Suomen suosituimpiin metalliyhtyeisiin lukeutuva Mokoma esiintyy Kulttuuritalossa Helsingissä! Kaksiosaisessa konsertissa kuullaan akustisia versioita yhtyeen kattavalta uralta aina alkuajoista tuoreimpaan Ihmissokkelo -albumin kappaleisiin.
Mokoma on Lappeenrannasta lähtöisin oleva suomenkielistä metallia esittävä yhtye, jonka Marko Annala perusti sooloprojektinaan jouluna 1996. Bändin nousujohteinen suosio alkoi vuonna 2003 Kurimus-albumia edeltäneestä singlejulkaisusta Takatalvi, joka esitteli yhtyeen raskaamman tyylin. Tyylinvaihdoksen myötä yhtye on todennut tekevänsä nyt musiikkia, joka todellisuudessa on heille sydäntä lähellä. Mokoma on uransa aikana julkaissut yhteensä 13 albumia, joista viisi on myynyt kultaa.
Marko Annala – laulu
Tuomo Saikkonen – kitara
Santtu Hämäläinen – basso
Janne Hyrkäs – rummut
Kuisma Aalto – kitara
Ke 3.11.2021 MOKOMA AKUSTISENA
Kulttuuritalo, Helsinki
Ovet klo 18.00, showtime klo 19.00
Show & Dinner VIP -paketin ovet klo 17.00
Tapahtumassa ei ole käytössä koronapassia. Katso ajankohtaiset infot www.kulttuuritalo.fi
Permanto – 35,00e numeroimaton K-18 anniskelukatsomo
Yläkatsomo – 35,00e numeroitu ikärajaton turvavälikatsomo
Show & Dinner VIP -paketti 99,00e (sis. paikat eturivistä)
Konsertissa on väliaika
Show & Dinner VIP -paketti sisältää:
•3 ruokalajin A la carte-ruokailu Kulttuuritalon Sture4-ravintolassa ennen keikkaa (liha tai kasvismenu) klo 17.00 alkaen
•Eturivin paikat anniskelukatsomosta
•Narikka & Ticketmasterin palvelumaksu
Menut:
LIHAMENU:
Halstrattua siikaa (L,G)
mätimoussea ja tilliä
***
Ylikypsää häränrintaa (L,G)
Perunakakkua ja bearnaisekastiketta
***
Puolukkaleivos (L,G)
Kuusenkerkkä-vaniljacremé
Tai
VEGEMENU:
Grillattua sydänsalaattia (M,V,G)
Chimichurri-kastiketta ja siemennäkkileipää
***
Heinä savustettua selleriä (M,V,G)
Luomukauraa ja herkkutattia
***
Tummasuklaa brownie (M,V,G)
marjamysliä ja vadelma fluidia