistä ammattinyrkkeily-yhteisöä. Nämä tavoitteet ovat myös tapahtuman siirtämisen taustalla. Laadukas muutos tapahtumakonseptiin tehdään asteittain.
”Olemme analysoineet tarkasti niin lipunmyynnin nykytilanteen kuin myös ennusteen ja tulleet siihen tulokseen, että tapahtuman järjestäminen pienemmällä areenalla on tässä vaiheessa toimivin ratkaisu. Hallitapahtuma vaatii onnistuakseen yleisömäärän, joka ei tässä yhteydessä vaikuttanut realistiselta. Jäähallissa järjestäminen aiheuttaa merkittävän määrän lisäkustannuksia varsinaisen nyrkkeilysisällön ulkopuolisista tekijöistä. Kun suurempaan katsojakapasiteettiin ei riittävää kysyntää kohdistu, olisi tämä raha yksinkertaisesti poissa ydinasian tekemisestä. Tässä tilanteessa yhtälö olisi vaikuttanut tulevien tapahtumien ja pitkäjänteisen toiminnan toteuttamiseen. Koko suomalaisen ammattinyrkkeily-yhteisön näkökulmasta on tärkeää rakentaa tunnelmaltaan sellaisia tapahtumakokonaisuuksia, joihin katsojat haluavat tulla yhä uudelleen”, kertoo F4L:n hallituksen puheenjohtaja Mika Eskola.
Suomalaiset ammattinyrkkeilytapahtumat ovat kärsineet viime vuosina yleisökadosta. Tähän haasteeseen F4L tarttuu käytännöllisin keinoin.
”Pohjaa on lähdettävä rakentamaan uudelleen uskottavuuden ja luottamuksen palauttamiseksi. Ottelukorttien sisältö täytyy luoda kiinnostavaksi ja tähän haasteeseen on jo No Excuses Fight Nightin yhteydessä tartuttu. Tässä haasteessa on ottelukortista saadun palautteen perusteella myös onnistuttu. Henri Kekäläisen vastustajaksi jo sovittu eestiläinen Pavel Semjonov teki ”oharin” saatuaan Kanadasta mittavamman tarjouksen ja hänet tullaan korvaamaan jopa korkeammalle rankatulla ja arvostetulla uudella vastustajalla. Muuten ilmoitettu ottelukortti pysyy ennallaan!”, F4L:n matchmaker Petri Paimander selventää.
Siirrosta huolimatta F4L pitää kiinni niistä tavoitteistaan, joita se on toiminnalleen asettanut. ”Olemme pyrkineet selvittämään ammattinyrkkeilyn asemaa ja kysyntää suomalaisen urheiluyleisön keskuudessa, mutta vasta konkreettinen tapahtuma antaa riittävällä tasolla informaatiota yleisön todellisesta mielenkiinnosta. Näinkin isojen tapahtumien järjestämiseen on suhtauduttava realistisesti ja haluamme kehittää nyrkkeilytapahtumista konseptin, joiden kokoa aletaan kasvattaa nöyrästi takaisin kohti jäähallien kokoluokkaa.”, toteaa F4L:n tapahtumavastaava Janne Ripatti.
Lipunmyynti 6.4.2018, NO EXCUSES FIGHT NIGHT – Ammattinyrkkeilyiltaan Helsingin Kulttuuritalolla avataan viimeistään 24.2.2018 klo 12.00. Lipunmyynti: www.lippu.fi
OTTELUKORTTI – No Excuses Fight Night (muutokset mahdollisia):
Timo-Juhani Hirvikangas vs. Ken-Tore Halland 6 erää, välisarja
Samuli Kärkkäinen vs. Ivan Lysytsia 6 erää, alempi raskassarja
Tomi Silvennoinen vs. Johannes Vinasco 6 erää, kevyt keskisarja
Henri Kekäläinen vs. TBA 8 erää, keskisarja
Niklas Räsänen vs. Dayron Lester 10 erää, raskas keskisarja
WBC-liiton ylemmän höyhensarjan MM-ottelu, 10 x 2 minuutin erää
Eva Wahlström vs. Melissa St. Vil