Stadionin ja hallikeikkojen jälkeen Eppu Normaalin seuraava 40-vuotisjuhlavuoden askel vie kohti maamme merkittävimpiä konserttisaleja. Suomen suosituin yhtye saapuu saleihin tunnelmallisille olohuonekeikoille, jotka soitetaan puoliakustisesti osittain uudelleen sovitettuina. Useat tunnetut biisit ovat saaneet uuden muodon. Konsertti koostuu kahdesta eri setistä, jossa kuullaan niin legendaarisia Eppu-hittejä kuin harvinaisempia albumiraitoja.
”Keikoilla pyrimme tulemaan hyvin lähelle yleisöä – eikä kyseessä ole ainoastaan fyysinen läheisyys”, kuvaa tulevia konsertteja Martti Syrjä.
Kiertue alkaa 19.1. Mikkelin Mikaelista saapuen muun muassa Lahden, Hämeenlinnan, Tampereen, Oulun, Jyväskylän ja Turun kautta 19.2. Helsingin Kulttuuritalolle. Yhteensä kiertue pysähtyy 15 eri salissa. Keikkapaikkakunnilla vierailijoina vuorottelevat pianistivirtuoosi Iiro Rantala ja yhtyeen levyille koskettimet soittanut monilahjakkuus Safka Pekkonen.
Konsertit alkavat klo 19.00 ja niiden arvioitu kesto n. 3 tuntia sisältäen väliajan. Ovet avataan tuntia ennen konsertin alkua. Ennakkolipunmyynti keikoille alkaa ma 12.12.2016 klo 9.00.
Eppu Normaalin 40-vuotisjuhlavuosi alkoi loppuunmyydystä Tampereen Ratinan stadionin konsertista elokuussa 2016. Juhlavuonnaan yhtye on julkistanut valokuvanäyttelyt Tampereella ja Helsingissä sekä julkaissut päivitetyn version kirjastaan ”Tiimalasin santaa”. Joulukuun ensimmäisen viikonloppuna yhtye teki tuplakeikat Espoon Metro Areenalla esittäen jättikankaalta myös huippuarviot saaneen EPUT-elokuvan.