Kari Tapio 80 vuotta – Olen suomalainen

sunnuntai 26.10.2025

Kari Tapion syntymästä 80 vuotta – mittava juhlakiertue ympäri Suomen!
 
Kari Tapion syntymästä tulee kuluneeksi marraskuussa 80 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi järjestetään mittava huippuartistien konserttikiertue ympäri Suomen. Kari Tapio 80 vuotta  – Olen suomalainen  -juhlakiertue käynnistyy heinäkuussa Kari Tapion syntymäkaupungista Suonenjoelta ja päättyy 13. joulukuuta Espoon Kulttuurikeskukseen.

Kiertueella kuullaan Kari Tapion legendaarisia sinivalkoisia lauluja sekä tarinoita hänen elämästään ja urastaan artisti- ja muusikkoystävien kudelmana.

Kulttuuritalossa esiintyvät Marita Taavitsainen, Tarja Lunnas, Jenna Bågeberg, Eino Grön, Mikko Alatalo, Kari Vepsä, Ilkka Vainio, Eikka Eronen, Lloyd Libiso, Juse Venäläinen ja Joona Jalkanen.
Esiintyjiä säestää Hänen Juhlaorkesterinsa Jani Jalkasen johdolla.                           

– On hienoa päästä taas Kari Tapion laulujen ääreen ja näin kunnioittaa isäni elämäntyötä ja laulajan uraa, kertoo konserttikiertueen järjestelyistä vastaava Kari Tapion poika Joona Jalkanen.
– Luvassa on ikimuistoisia hetkiä upean musiikin parissa.

Kari Tapio, oikealta nimeltään Kari Jalkanen, syntyi Suonenjoella 22.11.1945. Kari Tapio sai uransa aikana yhteensä 21 kultalevyä, 8 platinalevyä ja yhden tuplaplatinan.
Iskelmä-Finlandian hän sai vuonna 2003. Kari Tapio sai urallaan viisi Emma-palkintoa, joista parhaan miespuolisen artistin palkinnon vuosina 1999 ja 2005.

Kari Tapio 80 vuotta – Olen suomalainen

Kulttuuritalo, Helsinki

Su 26.10.2025

Ovet 15.30

Ovet Premium-asiakkaille 15.00

Alkaa 17.00

Liput:

Peruslippu 47,50 € sis. palvelumaksu

Meet & Greet 79,90 € sis. palvelumaksu; Sisältää tapaamiset esiintyjien kanssa Joona Jalkasen johdolla, parhaat eturivin paikat, mahdollisuuden seurata soundcheckiä ennen konserttia ja cd-levyn.

Tapaamisen aikaväli konserttipäivänä klo 15.15-15.45.

PREMIUM EXPERIENCE:
Haluatko nostaa tapahtumaelämyksesi uudelle tasolle? Kulttuuritalon Premium Experience tarjoaa pientä luksusta arkeen, ja tekee keikkakäynnistäsi vaivattoman ja entistä viihdyttävämmän.
Lue lisää Kulttuuritalon Premium Experience -palvelusta

kulttuuritalo_premium_logo_v06

Tutustu Kulttuuritalon
Premium Experienceen