Rakastettu J. Karjalainen yhtyeineen nähdään Kulttuuritalossa joulukuussa!
Soulavaris-albumin julkaissut ja loppuunmyydyssä Helsingin jäähallissa esiintynyt J. Karjalainen lähtee lokakuussa Soulavaris -konserttisalikiertueelle. Kuopion Musiikkikeskuksesta 28. lokakuuta alkava ja Helsingin Kulttuuritalolle 11. joulukuuta päättyvä kiertue käsittää yli 20 konserttia ympäri Suomen.
Väinö Karjalaisen tuottama, äänittämä ja miksaama Soulavaris-albumi sisältää kymmenen J. Karjalaisen säveltämää ja sanoittamaa kappaletta. Levyllä musiikin orkestroinnista ei vastaa ainoastaan yksi kiinteä kokoonpano vaan soittajisto vaihtelee kappaleittain. Levyllä soittavat J. Karjalaisen lisäksi Abdissa ”Mamba” Assefa, Mouhamadou L. ”Malang” Cissokho, Pekka Gröhn, Janne Haavisto, Keimo Hirvonen, Väinö Karjalainen, Mikko Lankinen, Tom Nyman, Anssi Nykänen, Miikka Paatelainen, Tuomo Prättälä, Mitja ”Polaroid Slim” Tuurala ja Tommi Viksten.
Soulavaris-konserteissa J. Karjalaisen kanssa soittaa hänen viimeisimmillä levyilläänkin kuultu yhtye: Mikko Lankinen (kitara), Tom Nyman (basso), Janne Haavisto (rummut) ja Pekka Gröhn (kosketinsoittimet). J. Karjalaisen edellinen konserttisalikiertue toteutettiin syksyllä 2019, jolloin liki loppuunmyydyn kiertueen konserteissa vieraili yli 14 000 vierasta.
Sunnuntaina 11.12.2021 rakastettu J. Karjalainen nousee legendaarisen Kulttuuritalon lavalle!
Tapahtumassa on väliaika.
Sovi treffit Kulttuuritalon ravintolaan ennen konserttia
Kulttuuritalon ravintola palvelee jokaisena päivänä ennen tapahtumaa ja toimii täydellisenä kohtaamispaikkana. Tee illastasi elämys ja tule nauttimaan laadukkaista tarjoiluista ennen tapahtumaa.
Kulttuuritalon ravintolan listalta löydät pientä purtavaa, raikkaita drinkkejä sekä monipuolisen juomavalikoiman. Katso aukioloajat ja tutustu Bistron menu tästä
Lämpimästi tervetuloa Kulttuuritaloon!