Jarkko Ahola Vain kotka lentää aurinkoon -kiertueelle loka-marraskuussa
Viime syksynä upean Metallisydän -albumin julkaissut Jarkko Ahola lähtee yhdeksän keikan Vain kotka lentää aurinkoon -kiertueelle lokakuun lopussa. Konserttien lipunmyynti alkaa tänään. Elämäni biisi -ohjelmassa hurmannut rocktenori odottaa syksyn esiintymisiä jo innolla:
”Koronan hiljentämä kevät ja samoissa höyryissä alkanut kesä on kasvattanut nälkää päästä esittämään elävää musiikkia oikealle yleisölle. Syksyn Kotka lentää aurinkoon -kiertue jatkaa seikkailujani musiikin parissa: jotain tuttua, jotain uutta, jotain suurta, jotain pientä – pääasia että jotain hyvää ja täysillä tehden. Olen aina pyrkinyt esittämään kuulijoilleni kaikenlaista musiikkia itseni ja bändini näköisinä versioina moninaisia tunnelmia luoden. En malta odottaa, että pääsen jälleen lavalle yleisöäni viihdyttämään. Nautitaan rauhallisesta kesästä ja otetaan sitten syksyllä kunnon annos musiikkia elämiämme sulostuttamaan!”
JARKKO AHOLA
Jarkko Ahola tuli aikoinaan tunnetuksi Teräsbetonin laulaja-basistina ja biisinkirjoittajana. Hänen ensimmäinen sooloalbuminsa Ave Maria – Joulun klassikot (2012) on myynyt tuplaplatinaa ja myös sitä seuranneet levyt Suojelusenkeli – Joulun klassikot 2 (2014) ja Romanssi (2016) ovat myyneet platinaa ja kultaa. Rock-tenorin omia biisejä sisältävä albumi Mä tuun suo luo julkaistiin keväällä 2018 ja se nousi suoraan Suomen virallisen listan sijalle 2. Miehen viimeisin, syksyllä 2019 julkaistu Metallisydän-albumi sisältää sekä suomen- että englanninkielisiä rock-klassikoita. Ahola on yhdessä Waltteri Torikan kanssa esiintynyt täydelle Hartwall Arenalle jo kolmena vuotena peräkkäin.
TURVALLISESTI TAPAHTUMAAN
Yleissuositus
- Ethän vieraile ravintoloissamme ja tapahtumataloissamme sairaana.
- Pidäthän huolta hyvästä käsihygieniasta ja noudatat yskimisetikettiä.
- Muista turvaväli muita asiakkaita ja henkilökuntaa kohdatessasi.
- Mikäli oleskelu aikana epäilet oireiden tai altistumisen perusteella saaneesi koronavirustartunnan, keskeytäthän oleskelusi ja otat yhteyttä terveyskeskukseen tai koronavirusneuvontaan.
- Noudatathan voimassa olevia karanteenimääräyksiä, jos olet matkustanut ulkomailla ennen saapumistasi.
- Suosittelemme Koronavilkun käyttöä.
SAAPUMINEN TAPAHTUMAAN
- Toivomme yleisön saapuvan paikalle riittävän ajoissa poikkeusoloista johtuen.
- Muista pitää 1-2m turvaväli muihin ihmisiin.
- Desinfioi kätesi tarjolla olevilla automaateilla.
ISTUMAPAIKAT
- Salin ovet avataan normaalia aikaisemmin ja saliin kannattaa siirtyä hyvissä ajoin.
- Henkilökunta opastaa yleisön paikoilleen. Odota vuoroasi ja anna myös tilaa.
- Olemme joutuneet rajoittamaan salin kapasiteettia. Käytössä olevat istumapaikat ovat numeroimattomat. Lipussasi oleva numerointi ei siis ole voimassa.
- Samaan seurueeseen kuuluvat henkilöt saavat istua vierekkäin.
WC-PALVELUT
- Aalto-aulan WC-tilat sijaitsevat portaikoiden alapuolella. Lisää WC-tiloja löytyy kokoustilojen puolelta.
MASKIEN KÄYTTÖ
- Suosittelemme käyttämään tilaisuuksissa aina kasvomaskeja.
- Henkilökuntamme käyttää kasvomaskeja ja/tai visiireitä. Huolehdimme hyvästä käsihygieniasta ja tulemme töihin vain terveinä.
- Suosittelemme oman kasvomaskin mukaan ottamista. Kasvomaskeja myydään anniskelupisteessä.
POISTUMINEN TAPAHTUMASTA
- Konsertin päättyessä malta ja odota omaa vuoroasi. Poistuminen aloitetaan lähimpänä ovia olevilta paikoilta.
- Vältä ruuhkan syntymistä ja muista turvaväli.
Toivotamme teille miellyttävää tapahtumaelämystä Kulttuuritalossa.