Soul ja R&B-laulaja Macy Gray saapuu Suomeen kiertueensa merkeissä ensi keväänä. Macy Gray konsertoi Helsingin Kulttuuritalolla tiistaina 17. toukokuuta ja Tampere-talossa keskiviikkona 18. toukokuuta. Keikan liput tulevat myyntiin perjantaina 18. kesäkuuta klo 9 Lippupisteessä.
Yhdysvaltalainen, moninkertaista platinaa myynyt ja GRAMMY-palkittu Macy Gray nousi kansainväliseen suosioon vuonna 1999 levyttämällään ”On How Life Is” -albumilla. Raspisesta lauluäänestä helposti tunnistettavan laulajan suurimpia hittejä ovat mm. ”I Try”, ”Sweet Baby”, ”Do Something”, ”Sexual Revolution” ja ”When I See You”.
Kymmenen studioalbumia julkaissut Macy Gray on tehnyt yhteistyötä lukuisten artistien ja yhtyeiden kanssa, mukaan lukien Erukah Badu, Santana, Outkast, The Black Eyed Peas ja Fatboy Slim.
Macy Gray on luonut uraa myös näyttelijänä ja hänet on nähty mm. palkitussa ”Training Day” -elokuvassa (2001) ja Spider-Manissa (2002) lukuisten muiden TV- ja elokuvaroolien lisäksi.
Suomessa muutamaan otteeseen vieraillut Macy Gray on esiintynyt mm. Pori Jazz -tapahtumassa ja Imatran Big Band Festivaleilla. Artisti nähtiin edellisen kerran Suomessa The Circuksessa vuonna 2017.
KEIKKA:
Macy Gray (USA)
Ti 17.5.2022 Kulttuuritalo, Helsinki
Ovet klo 18
LIPUT:
Myyntiin pe 18.6.2021 klo 9.
Liput palvelumaksuineen alkaen 38,50 euroa Lippupisteestä