20240127 Siuro JOLLY JUMPERS  Arimatti Jutila, Keijo Pirkoila, Petri Hannus, Marko Leuanniemi ja Jukka Nousiainen

KULT Live: Jolly Jumpers + Janne Westerlund tuplalevyjulkkarit

29.11.2025

Jolly Jumpers palaa keikoille juhlistamaan klassikkoalbumin uudelleenjulkaisua

Jolly Jumpersin vuonna 2006 ilmestynyt ja pitkään loppuunmyyty albumi ”Mobile Babylon” saa marraskuussa kauan kaivatun uudelleenjulkaisun. Mobile Babylon oli merkittävä askel bändin pitkällä uralla, ja sitä pidetään edelleen yhtenä 2000-luvun parhaista kotimaisista levyistä. Jürgen Hendlmeierin uudelleenmasteroiman rajoitetun vinyylipainoksen liitteenä on tuore Mikko Aaltosen toimittama bändihaastattelu sekä ennen julkaisematonta kuvamateriaalia bändin arkistoista.

Tänä vuonna ilmestynyt uusi Jolly Jumpers albumi “Rural Slang” sai täydet viisi tähteä liki kaikissa arvosteluissa ja nousi Suomen virallisen listan fyysisten albumien ykköseksi. Jolly Jumpersin keikat ovat harvinaista herkkua, ja kevään levynjulkaisukeikat Helsingissä, Tampereella ja Oulussa myytiin nopeasti loppuun. 

Tyrnävällä vuonna 1980 toimintansa aloittanut Jolly Jumpers on suomalaisen vaihtoehtorockin toteemi. Bändin musiikkia on kuvailtu mullanmakuiseksi americanaksi, tundragarageksi ja pottupeltobluesiksi. Yhtyeen ytimen muodostavat alkuperäinen trio Petri Hannus, Marko Leuanniemi ja Keijo Pirkola, jota nykyisessä kokoonpanossa vahvistavat Arimatti Jutila (mm. The Flaming Sideburns, Riitaoja) ja Jukka Nousiainen (mm. Räjäyttäjät, Jukka Nousiainen Trio).

Illan avaa myös levynjulkaisua juhlistava Janne Westerlund.

Mm. Circlestä, Plain Ridesta ja Sweetheartista tunnetun Janne Westerlundin kuudes soololevy Sisar on teos, jossa viiltävä herkkyys yhdistyy tyrmäävään voimaan.

Viisihenkiseksi kasvaneen yhtyeensä sekä useiden muusikkovieraiden ansiosta karunkauniit kappaleet soivat aiempaa sävykkäämmin ja kiihtyvät välillä suoranaiseen vyörytykseen. Sanoitukset kuvailevat toteavasti ulkopuolisuutta, mielen ja maailman järkkymistä sekä hetkittäisiä yhteisyyden ja lohdun kokemuksia.

Livekokoonpano:
Janne Westerlund – laulu, baritonikitara, kitara, banjo, dulcimer
Pekka Jääskeläinen – basso, kitara
Hilla Kohtamäki – basso, piano, laulu
Merimaija Aalto – viulu, alttoviulu, laulu
Anssi Hallio – rummut

KULT Live: Jolly Jumpers + Janne Westerlund tuplalevyjulkkarit
La 29.11.2025
Ovet klo 19.00
Liput 22 € + tilausmaksut (alk. 1,50€ + 0,65% tilauksesta) | Lippu.fi
Liput ovelta 24 € (mikäli lippuja jäljellä)
Eteispalvelumaksu 4 € 
K18

Huom! KULT-klubi ei ole esteetön.

Lisätiedot: KULT: tietoa kävijälle – Kulttuuritalo

Ovet: 19:00


Ikäraja: K-18

Katsomotyyppi: Seisomokatsomo

Väliaika: Tapahtumassa ei ole väliaikaa