THE ORIGINAL BLUES BROTHERS BAND

Alkuperäinen The Blues Brothers -yhtye Suomeen elokuussa!

Vuonna 1980 ensi-iltansa saaneen The Blues Brothers -elokuvan alkuperäisyhtye saapuu konsertoimaan Suomeen elokuussa. Elokuvan päätähtien, John Belushin ja Dan Aykroydin, henkilökohtaisesti valitsemista soittajista muodostettu kokoonpano nähdään Helsingin Kulttuuritalossa 8. elokuuta.The Blues Brothersin lämmittelijäksi PEPE AHLQVIST & H.A.R.P.

The Blues Brothers Band soitti vuoden 1980 elokuvassa rokkia ja bluesia ainutkertaisella tavalla, jollaista ei valkokankaalla ollut aiemmin nähty. Sama toistui vuonna 1998 ensi-iltansa saaneen Blues Brothers 2000 -elokuvan myötä. Kaiken lisäksi The Blues Brothers Band teki vuonna 1978 live-levytyksen Briefcase Full of Blues, joka nousi Billboardin listaykköseksi ja myi sittemmin yli 3,5 miljoonaa kappaletta ollen yksi kaikkien aikojen eniten myydyistä blues-albumeista.

The Blues Brothers Bandissa ovat mukana Steve ”The Colonel Cropper” (kitara), Lou ”Blue Lou” Marini (saksofoni), Leon ”The Lion” Pendarvis (koskettimet), ”Smokin” John Tropea (kitara), Eric ”The Red” Udel (basso), Lee ”Funkeytime” Finkelstein (rummut), Larry ”Trombonius Maximus” Farrell (pasuuna), Steve ”Catfish” Howard (trumpetti), Bobby ”Sweet Soul” Harden (laulu), Rob ”The Honeydripper” Paparozzi (laulu, huuliharppu) ja Tommy ”Pipes” McDonnell (laulu).

Steve Cropper soitti ensimmäisessä hitissään vasta kouluikäisenä vuonna 1961 Memphisissä The Mar-Keys -yhtyeessä. Seuraavana vuonna hän liittyi Booker T. and the MGs -kokoonpanoon, joka oli mukana taustayhtyeenä mm. monissa Otis Reddingin, Wilson Pickettin ja Sam and Daven levytyksissä. Lou Marini puolestaan pääsi vuonna 1975 mukaan Saturday Night Live -TV-ohjelman orkesteriin säestämään lukuisia ohjelmassa vierailleita legendoja, kuten Joe Cocker, Ray Charles, James Brown ja Aretha Franklin. Samaisen ohjelman orkesterissa nähdään parhaillaankin Leon Pendarvis.

Elokuvanteon jälkeen yhtye aloitti esiintymiset jälleen vuonna 1988 ja on sen jälkeen tehnyt säännöllisesti kiertueita ympäri maailman. Heidät on muun muassa nähty lukuisilla nimekkäillä jazz- ja bluesfestivaaleilla kymmenien tuhansien katsojien yleisölle. Lisäksi yhtye on tehnyt lukuisia levytyksiä, kuten Live in Montreux ja Red, White & Blues.

Lisätietoja tapahtumasta:
bluesbrothersofficialsite.com
menolippu.fi


LEGENDAARINEN PELLE MILJOONA OY

Legendaarinen Pelle Miljoona Oy esiintyy keväällä vielä kerran Helsingissä, perjantaina 20.5. Kulttuuritalolla.

Harvinaisen tuplakonsertin avaa Pelle Miljoona United, joka soittaa materiaalia mm. vinyylinä tuolloin julkaistavalta viimeisimmältä Kino Riviera -albumiltaan.

Tauoilla yleisöä viihdyttää punk-trubaduuri Danny Punk ja Pellen orkestereiden välissä esiintyy maanmainio ska-orkesteri The Valkyrians, joka polkaisee tanssibileet pystyyn jo ennen illan pääesiintyjää.

