SIIRTYY: Kansas

Pe 15.10.2021 klo 19:00

Liput Alk. 59€ sis. käsittelykulun
Lisätietoa Erikseen veloitetaan toimitus- ja maksutapakohtaiset kulut valintasi mukaan. n. 2h
Alkaa 19:00
Ovet 18:00
Katsomotyyppi Istumapaikat
Istumapaikat

Lataa Aalto-salin istumapaikkakartta tästä linkistä.

Järjestäjä Sunborn Live Oy & RH Entertainment Oy
Osta liput (Ticketmaster) Osta liput (Lippu.fi) Tilaa tarjoilu

KANSAS-YHTYEEN KONSERTIT SIIRTYVÄT VUODELLA ETEENPÄIN SYKSYYN 2022!

Legendaarisen amerikkalaisyhtye Kansasin konsertit Helsingissä 15.10.2021 ja Tampereella 16.10.2021 joudutaan koronapandemian takia siirtämään vuodella eteenpäin. Konsertti järjestetään Kulttuuritalossa 14.10.2022.

Alun perin lokakuussa 2020 järjestettäväksi kaavaillut konsertit jouduttiin jo viime kesäkuussa siirtämään lokakuulle 2021. Olosuhteiden pakosta konsertit siirretään nyt toistamiseen vuodella eteenpäin lokakuulle 2022.

Yli neljällä vuosikymmenellä menestyksestä nauttinut Kansas tunnetaan erityisesti huippuenergisenä ja monumentaalisena lavaesiintyjänä.

Topekasta, Kansasin osavaltion pääkaupungista, Yhdysvaltain keskilännestä kotoisin oleva Kansas on ansioitunut myös ääniterintamalla: Yhtyeen viittätoista studioalbumia ja viittä live-albumia on maailmanlaajuisesti myyty huimat 30 miljoonaa kappaletta. Debyyttialbuminsa Kansas julkaisi jo vuonna 1974.

UUSI KONSERTTIPÄIVÄ LOKAKUUSSA 2022:

Perjantai 14.10.2022
Kulttuuritalo, Helsinki

KANSAS-YHTYEEN KONSERTTI SIIRTYY VUOTEEN 2021!

Koronapandemian takia Kansas-yhtyeen konsertti Kulttuuritalossa 24.10.2020 siirtyy lokakuulle 2021. Suomen konsertit sisältyivät yhtyeen Euroopan turneeseen ”Point of Know Return – 40th Anniversary”, jota siis lykätään vuodella eteenpäin.

UUSI KONSERTTIPÄIVÄ:

Perjantai 15.10.2021
Kulttuuritalo, Helsinki

Jo ostetut liput käyvät lokakuun 2021 konserttiin sellaisenaan. Lippujen mahdollista palautusta koskevat ohjeet löytyvät lipunmyyjän nettisivuilta: www.ticketmaster.fi

KANSAS
LEGENDAARINEN ROCK-IKONI YHDYSVALTAIN KESKILÄNNESTÄ
Maanläheisen hardrockin eläviin legendoihin lukeutuva Kansas konsertoi ”Point of Know Return – 40th Anniversary” –nimisellä, 14 konserttia käsittävällä Euroopan kiertueellaan Suomessa ensi syksynä.
 
Kiertueen nimi viittaa yhtyeen vuonna 1977 julkaistuun menestysalbumiin ”Point of Know Return”.
 
Edellinen Suomen konsertti peruutettiin ”turvallisuussyistä”
 
Kesällä 2017 yhtyeen fanit niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa joutuivat pettymään, kun Kansas yllättäen perui kiertueensa. Yhtyeen oli tarkoitus esiintyä loppuunmyydyssä Finlandia –talossa 7. heinäkuuta.
Selitys turneen peruutukseen löytyi yhtyeen Facebook-sivuilta, joilla kerrottiin, että Yhdysvaltain hallitus oli sitä mieltä, ettei amerikkalaisten ollut turvallista matkustaa Eurooppaan.
 
