Diane Schuur & Riku Niemi Orchestra

Su 10.12.2023 klo 19.00

Liput Alk. 49,90
Alkaa 19.00
Ovet 17:30
Katsomotyyppi Istumapaikat
Istumapaikat

Lataa Aalto-salin istumapaikkakartta tästä linkistä.

Järjestäjä Riku Niemi Orchestra / Elorytmi Oy
Väliaika Tapahtumassa on väliaika
Osta liput (Lippu.fi) Tilaa tarjoilu

Yhdysvaltalainen jazzlegenda Diane Schuur saapuu konsertoimaan Suomeen joulukuussa. Schuur esiintyy yhdessä Riku Niemi Orchestran kanssa Kulttuuritalossa sunnuntaina 10.12.

Diane Schuurin Suomen-kiertueeseen liittyy erityinen sävy: Schuur täyttää 70 vuotta 10. joulukuuta. Helsingin Kulttuuritalon esiintyminen on siis samalla hänen juhlakonserttinsa.

Tacomassa, Washingtonin osavaltiossa Yhdysvalloissa vuonna 1953 syntynyt Diane Schuur oppi pianonsoiton lapsena korvakuulolta ja opiskeli sittemmin soittamista Washingtonin näkövammaisten koulussa 11-vuotiaaksi saakka. Schuur eli lapsuutensa ja nuoruutensa jazzvaikutteiden ympäröimänä. Hänen isänsä oli amatööripianisti, ja äiti kuunteli kotona usein Duke Ellingtonin ja Dinah Washingtonin musiikkia. Schuurin esikuvia ovat olleet Dinah Washingtonin lisäksi Miles Davis, Carole King ja Paul Simon.

Schuur on voittanut kaksi Grammy-palkintoa ja ollut niiden lisäksi kolmesti Grammy-ehdokkaana. Hän on tehnyt yhteistyötä useiden legendaaristen esiintyjien kanssa, joihin lukeutuvat muiden muassa Count Basie Orchestra, B.B. King, Ray Charles ja Jose Feliciano.

Konsertin kesto väliaikoineen on noin 2 h.

Konserttiin on myynnissä myös ryhmälippuja. Alennukset koskevat vähintään 10 henkilön ryhmiä. Tiedustelut Lippupisteen ryhmämyynnistä (ryhmat@lippu.fi tai puhelimitse ma-pe klo 9–16 p. 0600 413 141, puhelun hinta 2 €/alk. min + mpm/pvm) tai puhelinpalvelusta (ma-la klo 9–21 ja su klo 10–18, p. 0600 900 900, puhelun hinta 2 €/alk. min + mpm/pvm).

  • Liput -

    Suosittelemme ostamaan liput ennakoon. Liput Kulttuuritalon konsertteihin ja tapahtumiin myy Lippu.fi.

    Kulttuuritalon lippukassa on avoinna konserttien ja tapahtumien yhteydessä 1 tunti ennen esitystä (jos tilaisuus ei ole loppuunmyyty). Ovimyynnissä peritään voimassaoleva toimitusmaksu. Liput tarkastetaan sisäänkäynnin yhteydessä.

  • Eteispalvelu +

    Turvallisuussyistä konsertteihin ei saa mennä päällysvaatteissa, eikä saliin saa viedä isoja laukkuja.

    Eteispalvelumaksun 3 € voi maksaa käteisellä, yleisimmillä maksukorteilla, tai ennakkoon Lippu.fi-nettikaupassa. Ennakkomaksulippu esitetään naulakossa.

  • Esteettömyys +

    Kulttuuritalo toivottaa lämpimästi kaikki asiakkaat tervetulleiksi nauttimaan konserteista ja tapahtumista. Tiloja ja palveluja on kehitetty niin, että palvelut ovat myös liikunta- ja toimintaesteisten saavutettavissa. Pyydämme ystävällisesti, että esim. pyörätuolilla, rollaattorilla tai opaskoiran kanssa liikkuvat asiakkaat saapuvat paikalle hyvissä ajoin ennen konserttia tai tapahtumaa. Näin henkilökuntamme ehtii tarvittaessa auttamaan paikan löytämisessä ja siirtymisissä.

    Aalto-sali
    Aalto-salin sisäänkäynnin yhteydessä oikealla puolella on automaattiovi liikuntaesteisiä varten. Ovi avautuu painikkeesta.
    Esteetön WC sijaitsee Aalto-aulassa lippukassan ja naulakon välittömässä läheisyydessä.
    Hissi Aalto-saliin sijaitsee lippukassan vieressä. Henkilökuntamme saattaa asiakkaat saliin ja auttaa paikan löytämisessä.

    Muut tilat
    Kokoustiloihin pääsee etupihalta luiskaa pitkin. Ovi aulaan avautuu kokoussisäänkäynnin oikeasta ovesta automaattioven kautta. Painike löytyy kokoussisäänkäynnin oikealta puolelta.
    Kokousaulassa on kaksi esteetöntä WC-tilaa.
    Kokousaulasta pääsee hissillä toisen kerroksen kokoustiloihin.
    Kaikkiin kokoustiloihin toisessa kerroksessa pääsee esteettömästi. Alvar-auditorion etuosassa on paikkoja pyörätuoleja varten.
    Ravintola Kitcheniin ensimmäisessä kerroksessa pääsee esteettömästi kokoussisäänkäynnin kautta.

    Pyörätuolipaikat Aalto-salissa
    Aalto-salissa on kolme pyörätuoleille varattua paikkaa. Paikat sijaitset inva-hissin lähellä permannolla.
    Avustajalippuja saa moniin konsertteihin ilmaiseksi (käsittely- tai toimitusmaksu veloitetaan). Tapahtumien järjestäjät vastaavat kunkin konsertin avustajalippukäytännöstä itse ja asia kannattaa varmistaa lipunoston yhteydessä.

    Pysäköinti
    Kulttuuritalon vieressä olevalla parkkipaikalla on yksi liikuntaesteisille varattu pysäköintipaikka. Paikka on merkitty invaliditunnuksin. Talon edessä on muusta liikenteestä erotettu pysähtymiskaista, jossa esim. invataksit voivat pysähtyä.

    Opaskoirakäytäntö
    Opas- ja avustajakoirat ovat tervetulleita konsertteihin ja tapahtumiin. Tarvittaessa koiran voi jättää aulaan niille varatulle rauhalliselle paikalle. Opas- ja avustajakoiran kanssa liikkuvia pyydetään saapumaan tapahtumiin hyvissä ajoin ruuhkan välttämiseksi. Henkilökuntamme auttaa ja opastaa tarvittaessa koirien kanssa liikkuvia asiakkaita.

  • Kuvaaminen ja taltiointi +

    Esitysten kuvaaminen ja taltiointi on kielletty. Haastattelukuvauksista ja muista kuvauksista on sovittava etukäteen henkilökunnan kanssa.

  • Matkapuhelimet +

    Tarkista, että matkapuhelin on suljettu konsertin tai tapahtuman aikana.