Näillä näkymin kyseessä ovat myös Pelle MIljoona Oy:n toistaiseksi viimeiset esiintymiset. Pelle, Tumppi ja Mela jatkavat Pelle Miljoona Unitedin parissa. Ari Taskinen ja Andy McCoy valmistelevat molemmat soololevyjään.

Aikataulu:

klo 19.00 ovet auki
klo 20.00 Pelle Miljoona United
klo 21.30 Valkyrians
klo 23.00 Pelle Miljoona Oy

Lisätietoja tapahtumasta:
Facebook-tapahtuma
www.stupido.fi/recs/booking.php/


SCOTT BRADLEE’S POSTMODERN JUKEBOX

YOUTUBESSA JA LAVALLA MILJOONAT HURMANNUT SCOTT BRADLEE’S POSTMODERN JUKEBOX SUOMEEN

Yhteensä yli 250 miljoonaa katselukertaa YouTubessa kerännyt Scott Bradlee’s Postmodern Jukebox saadaan ensi vuonna ensivisiitilleen Suomeen osana laajamittaista Euroopan kiertuettaan. Tämän päivän pop- ja rock-hittejä 1920-70-lukujen kepeään tai kaihoisaan tyylikkyyteen taitavasti sovittava kollektiivi esiintyy Helsingin Kulttuuritalolla torstaina 12. toukokuuta 2016.

Scott Bradleen johdatuksella huippumuusikot ja lahjakkaat laulajat loihtivat nerokkaita vintage-versioita nykyhiteistä tehden niistä vastustamattoman hyväntuulisia. Postmodern Jukebox saa Beyoncén, Britney Spearsin, Taylor Swiftin, Radioheadin, Miley Cyrusin ja Lady Gagan hitit kuulostamaan kuin ne olisivat Louis Armstrongin, Ella Fitzgeraldin, Judy Garlandin tai Nina Simonen aikalaisia. Taylor Swiftin ”Shake It Offin” yhtye on saanut svengaamaan Motown-hengessä, One Directionin ”Steal My Girl” vuorostaan soi vastustamattomana swinginä ja Meghan Trainorin ”All About That Bass” 40-luvun savuisena pystybassojazzina. Tyylikkäät rytmittelyt saavat yhtyeen kuulostamaan Benny Goodman Orchestralta, joka olisi nauttinut yhden energiajuoman liikaa.

Valtavaksi ilmiöksi sosiaalisessa mediassa noussut Scott Bradlee’s Postmodern Jukebox on onnistunut ylittämään sukupolvirajoja myös loppuumyydyissä konserteissaan, kun eri-ikäiset fanit löytävät kukin kappaleista jotakin tuttua. Suosion kasvaessa myös konserttipaikat ovat kasvaneet keikka keikalta. Kulttuuritalollakin katsomon permanto on varattu tanssimiseen, istumapaikat sijoittuvat nousevan katsomon puolelle. Esimakua tulevasta saa esimerkiksi yhtyeen YouTube-kanavalta.

Lisätietoja tapahtumasta:
postmodernjukebox.com
Facebook-tapahtuma
livenation.fi


ELEMENTS

Koskettavista ja maalailevista elokuva- ja soolosävellyksistään tunnettu italialainen pianisti ja säveltäjä Ludovico Einaudi saapuu keväällä Suomeen osana laajamittaista Elements-kiertuettaan. Lokakuussa uuden albuminsa ”Elements” julkaissut Ludovico Einaudi konsertoi Helsingissä, Kulttuuritalolla, perjantaina 6. toukokuuta. Lipunmyynti käynnistyy tiistaina 8. joulukuuta Lippupalvelussa.

