KAHDEKSALLA EMMALLA PALKITTU BEHM LÄHTEE KONSERTTISALIKIERTUEELLE YHDESSÄ LERI LESKISEN JA TRIOSIS+:N KANSSA
Ennennäkemättömään suosioon viisinkertaista platinaa myyneellä Draaman kaari viehättää -debyyttialbumillaan noussut BEHM lähtee ensi keväänä uransa ensimmäiselle konserttisalikiertueelle. Spesiaalilla kiertueella vaikuttavaa tulkitsijaa säestävät muusikko ja säveltäjä Leri Leskinen yhdessä jousikvartetti Triosis+:n kanssa. Piano- ja jousisäestyksillä konseptoidulla Teatraaliset vivahteet –kiertueella tullaan kuulemaan BEHMin menestysalbumin lisäksi myös toistaiseksi julkaisemattomia kappaleita tulevalta kakkosalbumilta.
”Piano ja jouset ovat laulujeni selkäranka. Olen haaveillut näiden yhdistelmästä livessäni pitkään ja niin on myös moni kuulijoistanikin. Halusin rakentaa erityisen konseptin, jossa nämä kauniit instrumentit ovat suuressa roolissa ja herättävät sävellykset aivan uudella tavalla eloon. Tämä on siis akustinen keikka ns. behmiläisittäin”, BEHM hehkuttaa.
Sovi treffit Kulttuuritalon ravintolaan ennen konserttia
Kulttuuritalon ravintola palvelee jokaisena päivänä ennen tapahtumaa ja toimii täydellisenä kohtaamispaikkana. Tee illastasi elämys ja tule nauttimaan laadukkaista tarjoiluista ennen tapahtumaa.
Kulttuuritalon ravintolan listalta löydät pientä purtavaa, raikkaita drinkkejä sekä monipuolisen juomavalikoiman. Katso aukioloajat ja tutustu Bistron menu tästä
Lämpimästi tervetuloa Kulttuuritaloon!