Helsinki Beatles Weekend järjestetään 20-21.5.2022. Tapahtumaan jo ostetut liput käyvät sellaisenaan.
Tänään tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun Aluehallintovirasto kielsi kaikki yli 500 hengen tapahtumat. Tuona päivänä niin meillä, kuin monella muullakin tapahtumajärjestäjällä, alkoi hirveä soittorumba ja uusia järjestelyjä, ja ennen kaikkea päätöksiä, oli tehtävä erittäin nopeasti.
Koronavirus on siis koetellut tapahtuma-alaa jo vuoden ja odotamme tilanteen jatkuvan hankalana vielä koko kevään ja kesän. Tällä hetkellä kaikki yli 6 hengen kokoontumiset on kielletty ja emme usko, että vielä toukokuussa tilanne on sellainen, että tapahtumaa voisi turvallisesti järjestää. On myös suuri mahdollisuus sille, että Aluehallintovirasto kieltää suuret tapahtumat vielä toukokuussa. Haluamme kuitenkin tarjota teille Beatles-tapahtuman turvallisesti ja riskittömästi joten olemme päättäneet siirtää tapahtuman toukokuulle 2022.
Olemme pahoillamme tapahtuman siirtämisestä, mutta uskomme, että nykyisten rokotussuunnitelman ja muiden toimenpiteiden ansiosta tämä pandemia saadaan tämän vuoden puolella nujerrettua ja ensi vuonna pääsemme taas järjestämään festivaalin normaaliin tapaan.
Pyrimme tänä vuonna kuitenkin järjestämään muutaman pienemmän tapahtuman mahdollisuuksien mukaan joko virtuaalisesti tai livenä. Tiedotamme niistä lisää lähempänä kun ne varmistuvat.
Enemmän Beatlesiä – Enemmän Rakkautta
Helsinki Beatles Weekend 20-21.5.2022
—
Rakkaat Beatles-ystävät,
Helsinki Beatles Weekend siirtyy järjestettäväksi 7-8.5.2021.
Valitettavasti korona-tilanne ja aluehallintoviranomaisten ohjeistus on vielä sellainen, että emme pysty järjestämään Helsinki Beatles Weekendiä vielä syyskuussakaan sellaisena kuin se oli tarkoitus järjestää. Näin ollen palaamme ensi vuonna tutulle paikallemme toukokuun alkupuolelle.
Lippujen ostaminen ja palauttaminen
Mikäli ette pääse tulemaan paikan päälle toukokuussa on teillä nyt mahdollisuus tukea tapahtumaa ja jakaa rakkautta antamalla lippunne eteenpäin. Teemme tätä tapahtumaa suurella sydämellä ja tapahtuman jatko on täysin riippuvainen siitä kuinka moni ostaa lipun. Toivomme siis, että tulette toukokuussa paikalle sankoin joukoin nauttimaan Beatlesin hyvästä musiikista ja upeista artisteista. Mikäli kaikesta huolimatta haluatte palauttaa lippunne, tästä linkintä löydätte lisätietoa.
Lippukaupat avataan syksyn aikana ja tiedotamme heti kun lippujen ostaminen toukokuulle on taas mahdollista.