Monesti Yann Tiersenin ja Sigur Rosin kaltaisiin artisteihin vertailuja keräävä Ludovico Einaudi kiertää parhaillaan loppuunmyytyjä konserttisaleja Italiassa, ja monet alkuvuoden ja kevään Euroopan konserteista ovat loppuunmyytyjä. Pianoa soittavan Einaudin lisäksi Elements-kiertueella tunnelmoinnista vastaavat Federico Mecozzi (viulu, kitara, koskettimet), Redi Hasa (sello), Alberto Fabris (basso, syntikat, taustat), Francesco Arcuri (kitara, waterphone, perkussiot) ja Riccardo Laganà (perkussiot, vibrafoni).

Ludovico Einaudi tunnetaan vahvatunnelmaisesta ja voimakkaan meditatiivisesta musiikistaan, joka soi minimalistisen maalailevasti. Hänen sykähdyttäviä sävellyksiään on kuultu useissa palkituissa elokuvissa, kuten vuoden 2011 kiitetty ”Koskemattomat”, ”This Is England” -trilogia ja Clint Eastwoodin ohjaama ”J. Edgar” vuodelta 2012. Klassisen soittimen taitajana hän on ylittänyt useita klassisen ja populaarimusiikin välisiä raja-aitoja esiintyen mm. vuoden 2007 iTunes Festivalilla Amy Winehousen, Editorsin ja Black Rebel Motorcycle Clubin rinnalla sekä nousten iTunesin kaikkien aikojen myydyimpien artistien listalle.

”Elements”-albuminsa sävellyksiin Einaudi on saanut inspiraatiota luonnonelementeistä. Kriitikoilta kehut kerännyt levy nousi albumilistan kärkikymmenikköön Einaudin kotimaan Italian lisäksi Belgiassa ja Hollannissa, ja top-20:een mm. Isossa-Britanniassa, Saksassa ja Sveitsissä.
Lisätietoja tapahtumasta:
Facebook-tapahtuma
livenation.fi


TRIBUUTTI JUICELLE

Värikkään elämän elänyt, koko kansan rakastama laulaja-lauluntekijä, sanoittaja, runoilija ja kansantaiteilija Juice Leskinen menehtyi vuonna 2006. Suomalaiseen sielunmaisemaan musiikillaan jälkensä jättäneen Juicen kappaleet soivat edelleen niin radioiden soittolistoilla, musiikkitunneilla, leirinuotioilla kuin jukebokseissakin.

Tribuuttikonsertissa kuusitoistamiehisen UMOn solisteina nähdään joukko suomalaisia eturivin artisteja, jotka tulkitsevat Juice Leskisen kappaleita. Mukana ovat Jonna Tervomaa, Anna Puu, Aino Venna, Jimi Tenor, Jarkko Martikainen ja Paleface.

Konsertissa esitetään Juicen rakastetuimpia lauluja uusina, poikkitaiteellisina, erilaisina, hauskoina ja jännittävinäkin sovituksina. Miltä kuulostaa, kun Jarkko Martikainen tulkitsee Musta aurinko nousee ison orkesterin kanssa – ja mikä Juicen klassikkokappaleista kuullaankaan Jonna Tervomaalta? Esittääkö Jimi Tenor Tarzanin kalsarit todellakin Tarzanin kalsareissa?

Konsertti toteutettiin ensimmäistä kertaa lokakuussa 2015 Nenäpäivä-konserttina, joka televisioitiin. Poppoo kasataan uudelleen kokoon toukokuussa kiertuetta varten, joka kattaa Helsingin, Tampereen ja Hämeenlinnan. Konsertin kapellimestarina toimii Kirmo Lintinen. Kesto väliajan kanssa noin 2 tuntia.

Lisätietoja tapahtumasta:
umo.fi
Facebook-tapahtuma


MY WAY

JARKKO AHOLAN MY WAY -MENESTYSKIERTUE JATKUU
Syksyllä startannut, loppuunmyyty Jarkko Aholan My Way -konserttikiertue saa jatkoa maamme suurimmissa saleissa keväällä 2016. Kiertue osoitti, että kattaukselle oli tilausta; salit täyttyivät Oulusta Helsinkiin ja tunnelma oli käsinkosketeltava.

