Bonnie Tylerin Suomen-kiertue siirtyy loppuvuoteen 2022
Walesilaistähti Bonnie Tylerin kertaalleen jo siirretty Suomen-kiertue siirtyy suurilta osin joulukuulle 2022. Kaikki kiertuepaikkakunnat säilyvät samana ja lisäksi mukaan saatiin myös uusi konsertti Järvenpäähän.
Pitkittyneen koronaviruspandemian takia Bonnie Tylerin lokakuulle 2021 siirretyt konsertit siirtyvät vielä kerran. Uudet konserttipäivät ovat Seinäjoen elokuista konserttia lukuun ottamatta joulukuussa 2022. Kiertuelistaus säilyy ennallaan, mm. Total Eclipse of the Heart ja It’s a Heartache -hiteistään tunnettu Tyler konsertoi aiemman suunnitelman mukaan Turussa, Jyväskylässä, Helsingissä, Tampereella, Oulussa, Kuopiossa ja Lahdessa. Lisäyksensä saatiin vielä esiintyminen Järvenpään uuteen Aino Areenaan. Turussa konserttipaikka vaihtuu siirron myötä Konserttitalosta Logomoon.
Kiertueelle jo ostetut liput käyvät sellaisenaan tai ne voi palauttaa 31.12.2021 mennessä, jolloin lipunhinnan saa takaisin. Tarkemmat ohjeet palautuksiin löytyvät Lippu.fin ja Ticketmasterin sivuilta. Järvenpään konsertin lipunmyynti käynnistyy tänään.
Kymmeniä miljoonia levyjä uransa aikana myynyt Bonnie Tyler julkaisi The World Starts Tonight -debyyttialbuminsa vuonna 1977, mutta käheä-ääninen tähti tekee yhä aktiivisesti uutta musiikkia ja kiertää esiintymässä. Useasti Suomessakin vierailleen tähden tuorein Between the Earth -albumi julkaistiin vuonna 2019. Levyllä on mukana lukuisia vierailijoita, kuten Francis Rossi sekä duetot Rod Stewartin, Cliff Richardin ja Barry Gibbin kanssa. Tyler muistetaan myös Iso-Britannian Euroviisuedustajana vuodelta 2013.
Bonnie Tyler
Ke 14.12.2022 Helsinki, Kulttuuritalo klo 19.00
—
Walesilaistähti Bonnie Tylerin marraskuulle 2020 suunniteltu Suomen-kiertue kasvaa ja siirtyy lokakuulle 2021. Kaikkiaan kahdeksan konserttia sisältävän kiertueen uusina paikkakuntina ensi vuonna mukaan tulevat Jyväskylä, Oulu ja Kuopio. Näiden lisäksi kiertue vierailee Helsingissä, Turussa, Lahdessa, Tampereella ja Seinäjoella.
Konserttien liput ovat myynnissä ja tämän vuoden kiertueelle ostetut liput käyvät sellaisenaan myös ensi vuonna. Liput voi myös palauttaa 31.10.2020 mennessä, jolloin lipunhinnan saa takaisin. Tarkemmat ohjeet palautuksiin löytyvät Lippu.fin ja Ticketmasterin sivuilta.
Kymmeniä miljoonia levyjä uransa aikana myynyt Bonnie Tyler muistetaan erityisesti hiteistään Total Eclipse of the Heart ja It’s a Heartache. The World Starts Tonight -debyyttialbuminsa vuonna 1977 julkaissut käheä-ääninen Tyler tekee yhä aktiivisesti uutta musiikkia ja kiertää esiintymässä. Useasti Suomessakin vierailleen tähden tuorein Between the Earth -albumi julkaistiin viime vuoden keväällä. Levyllä on mukana lukuisia vierailijoita, kuten Francis Rossi sekä duetot Rod Stewartin, Cliff Richardin ja Barry Gibbin kanssa. Tyler muistetaan myös Iso-Britannian Euroviisuedustajana vuodelta 2013.
Bonnie Tyler
Ma 18.10.2021 Helsinki, Kulttuuritalo klo 19.00.
Liput alk. 49,50€