Antti Autio tekee syksyllä vain yhden keikan, uransa suurimman sellaisen. Kulttuuritalolla nähtävä kahden setin erikoiskeikka paketoi menestyksekkään Kaikki Talot Huojuu -albumin kiertueen. Bändi on albumin tiimoilta soittanut lukuisia loppuunmyytyjä klubikeikkoja sekä festareita, esiintynyt jousien kanssa Flown päälavalla, saanut kolme Emma-ehdokkuutta ja ehtinyt valloittaa monen kuulijan sydämet. Väliajallisella keikalla kuullaan materiaalia Antin kaikilta albumeilta bändin ja myös jousien kera. Keikalla saatetaan nähdä myös vierailijoita ja kuulla uutta materiaalia. Antin Helsingin keikat ovat kaikki olleet viimeiset vuoden ajan loppuunmyytyjä, joten tällekin keikalle kannattaa lippu hankkia ajoissa.
Antti Autio on yksi Suomen rakastetuimmista uuden polven laulaja-lauluntekijöistä. Autio soittaa yhtyeensä kanssa raikkaaseen ja vahvaan laululyriikkaan sekä polveilevaan kitarointiin pohjautuvaa suomenkielistä musiikkia. Voimakkaat ja vilpittömät kappaleet kaipuusta ja rakkaudesta ovat lumonneet kuulijat ympäri Suomen. Ahkerasti keikkailevan artistin intensiiviset ja tunnelmalliset konsertit ovatkin useasti myyneet loppuun. Autiolla on poikkeuksellinen kyky vangita kuuntelija tilaan, jossa ajantaju sumenee.
Aution kehutut pitkäsoitot Minä tuon mukanani sateet (2017), Pihalla tuulee taas (2019) ja Kaikki talot huojuu (2022) ovat vakiinnuttaneet artistin aseman Suomen musiikkikentällä. Autiolla on hurmaava taito onnistua maalaamaan esiin kuulijoiden tunteita hienovaraisen lohdullisesti. Pehmeyden ja tunnelmallisuuden sidosaineena toimii häkellyttävä intensiivisen rohkea voima ja määrätietoisuus. Ensisilmäyksellä anti voi vaikuttaa kepeän helpolta, mutta kun tarkemmin kuuntelee, etenkin lyyrinen ilmaisu on täynnä painavaa kuultavaa.