Perustajajäsenen kuolema muuttaa Jefferson Starship -kiertueen muistokonsertiksi (tiedotettu 31.1.)
Jefferson Starship -yhtyeen konsertti Helsingin Kulttuuritalossa tiistaina 12. huhtikuuta muuttuu yhtyeen keulahahmoa Paul Kantneria kunnioittavaksi muistokonsertiksi. Yhtyeen edustajat ovat ilmoittaneet, että Jefferson Starship toteuttaa keväisen Euroopan-kiertueensa alkuperäisen aikataulun mukaisesti. Kyseessä on samalla Starshipiä edeltäneen Jefferson Airplanen 50-vuotisjuhlakiertue sekä torstaina 28.1. traagisesti kuolleen Kantnerin muistokonsertti.
Yhtye saapuu Suomeen kokoonpanolla, johon kuuluvat: David Freiberg (laulu, kitara), Donny Baldwin (rummut), Cathy Richardson (laulu), Chris Smith (kosketinsoittimet) ja Jude Gold (kitara).
Legendaarinen Jefferson Starship -yhtye Suomeen huhtikuussa!
Suomalaisia hemmotellaan ensi keväänä todellisella 1970-luvun rock-legendalla, kun yhdysvaltalainen Jefferson Starship -yhtye saapuu konsertoimaan maahamme. Kyseessä on samalla Starshipiä edeltäneen Jefferson Airplanen 50-vuotisjuhlakonsertti. Jefferson Starship esiintyy Kulttuuritalossa, Helsingissä tiistaina 12. huhtikuuta.
Jefferson Starship -yhtyeen perusta muodostui 1970-luvun alussa psykedeelisen rock-yhtyeen Jefferson Airplanen jäsenistä. Nykyisin yhtyeen keulahahmona toimii Paul Kantner, joka johdattaa Jefferson Starshipiä sen alkuperäisiin psykedeelisiin ja elektronisen folkmusiikin tunnelmiin.
Paul Kantner on yksi vuonna 1965 perustetun Jefferson Airplane -yhtyeen alkuperäisjäsenistä. Kyseessä oli samalla ensimmäinen sanfranciscolainen rockyhtye, joka solmi levytyssopimuksen suuren levy-yhtiön kanssa. Heidän ensimmäinen albuminsa, Jefferson Airplane Takes Off, julkaistiin 1966.
Jefferson Airplane hajosi vuonna 1972 jättäen jälkeensä lukuisia hittejä, kuten It’s No Secret, My Best Friend, Comin’ Back To Me, Plastic Fantastic Lover, We Can Be Together, Today, Wooden Ships ja Volunteers. Jo kahden vuoden kuluttua Kantner perusti Jefferson Starshipin. Sittemmin Jefferson Starship on levyttänyt lukuisia albumeja ja tehtaillut myös suuren joukon menestyskappaleita.
Yhtyeen jäsenistö on kokenut vuosien kuluessa lukuisia muutoksia. Jefferson Starship on myös välillä ollut tauolla mutta on aina palannut takaisin aiempaa ehompana. Vuonna 1992 yhtye teki suuren paluun ja on sen jälkeen pitänyt yhteensä yli 800 konserttia kaikkialla maailmassa. Jefferson Starship soittaa sekä omia hittejään että Jefferson Airplanen legendaarisia kappaleita.
Lisätietoja tapahtumasta:
jeffersonstarshipsf.com
menolippu.fi