Huippuenerginen ja monumentaalinen lavaesiintyjä
 
Jo yli neljällä vuosikymmenellä menestyksestä nauttinut Kansas tunnetaan erityisesti huippuenergisenä ja monumentaalisena lavaesiintyjänä, jota uskolliset ihailijat tulevat kerta toisensa jälkeen katsomaan niin Yhdysvalloissa, Euroopassa kuin Japanissakin. Konsertit kestävät yleensä yli kaksi tuntia. Seitsemän kokeneen rock-muusikon eliittijoukko ei jätä yleisöä kylmäksi!
Topekasta, Kansasin osavaltion pääkaupungista, Yhdysvaltain keskilännestä kotoisin oleva Kansas on ansioitunut myös levyrintamalla: Viittätoista studioalbumia ja viittä live-albumia on maailmanlaajuisesti myyty huimat 30 miljoonaa kappaletta, jonka tuloksena ’plakkarissa’ on lukuisa määrä niin kulta- kuin platinalevyjä ympäri maailmaa. Nimeään kantavan debyyttialbuminsa Kansas julkaisi jo vuonna 1974.
 
Kansasin tunnetuimmat biisit ovat singlejulkaisuina miljoonamyynteihin ja radioiden soittolistoilla miljooniin soittokertoihin yltäneet ”Carry On Wayward Son” (v. 1976) ja ”Dust in the Wind” (v. 1977). Kansas-yhtyeen nimi on komeillut arvostetun Billboard-julkaisun levymyyntitilastoissa (singlet/albumit) 1970- ja 1980-luvuilla yhteensä peräti 200 viikon ajan.
 
Yhtye aloitti pitkän uransa lähinnä progressiivisen rockin tekijänä, mutta vuosien saatossa tyyli muuttui astetta raskaammaksi hardrock-vaikutteiden astuessa vahvasti kuvaan mukaan. Kliseinen ilmaisu ”klassinen rock” sopii nimenomaan Kansas-yhtyeelle, sillä aikoinaan yhtyeessä vaikuttaneen kitaristi-kosketinsoittaja Kerry Livgrenin tekemissä kunnianhimoisissa, rock-sinfonisissa menestyskappaleissa kuuluu hänen rakkautensa Gustav Mahleria, Richard Wagneria ja muita klassisen musiikin säveltäjiä kohtaan.
 
Miehistömuutoksia vuosien saatossa
 
Vuonna 1973 perustettu Kansas on luonnollisesti kokenut monia miehistömuutoksia pitkän uransa aikana. Miehiä on tullut ja miehiä on mennyt. Merkittäviä muutoksia niin yhtyeen musiikkityylissä kuin miehistössäkin tapahtui jo 1980-luvulla, kun yhtyeen soundiin oleellisesti vaikuttanut viulisti-laulaja Robby Steinhardt, biisintekijä Kerry Livgren ja basisti Dave Hope ja jättivät kokoonpanon.
 
Marraskuussa 2019 Pennsylvaniasta, Yhdysvalloista startanneella ”Point of Know Return – 40th Anniversary” –kiertueella Kansas soittaa kokoonpanossa Phil Ehart, rummut, Billy Greer, basso & laulu, Ronnie Platt, laulu & kosketinsoittimet, David Ragsdale, viulu & kitara, Tom Brislin, kosketinsoittimet, Zak Rizvi, kitara ja Richard Williams, kitara. Alkuperäisiä ’kansasilaisia’ edellä mainitussa kokoonpanossa ovat Ehart ja Williams.
 
”Onhan siitä jo aikaa, kun yhtye on viimeksi esiintynyt Euroopassa, jossa meillä on paljon uskollisia faneja”, kitaristi Richard Williams kertoo.
 
”Olemme innoissamme, kun saamme konsertoida eri puolilla Eurooppaa. Yleisö kuulee kaikki Point of Know Return –albumin biisit, kaikki muutkin hittimme ja lisäksi ennen kuulemattomia biisejä tulevalta studioalbumiltamme.”
 
KANSAS
Lauantai 15.10.2021 
Kulttuuritalo, Helsinki
 
Konsertti alkaa kello 19.00. Konsertin kesto on noin 2 tuntia.
 
LIPUNMYYNTI
Liput: 59,00 euroa (sis. kulut) / 69,00 euroa (sis. kulut) / 79,00 euroa (sis. kulut)

Tuotanto, Helsinki: Sunborn Live Oy & RH Entertainment Oy

  • Liput -

    Suosittelemme ostamaan liput ennakoon. Liput Kulttuuritalon konsertteihin ja tapahtumiin myy Ticketmaster Suomi.

