JETHRO TULL -KONSERTIT SIIRTYVÄT KORONAVIRUSTILANTEEN TAKIA!
Maamme hallitus on eilen torstaina 12. maaliskuuta pitämässään neuvottelussa keskustellut koronavirustilanteesta ja päättänyt suosituksista ja varautumisesta.
Hallituksen antaman suosituksen mukaisesti Aluehallintovirastot tulevat tänään perjantaina 13.3. määräämään kaikki yli 500 hengen yleisötapahtumat peruttaviksi. Lisäksi kunnat voivat antaa lisäsuosituksia tai määräyksiä.
Tämän seurauksena Ian Andersonin johtaman Jethro Tull –yhtyeen täksi viikonlopuksi suunnitellut konsertit, Kulttuuritalo, Helsinki, 13.3., Logomo, Turku, 14.3. ja Tampere-talo, Tampere, 15.3. siirtyvät tammikuulle 2021.
UUDET KONSERTTIPÄIVÄT
Perjantai, 8.1.2021 – Tampere-talo, Tampere
Lauantai 9.1.2021 – Kulttuuritalo, Helsinki
Sunnuntai 10.1.2021 – Logomo, Turku
Kaikki ostetut liput käyvät uusille keikkapäiville sellaisenaan. Lippujen mahdollista palautusta koskien seuraathan lipunmyyjän ohjeistusta.
——
ESIINTYJÄRYHMÄN NIMI MUUTTUI JA SELKEYTYI!
Helsingissä, Turussa ja Tampereella nyt maaliskuussa konsertoiva kokoonpano on nimeltään JETHRO TULL!
Konserttikiertueen suunnitteluvaiheessa esiintyjäryhmästä käytettiin nimeä Ian Anderson Plays Jethro Tull, jolla kiertuetta ehdittiin myös markkinoida niin Suomessa kuin muuallakin maailmalla.
Kyseessä oli kuitenkin jonkinlainen työnimi, joka jäi ’kummittelemaan’ pitemmäksi aikaa kuin oli tarkoitus. Nimi aiheutti hämmennystä niin median, konserttijärjestäjien kuin etenkin fanienkin keskuudessa.
”Silloin, kun konsertin sisältö koostuu vain Jethro Tull –nimellä levytetystä materiaalista, niin kyseessä on Jethro Tull. Silloin, kun konsertissa esitetään myös sooloalbumeiltani tuttua materiaalia, niin esiintyjäryhmä on toiminut nimellä Ian Anderson presents… tai Ian Anderson plays… Selkeästi sanottuna tällä kiertueella kyse on Jethro Tullin musiikista ja kokoonpanosta nimeltä Jethro Tull,” yhtyeen perustaja ja keulakuva Ian Anderson toteaa jämäkästi.
Jethro Tull konsertoi Helsingin Kulttuuritalolla perjantaina 13. päivä maaliskuuta.
Ian Andersonin (huilu, kitara, bouzouki, mandoliini, huuliharppu ja laulu) lisäksi kokoonpanossa soittavat Joe Parrish (kitara), Scott Hammond (rummut & lyömäsoittimet), John O’Hara (kosketinsoittimet) ja David Goodier (basso).
Todettakoon, että kokoonpanossa viitisentoista vuotta soittanut kitaristi Florian Opahle jättäytyi hiljattain pois ja hänen tilallaan kitaraa soittaa edellä mainittu Joe Parrish.
Suomalaisten sydämet Ian Anderson ja Jethro Tull sulatti jo vuosikymmenet sitten. Ensimmäisen kerran yhtye nähtiin Helsingin Kulttuuritalon lavalla kylmänä pakkasiltana viitisen kymmentä vuotta sitten tammikuussa 1970. Sen jälkeen Jethro Tull on esiintynyt menestyksellisesti maassamme moneen kertaan. Viimeisin Jethro Tull -yhtyeen esiintyminen Suomessa tapahtui maaliskuussa 2018 Finlandia-talossa, Helsingissä. Sooloartistina Ian Anderson on konsertoinut Kultsalla maaliskuussa 2016 ja Porin Jazzeilla heinäkuussa 2017.
Vuonna 1968 perustettu Jethro Tull on pitkän uransa aikana julkaissut kolmisen kymmentä studio-albumia ja useita live-levyjä , joiden yhteenlaskettu maailmanlaajuinen myyntimäärä ylittää 60 miljoonaa kappaletta. Konsertteja matkan varrelle lasketaan kertyneen yli 3000 yli neljässäkymmenessä eri maassa.
Ian Andersonin häikäisevän menestyksellinen ja pitkä ura tukeutuu vahvasti Jethro Tullin ensimmäisiin vuosikymmeniin. Niinpä useimmat fanit olisivat pettyneitä, jos konsertissa ei kuultaisi esimerkiksi sellaisia klassikoita kuin ”Bourrée”, ”Song For Jeffrey”, ”Living In The Past”, ”Sweet Dream”, ”Aqualung”, ”Locomotive Breath”, ”Too Old To Die: Too Young To Die” ja ”Thick As A Brick”. ja ”Thick As A Brick”.
##### Live esittää:
JETHRO TULL
Pe 13.3.2020
Kulttuuritalo, Helsinki
Ovet klo 18.00, showtime klo 19.00
Liput: 65,00e
Lippu + sapas-lankku: 82,00e
***LIPUT MYYNNISSÄ TICKETMASTERISSA!
**************************
Nauti herkullinen tapas-lankku ennen konserttia Kulttuuritalon omassa ravintolassa, Sture 4.
Suomalaisia tapaksia sisältävä menu tarjoillaan tuntia ennen konsertin alkua. www.sture4.fi
Tapas-lankku (L):
- kylmäsavuporoa ja tattimajoneesia
- kylmäsavulohta ja savumuikkua
- mummonkurkkua, mallaslimppua ja kirnuvoita
Olethan yhteydessä meihin, mikäli sinulla on erityisruokavalio.
Huomioimme kasvis-/
Vesi sisältyy hintaan. Suosittelemme juomien etukäteistilausta.
Erityisruokavaliot ja juomatilaukset: info@sture4.fi | puh. 044 5566 195
Illan aikataulu:
– Klo 18.00 ovet avataan
– Klo 18.00 tapas-lankku tarjolla Sture 4 -ravintolassa
– Klo 19.00 konsertti alkaa, kesto n. 2h 15min, sisältäen väliajan