”Tunnelma syksyn My Way -kiertueella oli katossa ja kontakti yleisön kanssa välitön. Jäi sellainen tunne, että näitä haluaa tehdä ehdottomasti lisää!”, Ahola kommentoi.

Jarkko Ahola on Suomen arvostetuimpia laulajia. Karismaattisen Aholan aktiiviura alkoi yli 10 vuotta sitten Suomea Euroviisuissakin edustaneen Teräsbetoni-yhtyeen keulakuvana. Sittemmin hän on esiintynyt esimerkiksi Raskasta joulua -yhtyeen ja AHOLA-bändinsä kanssa, sekä vieraillut solistina useissa projekteissa ja kokoonpanoissa Oulun All Star Big Bandistä Kuopion kaupungin sinfoniaorkesteriin.

Aholan meriittilistalta löytyy lukuisia kulta- ja platinalevyjä, joista viimeisimpänä kaksi suureen suosioon noussutta joululevyä Ave Maria ja Suojelusenkeli, joissa hän näytti taitonsa myös oopperan saralla. Jouluiset soololevyt ovat vieneet miehen konsertoimaan myös kirkkoihin – nekin ovat lähes poikkeuksetta olleet loppuunmyytyjä.

Tarjolla on jälleen estradin täydeltä huikeita sovituksia ikivihreistä, hienoimmista klassikoista ja tietenkin rehellistä rokkia sekä Aholan oman vivahteikkaan uran helmiä. My Way -konsertissa iso viihdemusiikki, rock ja herkät tulkinnat soivat rinta rinnan. Jarkko Aholan ja hänen yhtyeensä tarjoama konserttielämys yhdistää musiikissa haurauden että voiman.

”Paras konsertti ikinä!”

”Tässä konsertissa ei ollut yhtään tylsää kappaletta – huippuesitys alusta loppuun!”

”Mahtava konsertti! Jarkko osaa ottaa yleisönsä haltuun ensi tahdeista loppuun asti. Tunnelma oli aivan huikea. Rock osuudessa teki mieli mennä tanssii lavan eteen, kun eturivissä istui.”

”Jokainen sekunti oli nautinto! Hieno kokonaisuus; mainio bändi, hyvä ja monipuolinen setti, yleisö mukavasti mukana ja Mr Aholan todella laaja-alainen ääni. Enempää on vaikea viihdeillalta vaatia!”

Kiertueorkesteri:
Antti Hakulinen – koskettimet
Jussi Kaakkolammi – kitara
Jari Laitinen – basso
Antti Mäkelä – rummut

 

Lisätietoja tapahtumasta:
jahola.com
Facebook-tapahtuma
dragonwhite.com


LELU TOUR 2016 – KEVÄTKIERTUEEN PÄÄTÖSKEIKKA

Platinaa uudella Lelu-albumilla myynyt SANNI saapuu ”Lelu tour” -kevätkiertueellaan Helsingin Kulttuuritalolle 30.4.
SANNI on tehnyt vuoden 2016 aikana yli sata keikkaa ja kuluneen syksyn aikana lähes kaikki hurmokselliset keikat ovat olleet loppuunmyytyjä. Emma gaalassa Vuoden naissolistiksi valittu SANNI on julkaissut uransa aikana kaksi albumia Sotke mut ja Lelu sekä lukuisia menestyssinglejä. SANNIn isoimmiksi hiteiksi ovat nousseet Prinsessoja ja astronautteja, Me ei olla enää me, Jos mä oon oikee sekä 2080-luvulla, jotka kaikki ovat myyneet kultaa sekä platinaa. Suomen Musiikkikustantajat ry palkitsi SANNIn platinaa myyneen 2080-luvulla -kappaleen Vuoden biisi-palkinnolla syyskuussa.