    Kulttuuritalon lippukassa on avoinna konserttien ja tapahtumien yhteydessä 1 tunti ennen esitystä (jos tilaisuus ei ole loppuunmyyty). Ovimyynnissä peritään voimassaoleva toimitusmaksu. Liput tarkastetaan sisäänkäynnin yhteydessä.

  • Eteispalvelu +

    Turvallisuussyistä konsertteihin ei saa mennä päällysvaatteissa, eikä saliin saa viedä isoja laukkuja.

    Eteispalvelumaksun 3 € voi maksaa käteisellä, yleisimmillä maksukorteilla, tai ennakkoon Ticketmaster-nettikaupassa: Kulttuuritalon narikkamaksu. Ennakkomaksulippu esitetään naulakossa.

  • Esteettömyys +

    Kulttuuritalo toivottaa lämpimästi kaikki asiakkaat tervetulleiksi nauttimaan konserteista ja tapahtumista. Tiloja ja palveluja on kehitetty niin, että palvelut ovat myös liikunta- ja toimintaesteisten saavutettavissa. Pyydämme ystävällisesti, että esim. pyörätuolilla, rollaattorilla tai opaskoiran kanssa liikkuvat asiakkaat saapuvat paikalle hyvissä ajoin ennen konserttia tai tapahtumaa. Näin henkilökuntamme ehtii tarvittaessa auttamaan paikan löytämisessä ja siirtymisissä.

    Aalto-sali
    Aalto-salin sisäänkäynnin yhteydessä oikealla puolella on automaattiovi liikuntaesteisiä varten. Ovi avautuu painikkeesta.
    Esteetön WC sijaitsee Aalto-aulassa lippukassan ja naulakon välittömässä läheisyydessä.
    Hissi Aalto-saliin sijaitsee lippukassan vieressä. Henkilökuntamme saattaa asiakkaat saliin ja auttaa paikan löytämisessä.

    Muut tilat
    Kokoustiloihin pääsee etupihalta luiskaa pitkin. Ovi aulaan avautuu kokoussisäänkäynnin oikeasta ovesta automaattioven kautta. Painike löytyy kokoussisäänkäynnin oikealta puolelta.
    Kokousaulassa on kaksi esteetöntä WC-tilaa.
    Kokousaulasta pääsee hissillä toisen kerroksen kokoustiloihin.
    Kaikkiin kokoustiloihin toisessa kerroksessa pääsee esteettömästi. Alvar-auditorion etuosassa on paikkoja pyörätuoleja varten.
    Ravintola Kitcheniin ensimmäisessä kerroksessa pääsee esteettömästi kokoussisäänkäynnin kautta.

    Pyörätuolipaikat Aalto-salissa
    Aalto-salissa on kolme pyörätuoleille varattua paikkaa. Paikat sijaitset inva-hissin lähellä permannolla.
    Avustajalippuja saa moniin konsertteihin ilmaiseksi (käsittely- tai toimitusmaksu veloitetaan). Tapahtumien järjestäjät vastaavat kunkin konsertin avustajalippukäytännöstä itse ja asia kannattaa varmistaa lipunoston yhteydessä.

    Pysäköinti
    Kulttuuritalon vieressä olevalla parkkipaikalla on yksi liikuntaesteisille varattu pysäköintipaikka. Paikka on merkitty invaliditunnuksin. Talon edessä on muusta liikenteestä erotettu pysähtymiskaista, jossa esim. invataksit voivat pysähtyä.

    Opaskoirakäytäntö
    Opas- ja avustajakoirat ovat tervetulleita konsertteihin ja tapahtumiin. Tarvittaessa koiran voi jättää aulaan niille varatulle rauhalliselle paikalle. Opas- ja avustajakoiran kanssa liikkuvia pyydetään saapumaan tapahtumiin hyvissä ajoin ruuhkan välttämiseksi. Henkilökuntamme auttaa ja opastaa tarvittaessa koirien kanssa liikkuvia asiakkaita.

  • Kuvaaminen ja taltiointi +

    Esitysten kuvaaminen ja taltiointi on kielletty. Haastattelukuvauksista ja muista kuvauksista on sovittava etukäteen henkilökunnan kanssa.

  • Matkapuhelimet +

    Tarkista, että matkapuhelin on suljettu konsertin tai tapahtuman aikana.