KULT Live: Modem + Ullalintulampi
15.05.2026
Liput alkaen 23,00€
80-luvun synteettista äänimaisemaa
Modem on synapop-duo, jonka muodostavat Tytti Roto ja Ville Valavuo. Pitkään suomalaisessa punk- ja indie-undergroundissa vaikuttaneiden muusikoiden yhteinen mielenkiinto löytyi elektronisesta popmusiikista ja 1980-luvun synteettisestä äänimaisemasta, mikä inspiroi perustamaan uuden bändin. Muutaman viime vuoden aikana Modem on keikkaillut aktiivisesti suomalaisilla klubeilla ja kotimaan suurimmilla festivaaleilla, muun muassa Flow Festival, Sideways, ja Ruisrock, sekä kiertänyt Keski-Euroopassa ja Pohjoismaissa. Alkuvuodesta yhtye huomioitiin Indie Awardseissa Vuoden Alternative -palkinnolla.
Kehuttu debyyttialbumi Megalomania ilmestyi huhtikuussa 2024, ja albumi on sittemmin lisensoitu Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan, Australiaan, Japaniin ja Kaakkois-Aasiaan. Modemin toinen albumi Interface julkaistiin lokakuussa 2025. Viimeisin albumi on tyylikäs tutkimusmatka identiteettiin, illuusioon ja emotionaaliseen arkkitehtuuriin.
Herkkää, mutta sähköistä tahtoa
Ullalintulampi kokoaa musiikissaan repaleiset arjen palaset yhdeksi mössöksi, jossa yhteen kietoutuvat lempeä turva ja sähköinen kaaos. Musiikki ilmaisee ylitse vyöryvää herkkyyttä ja riehaantuvaa tahtoa. Sanoitukset ammentavat inspiraatiota niin ilmassa kelluvasta pölystä kuin runoudesta kaupunkien eri kolkissa.
Tammikuun lopussa 2025 ilmestynyt debyyttialbumi Kannattelen keräsi kiitosta myös kriitikoiden keskuudessa ja sai muun muassa Helsingin Sanomissa ja Keskisuomalaisessa neljä tähteä. Albumi valittiin myös Radio Helsingin viikon levyksi helmikuussa 2025.
Keikoilla levyn kappaleita kuullaan kuusihenkisen bändin tulkitsemana:
Ulla Lintulampi – koskettimet, laulu
Mikko Kanniala – sähkökitara
Venla Aho – koskettimet
Miska Kuusela – rummut
Antti Orajärvi – basso
Oonu Hiltunen – samplerit
KULT Live: Modem + Ullalintulampi
Pe 15.5.2026
20.00 Ovet
21.00 Ullalintulampi
22.00 Modem
Liput alkaen 23,00 € + tilausmaksut (alk. 1,50€ + 0,65% tilauksesta www.lippu.fi).
Eteispalvelumaksu 4,50 €
K18
Järjestäjä: Alt Agency & Management
Valitettavasti tila ei ole esteetön. | Lue lisää esteettömyydestä.
Tapahtuma alkaa: 21:00
Ovet: 20:00
Ikäraja: K-18
Katsomotyyppi: Seisomokatsomo
Väliaika: Eri artistien välissä on tauko
Suosittelemme ostamaan liput ennakkoon. Kulttuuritalon konsertteihin ja tapahtumiin liput myy Lippu.fi.
Liput tarkastetaan sisäänkäynnin yhteydessä.