Lisätietoja tapahtumasta:
Facebook
warnermusiclive.fi


NINA HAGEN UNPLUGGED & BAND

Saksan tunnetuimpiin ja omaperäisimpiin artisteihin lukeutuva Nina Hagen saapuu keväällä yhtyeineen Suomeen. 1970-luvun puolivälistä saakka shokeeranneen ja viihdyttäneen Nina Hagen tuo ”Nina Hagen Unplugged & Band” -kiertueensa Helsingin Kulttuuritalolle tiistaina 26. huhtikuuta. Lipunmyynti konserttiin käynnistyy maanantaina 30. marraskuuta Lippupalvelussa.
Punk-musiikin äidiksikin tituleerattu Nina Hagen aloitti musiikkiuransa 1970-luvun Itä-Saksasta, mutta valtio karkotti Hagenin perheineen Länsi-Saksan puolelle. Hagen innostui Sex Pistolsista ja The Clashista vieraillessaan Lontoossa ja löysi ilmaisulleen musiikillisen lähtökohdan. Hagen on lisännyt pitkän uransa aikana punkin perustuksiin monenlaisia uuden aallon kokeiluja aina glam- ja taiderockiin saakka. Musiikkinsa lisäksi suorapuheinen tähti tunnetaan varsin teatraalisiksi yltyvistä esiintymisistään ja näyttävästä tyylistään.

Omintakeisesta äänenkäytöstään tunnettu Nina Hagen julkaisi tuoreimman albuminsa ”Volksbeat” vuonna 2011. Englanninkielistä materiaalia Hagen on levyttänyt viimeksi vuonna 2010 ”Personal Jesus” -albumillaan. Albumi on sekoitus bluesia, rockia ja gospelia. Hagen kertoo, että tahtoo ihmisten tuntevan ja muistavan hänet ennen kaikkea laulajana ja taiteilijana, eikä vain ”Sex, Drugs and Rock ’n’ Roll”-viittaa kantavana punkin kuningattarena. Nina Hagen on tehnyt taannoin myös yhteistyötä suomalaisen Apocalyptican kanssa Rammstein-coverilla ”Seemann”.

Lisätietoja tapahtumasta:
ninahagen.com


POLARIS -KONSERTTISALIKIERTUE

CHISU POLARIS -KONSERTTISALIKIERTUE
Urallaan yli 200 000 albumia myynyt Chisu tekee keväällä 2016 konserttisalikiertueen.

Chisun uusin, kultaa myynyt albumi Polaris julkaistiin lokakuussa. Albumilta on julkaistu kappaleet Ihana ja Tuu mua vastaan.

Chisu on palkittu urallaan yhdeksällä Emma-palkinnolla sekä Teosto-palkinnolla. Chisu on säveltänyt, sanoittanut ja tuottanut kaikki albuminsa itse.

Lisätietoja tapahtumasta:
Facebook: chisuofficial 
chisu.fi 


KUNNES SIITÄ TULI TOTTA – KONSERTTISALIKIERTUE

Suomen rocksuuruus Apulanta julkaisi uuden, menestyksekkään studioabumin Kunnes siitä tuli totta lokakuun alussa. Heinolassa perustettu rockyhtye on julkaissut suosion siivittämällä urallaan yhteensä 12 albumia, 5 kokoelmalevyä, ja lukuisan määrän sinkkuja. Bändin levyjä on myyty yhteensä yli 700 000 kappaletta ja yhtyeen jäsenet ovatkin saaneet ripustaa jalometallia seinille tiuhaan tahtiin. Bändi on esiintynyt loppuunmyydyille keikkapaikoille ympäri maata ja uran suurimpiin hetkiin kuuluu ehdottomasti tammikuun 2015 alussa loppuunmyydyt jäähallikeikat Barona areenalla.

Lisätietoja tapahtumasta:
apulanta.fi
longplaymusic.net