Gösta Sundqvistin syntymästä tuli elokuussa 2017 täyteen 60 vuotta, ja artistin kunniakasta uraa muistellaan vuonna 2018 konserteissa ja tapahtumissa ympäri Suomea. 10.2.2018 Seinäjoen Rytmikorjaamolta käynnistyvällä Gösta in Memoriam -kiertueella Leavings-Orkesteri soittaa Leevi and the Leavingsin rakastetuimpia kappaleita vaihtuvien solistien tulkitsemina.
Gösta In Memoriam -konserteissa lavalla nousevat Leevi and the Leavings -yhtyeessä vaikuttaneet Risto Paananen (basso ja taustalaulu), Juha Karastie (mandoliini, kitara ja taustalaulu) ja Niklas Nylund (rummut). Kaikissa talven ja kevään kiertueen konserteissa kuullaan vierailevina solisteina Jarkko Martikaista, Siiri Nordinia ja Jouni Hynystä. Koskettimia kiertueella soittaa Gösta Sundqvistin säveltämiä ja sanoittamia kappaleita Aarne Tenkasen yhtyeessä esittänyt Janne Teuronen.
Leavings-Orkesteri soitti syksyllä 2017 vierailevien solistien kanssa Helsingissä, Turussa ja Tampereella yhteensä viisi konserttia, joista kaikki olivat loppuunmyytyjä. Leevi and the Leavings ei Gösta Sundqvistin aikana tehnyt yhtään julkista keikkaa, joten alkuperäisen kokoonpanon konserteille on nyt selkeää tilausta.
Gösta Sundqvistin kunniaksi on myös hiljattain julkaistu Timo Kalevi Forssin kirjoittama elämäkerta ”Gösta Sundqvist – Leevi and the Leavingsin dynamo” sekä yhtyeen koko tuotanto vinyylilevyinä.