AGENTS JA VESA HAAJA – RAUTALANKAA, ROKKIA JA ISKELMÄÄ JO 38 VUOTTA!

To 23.11.2017 klo 19:00

Liput alk. 22,50 € (sis. käsittelykulun). Erikseen veloitetaan toimitus- ja maksutapakohtaiset kulut valintasi mukaan.
Alkaa 19:00
Loppuu 22:15
Ovet 18:00
Katsomotyyppi Istumapaikat
Istumapaikat

Lataa Aalto-salin istumapaikkakartta tästä linkistä.

Järjestäjä ##### Live
Osta liput (Ticketmaster) Tilaa tarjoilu

Lisätietoa

Suomalaisten sydämissä vuodesta 1979 saakka soinut Agents valloittaa Helsingin Kulttuuritalon 23.11.2017.

Vuosien varrella Agents-yhtyeen solisteina ovat toimineet Suomen maineikkaimmat ja rakastetuimmat laulajat Rauli ”Badding” Somerjoesta Topi Sorsakoskeen ja Jorma Kääriäiseen. Nykyisenä laulusolistina toimii vuonna 2008 aloittanut Vesa Haaja. Uuden solistin lisäksi yhtye on saanut myös uuden rumpalin, Kepa Kettusen, ja tällä uudistuneella kokoonpanolla Agents julkaisi ensimmäistä kertaa uutta musiikkia noin vuosi sitten.

”Bändi palasi nyt tavallaan alkuperäiseen olomuotoonsa eli neljän miehen kitarabändiksi. Hyvin joukkoon istunut Kepa on nimittäin osoittautunut lämpimäksi rautalankamusiikin ystäväksi ja kovatasoiseksi kitaristiksi itsekin, vaikka yhtyeessämme sattuukin istumaan rumpujen takana”, kertoo yhtyeen keulakuva ja musiikillinen johtaja, soolokitaristi Esa Pulliainen.
Agentsin uusi, 24. studioalbumi ”Blue” äänitettiin ja miksattiin vanhaan malliin analogisesti ilman tietokoneiden apua. Tuottajana toimi tuttuun tapaan Esa Pulliainen, joka itse kuvailee levyä soundiltaan ”tykiksi ja karuksi, mutta samalla todella kauniiksi.”

Levyn ensimmäisenä singlenä julkaistiin alunperin Dannyn vuonna 1967 julkaisema, Jaakko Salon säveltämä ja Pertsa Reposen sanoittama kappale Alla sateen öisen.
”Singlebiisi löytyi taas, kuten monesti ennenkin, vanhan kunnon Dannyn katalogista. Dannyn diggaamisella on Agentsissa vankat perinteet jo 80-luvulta lähtien”, kertoo Pulliainen.
Albumilla kunnioitetaan Dannyn lisäksi myös muita suomalaisen rockin ja rautalangan legendoja. Levyllä kuullaan mm. vuonna 2012 menehtyneen Timo Jämsenin alunperin levyttämät Kohtalon tähti ja Mua kiusaat vain -kappaleet, sekä tietenkin Renegades-yhtyettä (You’re Gonna Lose Her Loving).

Marraskuun konserteissa Agents & Vesa Haaja esittävät uusien kappaleiden ohella myös vanhaa tuotantoa, niin kaikille tuttuja kuin myös harvinaisempiakin kappaleita.

60-LUVUN TYYLIÄ, KAIKUEFEKTEJÄ JA TEINIBALLADEJA, RASVAA JA TWISTIÄ

Tätä kaikkea tarjoilee illan avausbändi, ennakkoluulottomasti rockabillyä ja surfia yhdistelevä helsinkiläinen The Fanatic IV, jonka jäsenistö on tuttua muun muassa sellaisista bändeistä kuin The Silver Bullets, Nieminen & Litmanen, The Hypnomen, Rockin 8-balls ja Mike Bell & The Belltones.

JATKOT ALAKULTTUURITALOLLA

Helsingin konsertin jatkot järjestetään Kulttuuritalon alakerrassa Alakulttuuritalo-klubilla, jonne on vapaa pääsy konsertin pääsylippua näyttämällä. Liput pelkille jatkoille maksavat 5 euroa sisältäen eteispalvelumaksun. Jatkoilla nähdään instrumentaalista surffimusaa soittava Mary Ann Hawkins, jonka ohella yleisöä viihdyttävät AKT-DJ:t.

LISÄKSI

Ennen Helsingin keikkaa on saatavilla surf-henkinen menu Kulttuuritalon Kitchenissä 45 e hintaan:

Jättikatkaravun pyrstöä, villiyrttisalaattia, pikkelöityä punasipulia ja lipstikkamajoneesia
***
Kevyesti savustettua ylikypsää häränrintaa, chimichurria ja paahdettua perunaa
***
Passionmoussea

Tiedustelut ja pöytävaraukset: Kulttuuritalo Kitchen, ravintolapäällikkö Noora Luojus 0447567887 noora.luojus@sunborn.fi

  • Liput -

    Suosittelemme ostamaan liput ennakoon. Liput Kulttuuritalon konsertteihin ja tapahtumiin myy Ticketmaster Suomi.

    Kulttuuritalon lippukassa on avoinna konserttien ja tapahtumien yhteydessä 1 tunti ennen esitystä (jos tilaisuus ei ole loppuunmyyty). Ovimyynnissä peritään voimassaoleva toimitusmaksu. Liput tarkastetaan sisäänkäynnin yhteydessä.

  • Eteispalvelu +

    Turvallisuussyistä konsertteihin ei saa mennä päällysvaatteissa, eikä saliin saa ottaa reppuja.

    Eteispalvelumaksu 2,50 € / takki tai reppu), maksu käteisellä.

    Eteispalvelun voi maksaa myös Mobiilinarikka -palvelun kautta soittamalla numeroon 0606-056 3009. Puhelun hinta 3,58 € + mpm. sis. alv 24%. Tekstiviestinä tullut kuitti esitetään naulakonhoitajalle. Maksu veloitetaan puhelinlaskulla. Mikäli käytätte Mobiilinarikka -palvelua, pyydämme ystävällisesti soittamaan ensin palvelun numeroon ja siirtymään naulakkoon vasta sen jälkeen ruuhkautumisen estämiseksi.

  • Väliaikatarjoilu +

    Osassa konserteista on väliaikatarjoilu. Väliaikatarjoilu järjestetään Aalto-aulassa. HUOM! Juomien ja ruoan vienti saliin on kiellettyä. Tilaa tarjoilut tästä >

  • Esteettömyys +

    Aalto-salin pyörätuolipaikat sijaitsevat permannon B-osiossa ensimmäisellä rivillä. Kulku näille paikoille on Aalto-aulan hissillä lippukassan vierestä.Kaikkia pyörätuolia tai esim. rollaattoria käyttäviä asiakkaita pyydetään saapumaan tapahtumiin hyvissä ajoin.

    Myös saattajilla ja avustajilla tulee olla lippu. Kunkin tilaisuuden järjestäjä määrittää sen, onko avustajalippu maksullinen vai maksuton. Kulttuuritalon aulassa on ”opaskoiraparkki”, johon opaskoiran voi jättää tarvittaessa odottamaan konsertin ajaksi.

  • Kuvaaminen ja taltiointi +

    Esitysten kuvaaminen ja taltiointi on kielletty. Haastattelukuvauksista ja muista kuvauksista on sovittava etukäteen henkilökunnan kanssa.

  • Matkapuhelimet +

    Tarkista, että matkapuhelin on suljettu konsertin tai tapahtuman aikana.